Erinomaisesta puttipelistään tunnettu Pasi Koivu voitti Jämillä järjestetyn Pro-tour -osakilpailun. Helpolla ykköstila ei irronnut, sillä kolmannella päätöskierroksella Leo Piironen otti lauantaina syntyneen neljän heiton kaulan kiinni Koivun takellellessa bogien kanssa. Koivun kierroksen viimeinen birdieputti oli tärkeä, sillä siten hän pystyi viemään kamppailun sudden deathiin, joka ratkesi toisella väylällä Piirosen epäonnistuttua avauksessaan. Heinolalainen Koivu on täten… Read more »
Avainsana: Parviainen
Ylätalo piti hermonsa Oulussa
Mikko Ylätalo on voittanut Pro-Tourin ensimmäisen osakilpailun. Oulun Hiirosessa pelattu kilpailu oli Ylätalon näytöstä ensimmäistä kierrosta lukuunottamatta. Toisella kierroksella lähes ilmiömäistä puttipeliä esittänyt oululainen hallitsi tiukassa paikassa hermonsa eikä päästänyt takaa tulevia ohitseen sunnuntain päätöskierroksella. Ennakkosuosikki Juho Parviainen nousi kyllä heti aamulla tasoihin Ylätalon aloitettua kierroksensa nihkeästi, mutta Parviaisen ralliksi äitynyt puttikunto väylällä 6 antoi… Read more »
Mikko Ylätalo johtaa Oulussa
Oululainen Mikko Ylätalo johtaa Oulun Powergrip Pro-Tour -kilpailua ensimmäisen pelipäivän jälkeen ennen Juho Parviaista. Loistavaa puttipeliä esittänyt Ylätalo lähti ensimmäisen kierroksen jälkeen neljän heiton takaa-ajoasemasta ja kakkosryhmästä Parviaisen johtaessa kilpailua, mutta toisella kierroksella vaikea tuuli ja epäonnikin vei Parviaisen tuloskunnon heikompaan. Ylätalon kierrokset 58 ja 53 (111) antavat kahden heiton etumatkan Parviaiseen. Kolmannella sijalla on… Read more »