Frisbeegolfseuroille suunnatut avustukset

SFL:n jäsenseurat voivat hakea erilaisia avustuksia.

Kaksi tyttöä frisbeekiekot kädessä, toinen selin kameraan. Taustalla kesäisiä koivuja.

Seuratoiminnan kehittämistuki

Opetus- ja kulttuuriministeriön seuratoiminnan kehittämistuki (seuratuki) on haettavissa vuosittain marras-joulukuussa

Seuratoiminnan kehittämistuki on tarkoitettu lasten ja nuorten liikuntaharrastuksen lisäämiseen sekä monipuolisen organisoidun liikunnan kehittämiseen.

Avustusta voivat hakea liikuntaa ja/tai urheilua järjestävät paikalliset, rekisteröityneet yhdistykset. Avustus myönnetään saajalle harkinnanvaraisena erityisavustuksena.

Seuratukea haetaan sähköisesti Suomisport-palvelusta. 

Hakemuksen lähettäminen edellyttää seuralta ajan tasaista yhdistysrekisteriotetta ja vahvaa sähköistä tunnistusta. Hakija täyttää Suomisportissa olevan hakulomakkeen, liittää siihen pyydetyn yhdistysrekisteriotteen ja ennen valmiin hakemuksen lähettämistä tunnistautuu sähköisesti. Tunnistautumisen voi tehdä vain seuran nimenkirjoitusoikeudellinen henkilö. Tunnistautuminen tapahtuu Nets-tunnistuspalvelussa henkilökohtaisilla pankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella.

Lisätietoja OKM:n sivuilta.


Leader-rahoitus

Frisbeegolfyhdistykset voivat hakea Leader-rahoitusta yleishyödylliseen kehittämis- tai investointihankkeeseen. Tukea voi saada 20–100% kuluista. Leader-rahoitus soveltuu esimerkiksi frisbeegolfratojen rakentamiseen, pienten hankintojen tekemiseen tai junioritoiminnan kehittämiseen esimerkiksi kerhovälineitä hankkimalla.

Rahoitettavien hankkeiden tulee vastata Leader-ryhmän kehittämisstrategian tavoitteita. Kun suunnittelee hanketta, johon voisi saada Leader-rahoitusta, kannattaa ottaa yhteyttä oman Leader-ryhmän toimistoon. Työntekijät auttavat hankesuunnitelman jalostamisessa ja rahoituksen hakuprosessin eri vaiheissa.

Leader on toimintatapa, joka perustuu ajatukseen asukkaista oman alueensa parhaina asiantuntijoina ja kehittäjinä. Leader-toimintaa voi toteuttaa sekä kaupungeissa että maaseudulla. Toistaiseksi Leader-toiminnan päärahoitus tulee EU:n maaseuturahastosta, ja siksi pääosa hankkeista on toteutettu maaseudulla.

Frisbeegolfseuran kokemuksia Leader-rahoituksesta

LDG on saanut Päijänne-Leader-ryhmältä hankerahoituksen Amatööritasoiset frisbeegolfradat -hankkeelle, #kippis2020 – Frisbeegolf-maailma -hankkeelle, YhteisöLeader-rahoitusta pieniin hankintoihin (maksimissaan 500 e) sekä Nuorisoleader-rahoitusta junioritoimintaan.

Jere Pohjankosken mukaan LDG:llä on hyviä kokemuksia Leader-rahoituksesta, ja hän suosittelee frisbeegolfseuroja ottamaan selvää oman Leader-ryhmän tarjoamista rahoitusmahdollisuuksista. ”Kippis2020-hankkeessa ei juurikaan rakennettu ratoja tai väyliä vaan enemmänkin panostettiin opasteisiin ja kyltteihin, ja erityisesti ylläpitokalustoon hankkimalla tiimin kulkupeliksi Can-Am Traxter. Sillä kelpaa kuljettaa siimaleikkuria, moottorisahaa ja kärryssä puutavaraa radan jokaiseen paikkaan. Kippis2020-hankkeen myötä saimme rakennettua Heinola DiscGolfPark Worldin

Jos esimerkiksi seuralla on 2000 e rahaa ja talkootyötä tulee 15e/h/hlö ja 35e/h/kone vakioluvuilla esimerkiksi 3000 euron arvosta niin yhteensä hankkeessa on omaa rahaa 5000e, joka muodostaa 35% hankkeen kokonaiskustannuksista. Hankkeen kokonaissumma on siis 14285 ja leader-tuki 9285.” 

Nuorisoleader-rahoitus on LDG:llä hyödynnetty frisbeegolfretkiin: ”Ollaan parina vuotena vuokrattu junnuporukalle auto ja lähdetty huoltajien kanssa vierailemaan naapurikaupunkien radoille, ja syöty samalla pizzat.”