PDGA Pro Worlds 2016

 

proworlds16-full

 

MM-kilpailut käyntiin sekaparigolfilla ja kenttälajeilla

 

MM-kilpailut alkoivat lauantaina sekaparigolfin MM-kilpailulla ja sunnuntaina käydyillä kenttälajeilla. Parikilpailun voittoon ylsivät USA:n Jeremy Koling ja Paige Pierce. Pierce heitti kilpailussa myös hole-in-onen:

 

 

Hirsimäki perehtynyt MM-näyttämöihin kilpailun alla

 

Suomen Janne Hirsimäki (NFS) on aloittanut MM-kisamatkansa tutustamalla kilparatoihin ja osallistumalla kenttälajikilpailuihin. Janne lähettää mahdollisuuksiensa mukaan raporttia kilpailupäivien päätteeksi. Ensimmäiset kierrokset alkavat kotimaisittain iltapäivällä klo 16-17 aikaan ja viimeiset päättyvät aamuyöllä. Tässä Jannen ennakkokuulumisia:

”Treenipäivät ovat takana ja valmistaudun luottavaisin mielin maanantaisen lepopäivän kautta kohti kisaa. Olen ehtinyt harjoittelemaan molempia kisaratoja kertaalleen.

Suurin osa väylistä on hyvin simppeliä peliä: sijoitusdraivi keskelle väylää, mahdollisimman suotuisaan paikkaan ja siitä lähestyminen korille. Tiedossa on siis mukavaa frisbeegolfia, missä draivit ja lähipeli pääsevät koetukselle. Hankaliakin väyliä on mahdutettu sekaan, varsinkin Emporia Country Clubin puolelle. Emporiassa on usealla väylällä tarjolla vain riskiavauksia; helppoa pelivaihtoehtoa – jolla pääsisi birdiepaikoille – ei yksinkertaisesti ole.

13925456_10154311141074985_2868252153437194238_o

MM-kilpailujen miljöö hivelee silmiä, kuvassa Emporian 1. väylä.

 

Keho ja keskittyminen koetuksella

 

Lämpötila on huidellut viimeisen pari päivää näin suomalaisesta näkökulmasta ihan siedettävissä 20-27 celsiusasteessa. Ilmankosteus lyö silti kasvoille joka kerta hotellin huoneesta ulos astuessa, mihin on totuteltava. Kiekot tuntuvat erilaisilta ja kädet kostemmilta jatkuvasti.

Aurinko porottaa aina välillä suoraan yläpuolelta ja siihen en ehkä tämän reissun aikana tule tottumaan. Kyllä talvea on kohta ikävä! Toisaalta mukava, ettei treenirundien aikana ole tarvinnut itseään läkähdyttää, mutta todella lämpimään keliin ei ole oikein voinut totutella kun sitä ei vielä ole täällä näkynyt.

Emporian maantieteellisen sijannin vuoksi (pohjoisen ja eteläisen virtauksen kohtaamiskohdassa) säätiedotukset vaihtuvat päivittäin, joten tulevan viikon tarkkaa säätä on lähes mahdotonta ennustaa tässä kohtaa. Tämän hetken ennusteen mukaan lämmintä olisi niinkin paljon kuin 35-37 astetta. Siinä on siis tekemistä, että tämä kaveri saadaan pysymään pelikuntoisena koko kierroksen ajan.

 

Esikisassa lupaava startti ja taskuun MM 4. sija

 

Tänään sunnuntaina oli vuorossa kenttälajitapahtuma. Lajit olivat: puttauskisa, pituusheitto, taitoheitot sekä mini-frisbeegolf. Osallistuin puttaukseen ja mini-frisbeegolfiin. Juuri ennen tänne matkustamista olin vaihtanut putterini jäykempiin, enemmän pitoa tarjoaviin puttereihin, jotta ne tuntuisivat hyvältä myös tässä lämpötilassa. Puttikisa menikin hyvänä valmisteluharjoituksena itse kisaa varten, vaikkei voittoa tällä kertaa irronnutkaan.

Minifrisbeegolfissa heitettiin suhteellisen pitkä 18 väylän rata (väylät 70-110m) pelkästään minikiekkoja (markkeri) käyttäen. Tuosta kisasta irtosi näin ensikertalaisen tuurilla 4. sija. Ei paha sijoitus MM-kisoissa?

Kenttälajikilpailun tulokset

Kenttälajipäivän minifrisbeegolfin tuore MM-nelonen!

Kenttälajipäivän minifrisbeegolfin tuore MM-nelonen!

 

Herkistelyä ja edustustehtäviä ennen varsinaisen kilpailun alkua

 

Maanantaina on luvassa erittäin rento päivä hotellilla, kaupoilla ja uima-altaalla. Tarkoitus on vain levätä ja kerätä voimia tiistaina alkavaa kisaa varten. Illalla pääsen edustamaan Suomea pelaajakokouksessa, jossa ainoana maamme edustajana minulle lankeaa Suomen lipun kantaminen sisään tapahtuman avajaisiin. Mahtava kunnia!

Näillä eväillä kisaa kohti. Pelikirja on kirjoitettu ja sitä myöten valmistautuminen on selkeällä mallilla. Enää tarvitaan levon ja herkistelyn ajoittaminen täsmälliseksi ja kisa voi alkaa!

Terveisiä kaikille Suomeen! ❤

-Janne”

 

Näin seuraat kilpailua ja Hirsimäen edesottamuksia

 

Kilpailun kotisivut:

proworlds16-full

 

 

 

Tulokset:

PDGAlogo

 

 

Livelähetykset: 

Useat kanavat lähettävät verkossa livekuvaa sekä koosteita MM-kilpailuista. Kuvauskohteet sekä suorat linkit palveluntarjoajien striimeihin löytyvät kilpailun kotisivujen MEDIA -sivun kautta.

 

Hirsi somessa: 

Active-Instagram-2-icon

 

Instagram: @hir5i

social-facebook-box-blue-icon

 

Facebook: Janne Hirsimäki