Avainsana: Emporia

MM-kilpailut etenevät suomalaisittain mainiosti

  Yhdysvaltain Emporiassa järjestettävissä MM-kilpailuissa on saatu päätökseen kolmas kilpailupäivä.     Kahden ensimmäisen kilpailupäivän jälkeen avoin luokka siirtyi tuuliselle ja pidempien väylien Emporia Country Clubille. Janne Hirsimäen kierros alkoi vaikeasti, kun ensimmäiseltä ja kolmannelta väylältä tuloskorttiin kirjattiin bogit. Ainut suomalaisedustajamme sai korjattua pelinsä ja nousi parhaimmillaan tilanteeseen 4 heittoa alle parin. Viimeisen väylän harmillinen… Read more »

MM-kilpailujen toinen kierros pelattu

  Frisbeegolfin MM-kilpailuissa Emporiassa, USA:n Kansasissa pelattiin keskiviikkona toinen kilpailukierros.     Hirsi jatkoi hyviä otteitaan   Avauspäivänä Jones East -radalla hienosti jaetulle 11:nnelle sijalle heittänyt Nummelan Frisbeeseuran Janne Hirsimäki jatkoi laadukasta peliä. Kilpailun ainut suomalaisedustajamme on kahden päivän jälkeen sijalla 22. Aurinkoinen Hirsimäki on sopeutunut Emporian kuumuuteen ja sai pelattua kierroksen hyvällä perustasollaan ajoittain… Read more »

Hirsimäelle lupaava startti MM-kisoissa

  Nummelan Janne Hirsimäki on hetki sitten saanut avauskierroksensa päätökseen frisbeegolfin MM-kilpailuissa Yhdysvalloissa, Kansasin osavaltion Emporiassa.       Hirsimäen kuulumiset pian avauskierroksen jälkeen   ”Ensimmäinen kierros takana, joka toi kierrostuloksen 52 (-9) ja tämän kirjoittamishetkellä jaetun 8. sijan. Sanoisin, että kierros sujui kokonaisuutena ”sinne päin”. Tosin kierroksella on vielä paljon pelaajia, mutta silti ihan kelpo alku… Read more »

PDGA Pro Worlds 2016

    MM-kilpailut käyntiin sekaparigolfilla ja kenttälajeilla   MM-kilpailut alkoivat lauantaina sekaparigolfin MM-kilpailulla ja sunnuntaina käydyillä kenttälajeilla. Parikilpailun voittoon ylsivät USA:n Jeremy Koling ja Paige Pierce. Pierce heitti kilpailussa myös hole-in-onen:     Hirsimäki perehtynyt MM-näyttämöihin kilpailun alla   Suomen Janne Hirsimäki (NFS) on aloittanut MM-kisamatkansa tutustamalla kilparatoihin ja osallistumalla kenttälajikilpailuihin. Janne lähettää mahdollisuuksiensa mukaan raporttia kilpailupäivien päätteeksi. Ensimmäiset kierrokset… Read more »