Hirsimäelle lupaava startti MM-kisoissa

 

Nummelan Janne Hirsimäki on hetki sitten saanut avauskierroksensa päätökseen frisbeegolfin MM-kilpailuissa Yhdysvalloissa, Kansasin osavaltion Emporiassa.

 

proworlds16-full

 

 

Hirsimäen kuulumiset pian avauskierroksen jälkeen

 

”Ensimmäinen kierros takana, joka toi kierrostuloksen 52 (-9) ja tämän kirjoittamishetkellä jaetun 8. sijan. Sanoisin, että kierros sujui kokonaisuutena ”sinne päin”. Tosin kierroksella on vielä paljon pelaajia, mutta silti ihan kelpo alku kisalle.

Mitä tulee olosuhteisiin, kuten ounastelinkin, kunnon lämpötilat iskivät vasta tänään tänne Emporiaan. Auringon paahtaessa lähes pilvettömältä taivaalta, ainoa pieni lohtu kierroksella oli Jones East -radan lukuisat varjot sekä pieni tuulen vire valtaosalla väyliä.

Suunnitelmani valmistautua tuohon tulisen kuumaan keliin vaikutti ainakin tänään onnistuneen: Ajelin autolla pari viimeistä päivää ilman ilmastointia ympärinsä ikkunat auki, jotta tottuisin olosuhteisiin ja lopettaisin ylimääräisen hikoilun. Ilmeisesti kroppa on tottumassa pikkuhiljaa tähän meininkiin, sillä tänään olo oli paikoitellen ”ihan jees”.

 

13988079_10154316617484985_168832548082532879_o

Emporian kuumuus ei häirinnyt Hirsimäkeä avauspäivänä.

 

Tärkeitä välinepäivityksiä viime metreillä

 

Putterien onnistunutta vaihtoa juuri tänne tultaessa on pakko hieman hehkuttaa. Vaihdoin juuri ennen tänne matkustamista putterini Prime Marshaliin, jotta parin edellisen kisan kuuman kelin grippiongelmat jäisivät taakse.

Otin lisäksi käyttöön Latituden SportsSackin, joka sisältää Silica Gel -kuulia (niitä helmiä niissä pienissä pussukoissa, mitä ei saa syödä). Pakko myöntää, että varsinkin noissa olosuhteissa monet heitot olisivat epäonnistuneet ilman tuota välinettä. Kun käsi tuntuu jokaisessa heitossa samalta ja kuivalta, voi keskittyä olennaiseen ja toteuttaa itseään.

 

Keskiviikon kierros samalla näyttämöllä

 

Edessä on vielä pitkä kisa, joten eipä tässä vielä kannata ilakoida tai murehtia suuntaan taikka toiseen. Huomenna pelataan jälleen uudestaan Jones East, jonka jälkeen siirrytään Emporia Country Clubille parin kierroksen ajaksi. Semifinaaleille (top-72) palataan jälleen Jones East -radalle ennen 9 väylän finaalia (top-4).

Lisäksi vielä pakko mainita, että nesteytystä ei voi näissä keleissä unohtaa ja reppuni sisälmyksistä löytyvää juomapussia tulikin käytettyä tänään ahkerasti.

 

13958167_10154316617119985_1847594678510152454_o

 

Terkut Koti-Suomeen ja kiitos kaikille sadoista tsempeistä! #beatpaul

Lisää kisatunnelmia löytää hastagin: #2016proworlds kautta.

-Janne”

 

Odotetut nimet kärjessä

 

Osa avoimen luokan pelaajista on vielä kierroksellaan kirjoitushetkellä. Kierroksensa päättäneistä tutut nimet ovat miehittäneet kärkipaikat.

USA:n odotettu huippukaksikko Paul McBeth (-15) ja Ricky Wysocki (-14) ovat suoriutuneet parhaiten avauskierroksesta. Etukäteen kovista nimistä kierroksella ovat vielä muun muassa Nate Doss sekä Will Schusterick sekä tukku muita kovia kilpailijoita, joten tilanteen kärkikymmenikössä voi olettaa vielä muuttuvan.

 

Tulokset: PDGA