Näin haet SFL:n kilpailua
SFL:tä haetaan kaikkia Suomessa järjestettäviä PDGA-kilpailuja. SFL huolehtii myös kilpailun sanktioimisesta kansainväliselle liitolle PDGA:lle.
Suoraan PDGA:lta ei siis voi hakea kilpailuja, lukuun ottamatta major-kilpailuja ja PDGA Europen tour-kilpailuja, jotka haetaan suoraan PDGA:lta.
Tässä ohjeessa käydään kilpailun hakeminen läpi vaiheittain. Sivulta löytyy myös lisää tukimateriaalia kilpailunjärjestäjälle.
1. Valitse kilpailulle sopiva päivämäärä
- Tarkasta kansalliset juhlapäivät ja paikalliset tapahtumat ja niiden mahdollinen vaikutus osallistumisiin, majoituksiin jne. Esimerkiksi koulujen päättäjäiset, lomapäivät, muut tapahtumat rata-alueella.
- Selvitä muut samalle alueelle haetut kilpailut SFL:n kilpailusuunnittelukalenterista tai oman alueesi aluevastaavalta.
- Varmista, että rata on käytettävissä valittuna päivänä. Esimerkiksi jos kilpailu on kunnan yleinen puisto/rata, ano luvat radan sulkemiseen kisan ajaksi muilta käyttäjiltä sekä myyntiluvat oheistuotteille ym. Tai jos kilpailu on Metsähallituksen/Puolustusvoimien jne. alueella, ano puollot varauksille.
- Varmista seuraltasi lupa kilpailun hakemiseen. Jos olet järjestämässä kisaa muualla kuin seurasi kotiradalla, varmista radan käyttöoikeus rataa ylläpitävältä seuralta tai muulta taholta.
2. Suunnittele haluamasi kilpailumuoto kuten kilpailun taso, kesto, pelaajamäärät, luokat jne.
- Yksilökisa, parifrisbeegolf, joukkuefrisbeegolf?
- Tier C,B,A vai liiga?
- Montako päivää? Tier-standardit määrittelevät myös kisan pituutta. Tierin vaatimusmäärittelyt löytyvät PDGA:n International Guidesta.
- Montako kierrosta? Flex-startina voi pelata myös yhden kierroksen kilpailun.
- Prot/amatöörit/ikäluokat? Ratingperusteiset luokat? Jos lähistöllä esimerkiksi on samaan aikaan amatöörikisa, järjestäisitkö kisan pro-pelaajille?
- Käytetäänkö luokkakiintiöitä?
- Voivatko prot pelata amatööriluokissa (pro’s playin am)?
- Palkinnot vai trophy only?
3. Täytä kilpailuhakemuskaavake
Linkki kilpailuhakemukseen.
Voit täydentää hakemuksen tietoja sähköpostitse (sihteeri@frisbeegolfliitto.fi) niiltä osin, kuin tiedot eivät ole sisällytettävissä hakemukseen. Lähetä lisätiedot sähköpostitse.
Seuran sisäiseen käyttöön tai muuten hakulomakkeen harjoitteluun voi käyttää tätä harjoituslomaketta. Tästä lähtee kopio lähettäjälle, mutta sitä ei käsitellä liitossa.
- Täytä hakemus viimeistään 5 viikkoa ennen kilpailua.
- Lyhyemmälläkin aikavälillä on mahdollista anoa kisaa. Ole siinä tapauksessa suoraan yhteydessä sihteeri@frisbeegolfliitto.fi.
- Täytä kaikki kohdat mahdollisimman huolellisesti, että kisa saadaan sanktioitua PDGA:n järjestelmään ilman lisätietojen kysymistä.
- Kun lähetät hakemuksen, lomakejärjestelmä lähettää lomakkeen alussa ilmoitettuun sähköpostiosoitteeseen automaattisesti kopion täytetystä hakemuksesta.
- Liitto käsittelee hakemuksen ja pyytää tarvittaessa täydentämään/täsmentämään tietoja. Hakemus otetaan käsittelyyn 1-7 vrk kuluessa. Kun hakemus on käsitelty, SFL lisää kisan PDGA:n järjestelmään. PDGA:lta saapuu sähköpostitse ohjeet ja käyttäjätunnukset annettuun TD:n sähköpostiin.
- Jos haluat muuttaa hakemuksessa antamiasi tietoja, ota yhteys järjestösihteeriin. Muutoksia voi tehdä myös kisan sanktioinnin jälkeen. Myös peruutukset hoidetaan sihteerin kautta.
- Lisää kilpailun viimeistään tässä vaiheessa SFL:n viralliseen kilpailunhallintajärjestelmään Disc Golf Metrixiin.
- Metrixin käyttöön löydät erilliset ohjeet täältä: Metrixin käyttö SFL:n kisoissa.
- Hae PDGA Europen Tour Managerilta mverl@pdga-europe.com erityisluvat (waiverit) paikallissääntöjen käyttöä varten. Tiedot myönnetyistä waivereista tulee julkaista kilpailun infossa Disc Golf Metrixissä.
SFL laskuttaa jälkikäteen kilpailujen sanktiointimaksut kilpailunjärjestäjältä (C-tier 50 €, B-tier 75 € ja A-tier 100 €). Jos kilpailussa on vain nais- ja junioriluokkia, liitto maksaa sanktioinnin. Liiton puolesta kilpailunjärjestäjältä ei peritä tämän lisäksi muita kuluja (esim. Disc Golf Metrix -kilpailunhallintajärjestelmä tarjotaan järjestäjän käyttöön liitolta). Huom! PDGA-liigoista maksetaan sanktiointimaksun lisäksi pelaajamaksut 0,50 dollaria / osallistumismaksu. PDGA laskuttaa nämä kilpailunjärjestäjältä suoraan.
Lisätietoja:
- Toiminnanjohtaja/ Järjestösihteeri
- toiminnanjohtaja@frisbeegolfliitto.fi / sihteeri@frisbeegolfliitto.fi
- 050 596 0310 / 050 554 2260
Tukimateriaalia
Kilpailusuunnittelukalenteri
- Kilpailusuunnittelukalenteri 2023
- Kilpailun ajankohtaa valittaessa kannattaa huomioida erityisesti lähialueella käytävät kilpailut, joissa järjestetään samoja kilpaluokkia.
Kilpailunjohtajan opas
- TD:n opas muistilistaksi kilpailujen järjestämiseen. (päivitetty 16.1.2020: TD-vaatimukset, tulorekisteri-ilmoittaminen, paikallissäännöistä ilmoittaminen, muutokset korostettu punaisella)
SFL:n Disc Golf Metrix -opas
- Opas kilpailun luomiseen ja hallintaan Metrixissä (päivitetty 7.5.2023)
SFL:n PDGA Tournament Manager -opas
- PDGA Tournament Managerin ja PDGA:n sähköisen tuloskirjauksen käyttö SFL:n kisoissa (päivitetty 9.5.2023)
Palkinnot ja verotus
Frisbeegolfin säännöt ja kilpailuopas
- Suomennettu PDGA:n sääntökirja ja kilpailuopas (2023) (PDGA:n sääntökomitean tulkintoja täydentäviä tulkintoja sivulla ”Säännöt ja kurinpito”)
Euroopan kilpailujen kriteerit ja kilpailujen tasomäärittelyt
SFL:n kurinpitosäännöt
- Liiton toiminnassa noudatetaan liiton kurinpitosääntöjä.
SFL:n Antidoping- ja kilpailumanipulaation toiminta
Kilpailutyypit ja sanktiointimaksut
Kilpailutyypit lyhyesti
- Eri SM-kilpailuiden sekä frisbeegolfin kotimaisen kärkikiertueen (Pro tour) järjestäjät haetaan erillisillä hauilla (kts. alempana).
- Amatööritour ja Junioreiden SM-karsinnat ovat amatööri- ja junioriluokissa pelaaville suunnattuja kaksipäiväisiä kilpailuita. Masterstour on masters-luokkien oma kilpailukiertue. Amatööritourilla ja Junioreiden SM-karsinnoissa on jaossa kilpailupaikkoja amatöörien ja junioreiden SM-kilpailuihin. Kilpailuiden haku on käynnissä erikseen ilmoitettavana ajankohtana.
- Erilliskilpailut ovat yleisimpiä liiton alaisia kilpailuja, jotka vaihtelevat kestoltaan, kierrosmäärältään, pelaajamäärältään ja luokiltaan.
- Alueelliset AM-tourit ovat SFL:n aluevastaavien koordinoimia, alueellisia kiertueita. Aluevastaavat tukevat alueellaan kiertueen osakilpailun järjestäviä seuroja ja kilpailunjohtajia. AM-toureilla pelataan amatööri- ja junioriluokissa. Halukkuudestasi olla mukana järjestämässä alueellisen tourin osakilpailua voit ilmoittaa oman alueesi aluevastaavalle.
- PDGA-liigat ovat sanktioitavia liigoja. Liigat ovat kestoltaan 6-10 viikkoa (vähintään kuusi peräkkäistä samaa viikonpäivää). Liigassa pelataan yhtenä päivänä viikossa yksi pelikierros. Liiga voidaan järjestää siis esimerkiksi kahden kuukauden ajan siten, että osakilpailut ovat jokaisen kisaviikon tiistaina.
- Myös joukkue- ja parifrisbeegolfkisoja voi järjestää normaalisti sanktioituina kilpailuina
Sanktiointimaksut
SFL:n ja sitä kautta PDGA:n alaisista kilpailuista peritään International Program Guiden mukaiset sanktiointilaskut. SFL laskuttaa sanktiointimaksun kilpailunjärjestäjältä jälkikäteen. Poikkeuksena ovat kilpailut, joissa järjestetään vain juniori- ja/tai naisten luokkia. Näiden kilpailuiden sanktiointimaksut (ja PDGA-liigojen osalta PDGA:n osallistumismaksuosuudet) maksaa SFL järjestäjän puolesta.
Sanktiointimaksut ovat: A-tier: 100 €, B-tier: 75 €, C-tier: 50 € ja PDGA-liigasta: 25 €.
Huomioithan, että PDGA-liigoista peritään myös 0,50 dollaria kustakin liigan osallistumismaksusta. Nämä osallistumismaksut PDGA laskuttaa suoraan kilpailunjärjestäjältä. TD saa maksulinkin kun lähettää raportin liigasta PDGAlle (laskun maksaminen on TD:n vastuulla, laskusta ei tule automaattista muistutusta). PDGA-liigan sanktiointimaksun laskuttaa sen sijaan muiden kilpailuiden tapaan SFL.
Suositus kilpailuihin ilmoittautumisen avautumisajankohdalle
- A-tier: ilmoittautuminen kilpailuun avataan 3-6 kk ennen kilpailua
- B-tier: ilmoittautuminen kilpailuun avataan 2-3 kk ennen kilpailua
- C-tier: ilmoittautuminen kilpailuun avataan 1-2 kk ennen kilpailua
Näihin kaikkiin kilpailuihin voi ilmoittautua myös lyhyemmällä aikavälillä, eli suositus ei liity ilmoittautumisten päättymisajankohtaan.
Oikeus kilpailuiden järjestämiseen
SFL:n alaisten kilpailuiden järjestäminen on liiton jäsenseurojen ilmainen jäsenetu. Yritykset ja oikeustoimikelpoiset yhteisöt voivat järjestää SFL:n kilpailuja kilpailunjärjestäjän lisenssin lunastamalla.
Lisätietoja kilpailunjärjestäjän lisenssistä löydät hakulomakkeelta. Hakemukset pyydetään toimittamaan frisbeegolfliiton toiminnanjohtajalle (toiminnanjohtaja@frisbeegolfliitto.fi). Hakemusten hyväksymisestä vastaa SFL:n hallitus.
License application in English.
Kilpailunjärjestäjän lisenssit 2023
- Get More Group Oy (Natural Born Disc Golfer)
- DisCats Oy
- Discooter Finland Osk
- Spin18 Oy
- Playcation
- Takaysi
Vaatimukset kilpailun järjestäjille
Kaikkien SFL:n alaisten kilpailujen TD:llä sekä apu-TD:llä on oltava hyväksytysti suoritettuna ja voimassa PDGA:n virallinen toimitsijakoe sekä voimassaoleva PDGA-jäsenyys sekä SFL:n jäsenseuran jäsenyys.
Toimitsijakokeessa käydään lävitse yleisimpiä sääntötulkintoja ja se suoritetaan sähköisesti, apuna saa käyttää PDGA:n sääntö- ja kilpailuopasta. Hyväksytysti suoritettu toimitsijakoe on voimassa kolme vuotta.
Huom! TD:n ja nimetyn apu-TD:n toimitsijakoe sekä PDGA-jäsenyys tulee olla voimassa 1) ennen kuin kilpailu lisätään järjestelmiin (käytännössä kilpailua hakiessa) sekä 2) kilpailun aikana.
Kilpailuhakemuksessa nimetyt kilpailunjohtajat voivat ottaa yhteyttä suoraan PDGA:n Suomen maakoordinaattoriin ja kysellä tunnuksia kokeisiin, mikäli sääntökoe on suorittamatta. Kaikille SFL:n alaisten kilpailun TD:ille ja apulais-TD:ille myönnetään ilmainen sääntökoe.
PDGA:n Suomen maakoordinaattori
Tapani Aulu
pdga@frisbeegolfliitto.fi
SM-kilpailuiden järjestäjähaku
SM-kisoja voi hakea SFL:n jäsenseura tai lisensoitu kilpailunjärjestäjä. Myös yhteishakemukset seurojen tai lisensoitujen kilpailunjärjestäjien kanssa ovat tervetulleita.
Haku aukeaa vuosittain syyskuussa ja valinnat tehdään ja julkaistaan loka-marraskuussa. Valinnat perustuvat hakemusten meriitteihin ja alueelliseen kattavuuteen.
Frisbeegolfin SM-kisojen rakenne, säännöt, vaatimusmäärittelyt, järjestämisprosessi sekä eri toimijoiden vastuut prosessissa kuvataan SM-kisojen toimintakäsikirjassa. Toimintakäsikirja toimii pohjana kilpailunjärjestäjän oman projektisuunnitelman laatimisessa, ja muistilistana projektin aikana.
Lue toimintakäsikirja tästä linkistä
Teosto ja Gramex – musiikin julkinen esittäminen
SFL on liittynyt Olympiakomitean kautta musiikin julkisen esittämisen sopimuksen piiriin.
Sopimukset antavat liitoille ja seuroille oikeuden käyttää musiikkia järjestämässään:
- liikunta-ja urheilutoiminnassa, esimerkiksi kilpailuissa, harjoituksissa, kilpailu-ja harjoitusalueella sekä liikunta-ja urheilutapahtumissa
- pienimuotoisissa oheistapahtumissa, esimerkiksi myyjäisissä, juhlissa ja illanvietoissa, näytöksissä sekä leiritilaisuuksissa
Sopimukset edellyttävät, että on kyse:
- yhteensä alle 15 000 hengen liikunta- ja urheilutapahtumasta
- yhteensä alle 200 hengen oheistapahtumasta
- liiton, seuran tai joukkueen järjestämästä tapahtumasta, toiminnasta tai tilaisuudesta
Huom. Sopimukset eivät kata kaikkea musiikin esittämistä, esimerkiksi elinkeinotoimintaa, ammattimaisia esiintyjiä, musiikin verkkokäyttöä, suoratoistopalveluita (esim. Spotify) eikä huvitilaisuuksia.
Striimaus urheilujärjestöjen sopimuksella ei ole mahdollinen. Teostolla ja Gramexilla on omat, toisistaan eroavat ohjeistukset striimaukseen. Tarkista aina ajankohtainen tilanne Teoston sivuilta. Lue Teoston ohje täältä. Gramexin sivuilla on oma ohjeistus. Lue lisää Gramexin sivuilta.
Olympiakomitean Help Desk antaa lisätietoja musiikkisopimuksista. Ota yhteyttä Help Deskiin (lomake).