Muutokset astuvat voimaan 1.1.2025
Sääntökirjaan ja kilpailuoppaaseen tehdään muutoksia vuosittain. Vuodelle 2025 muutoksia on tullut runsaasti. Ohjeisiin on tuotu kolme kokonaan uutta osiota:
- Liite F: Soveltava frisbeegolf,
- kilpailuoppaan Osa 5: PDGA:n kiertuestandardit ja
- Osa 6: Sääntökirjan ja kilpailuoppaan poikkeukset Pohjois-Amerikan ulkopuolella
Näiden lisäksi useita sääntöjä, ohjeita ja usein kysyttyjä kysymyksiä on lisätty, poistettu tai muokattu. Alle on koottu valta osa muutoksista.
Merkittävät muutokset
Kilpailuopas
1.05 Harjoituskierrokset ja pelin aloitus, myöhästyminen
Sääntökirja määrittelee flex start -kisamuodon kilpailuoppaasen. Myös yhteislähtö ja porrastettu lähtö määritellään selkeämmin.
B. Kilpailukierroksilla voidaan käyttää kolmea erilaista pelin aloitustapaa:
-
Yhteislähtö (haulikkolähtö): Yhteislähdössä ryhmät aloittavat samanaikaisesti eri lähtöväyliltä.
- Kaksi minuuttia ennen kilpailukierroksen alkua annetaan merkki, jolla ilmoitetaan pelaajille, että harjoittelu on päättynyt ja kaikki kilpailusäännöt ovat voimassa ja, että kilpailu alkaa kahden minuutin kuluttua.
- Kilpailunjohtaja tai virallinen toimitsija antaa kahden minuutin merkin niin, että kaikki radalla olevat pelaajat saavat tiedon.
- Jos merkki annetaan äänitorvella, merkki on kaksi lyhyttä äänimerkkiä.
- Aloitusmerkki kertoo pelaajille, että kilpailu on alkanut.
- Kilpailunjohtaja tai virallinen toimitsija antaa kahden minuutin merkin niin, että kaikki radalla olevat pelaajat saavat tiedon.
- Jos merkki annetaan äänitorvella, merkki on yksi pitkä äänimerkki.
- Kilpailtavalla radalla tai radoilla ei voi harjoitella, kun kilpailukierros on käynnissä eikä muina kilpailunjohtajan määrääminen aikoina.
- Kaksi minuuttia ennen kilpailukierroksen alkua annetaan merkki, jolla ilmoitetaan pelaajille, että harjoittelu on päättynyt ja kaikki kilpailusäännöt ovat voimassa ja, että kilpailu alkaa kahden minuutin kuluttua.
-
Porrastetussa lähdössä (golflähtö, väliaikalähtö): ryhmät aloittavat tietyltä väylältä vuorotellen yksi toisen jälkeen.
- Ryhmän jäsenten tulee ilmoittautua lähtöpaikalla kohdan 1.04 mukaisesti, ja kilpailunjohtajan määrittämällä lähtöajalla.
- Pelaajat voivat harjoitella, kilpailunjohtajan määrittelemällä alueella siihen asti, kunnes lähettäjä ilmoittaa 2 minuutin merkin.
- Kilpailtavalla radalla tai radoilla ei voi harjoitella kun, kilpailukierros on käynnissä, ellei kilpailunjohtaja erikseen sitä salli.
-
Flex startissa (joustava lähtöaika) pelaajat voivat valita oman lähtöaikansa, lähtöryhmänsä tai molemmat.
-
Tämä kisamuoto on käytössä vain yhden päivän, yhden kierroksen kilpailuissa ja vain C-tier- tai PDGA-liiga-tasolla
-
pelaajien jakaminen ryhmiin ja lohkoihin (1.06 A ja C) ei ole voimassa flex startissa.
-
Kilpailunjohtaja voi muokata lähtöryhmiä ja lähtöaikoja.
-
Kaikilta muilta osin flex startit noudattavat porrastetun lähdön sääntöjä.
-
1.12 Kilpailun virallinen toimitsija
Laajennetaan kuvien tai videon käyttöä tuomitsemisessa. Pelaaja voi lähettää kuvan tai videon kilpailunjohtajalle ja kysyä tarkennusta radan merkintöihin. Esimerkiksi ”Hei, onko tämä valkoinen viiva ob-viiva?”. Tällä voidaan selvittää onko ratamerkinnältä näyttävä oikeasti rataan kuuluva merkintä.
H. Vain kilpailunjohtaja tai virallinen toimitsija voi käyttää kuvaa tai videota:
1. Tarkentamaan ratamerkintöjä, joilla määritellään tiialue (802.04.A), määrätty reitti 804.01, määritelty alue (806), tai drop zone. Kuvamateriaalin avulla voidaan myös tarkentaa, että merkintä ei ole voimassa.
2. Todisteena käytösrikkeestä (katso 3.03). Myös PDGA:n kurinpitokomitea voi käyttää kuvaa tai videota käytösrikkeiden tutkimiseen milloin tahansa.
2.01 Luokkatyypit
Eri luokat määritellään selkeämmin.
A. Avoimet luokat
Avoimilla luokilla ei ole ylärajoja ratingeille eikä ikävaatimuksia. Niissä voi kuitenkin olla ratingeihin perustuvia alarajoja major-kilpailuissa ja Elite Series -tason kilpailuissa (katso 4.02), osallistuminen voi edellyttää amatööriluokitusta tai Pros Playing Am -ehtojen täyttämistä (katso 5.05.A).
Avoimet luokat ovat:
1. Mixed Pro Open (MPO)
2. Women’s Pro Open (FPO)
3. Gold (RPA)
4. Mixed Amateur 1 (MA1)
5. Women’s Amateur 1 (FA1)B. Ratingluokat
Ratingeihin perustuvilla luokilla on enimmäisratingit, jotka estävät korkeammalla ratingilla olevia pelaajia osallistumasta. Näitä luokkia ovat:
1. Blue (RAH)
2. Mixed Amateur 2 (MA2)
3. Women’s Amateur 2 (FA2)
4. White (RAD)
5. Mixed Amateur 3 (MA3)
6. Women’s Amateur 3 (FA3)
7. Red (RAE)
8. Mixed Amateur 4 (MA4)
9. Women’s Amateur 4 (FA4)
10. Green (RAF)
11. Purple (RAG)C. Sukupuoleen perustuvat luokat
Sukupuoleen perustuvien luokkien kelpoisuusvaatimukset määritellään PDGA:n Policy for Eligibility for Genger-Based Divisions -dokumentissa. Kaikki luokat, joissa on nimi “Women’s” tai “Girls” tai joiden koodi alkaa ”FP,” ”FA,” tai ”FJ,” ovat sukupuoleen perustuvia luokkia.
D. Ikään perustuvat luokat
Ikään perustuvien luokkien kelpoisuusvaatimukset määräytyvät pelaajan syntymävuoden mukaan. Esimerkiksi pelaaja, joka täyttää 40 vuotta tiettynä vuonna, katsotaan 40-vuotiaaksi koko kyseisen vuoden ajan. Luokat, joissa on nimi “Masters” tai “Juniors,” tai joiden koodi päättyy kaksinumeroiseen ikään (esim. ”08” tai ”65”), ovat ikään perustuvia luokkia.
2.02 Kelpoisuus
Edellytetään järjestämään aliedustetut luokat, joissa on alle neljä pelaajaa.
Naisten, mastereiden ja junioreiden luokkiin ei aina ilmoittaudu neljää pelaajaa. Aliedustettujen luokkien järjestämistä on suositeltu jo pitkään, mutta sitä ei ole noudatettu laajasti. Muutos kilpailuoppaan kohtaan 2.06 poistaa vaatimuksen yksittäiselle amatööripelaajalle jaettavista palkinnoista True Amateur -kilpailuissa sekä kahden viikon aikarajan palkintomäärien määrittämisessä näissä tapahtumissa, mikä vähentää kilpailunjohtajien työmäärää.
L. Kilpailunjohtaja määrittelee kilpailun ilmoittautumisessa, mitkä luokat kilpailussa tarjotaan.
1. Jos luokka tarjotaan ja vähintään neljä kelpoista pelaajaa ilmoittautuu, luokka on järjestettävä.
2. Jos luokka on aliedustettu, kuten määritelty kohdassa 1.02.C.2.c, luokka on järjestettävä, jos siihen ilmoittautuu vähintään yksi pelaaja.
3. Muissa tapauksissa kilpailunjohtaja päättää, järjestetäänkö luokka vai ei (katso palautuskäytäntö kohdasta 1.03.H).
2.02 Kelpoisuus – Annetaan kilpailunjohtajille oikeus määrittää sopiva luokka PDGA-tunnuksettomille pelaajille
Joskus paikallisella pelaajalla ei ole PDGA-numeroa tai -ratingia, mutta kilpailunjohtaja tuntee heidän taitotasonsa riittävän hyvin määrittääkseen, mihin luokkaan he kuuluvat. Tämä antaa kilpailunjohtajalle valtuudet tehdä päätös ja ilmoittaa pelaajalle, missä luokassa hän on kelpoinen pelaamaan. Tämä vastaa jäsenhuoliin, jotka koskevat ”sandbagging”-ilmiötä ei-jäsenten keskuudessa. Tämä koskee vain pelaajia, jotka eivät ole koskaan olleet PDGA-jäseniä. Se ei koske pelaajia, joilla on PDGA-tunnus mutta jotka eivät ole nykyisiä jäseniä, eikä nykyisiä jäseniä, jotka eivät ole vielä saaneet PDGA-ratingia.
M. Kaikkien PDGA:n jäsenien tulee saada pelata omassa luokassaan, mikäli se on kilpailussa tarjottu. Mitkään paikalliset/kansalliset säännöt, jotka rajoittavat osallistumista pelaajan aiemman pelihistorian vuoksi, eivät koske PDGA-jäseniä.
N. Pelaajille, joilla ei ole PDGA-numeroa, kilpailunjohtaja voi arvioida heidän ratinginsa perustuen suoraan tietoon heidän osoittamistaan taidoista ja kyvyistä. (Suomessa tämä koskee käytännössä vain PDGA-liigoja, koska muissa kilpailuissa vaaditaan kilpailulisenssi, johon sisältyy PDGA-jäsenyys.)
1. Jos pelaaja ilmoittautuu ratingiin perustuvaan luokkaan (katso 2.01.B), kilpailunjohtaja voi käyttää arvioitua ratingia siirtääkseen pelaajan toiseen ratingiin perustuvaan luokkaan tai MA1- tai FA1-luokkaan tarpeen mukaan.
2. Jos pelaaja ilmoittautuu avoimeen luokkaan (katso 2.01.A) tai ikään perustuvaan luokkaan (katso 2.01.D), johon hän on kelpoinen, häntä kohdellaan samoin kuin PDGA-jäseniä (katso 2.02.M).
3. Pelaaja, joka on sijoitettu tiettyyn luokkaan kohdassa 2.02.N.1 ja joka hankkii PDGA-jäsenyyden ennen kilpailun alkua, voi siirtyä mihin tahansa ratingiin perustuvaan luokkaan, johon hän on kelpoinen kohdan 2.02.M mukaisesti.
2.06 Aitoamatööri (True Amateur)
Tämä osio oli aiemmin yksittäinen kappale, jossa viitattiin erilliseen dokumenttiin. Tämä päivitys tuo dokumentin tiedot kilpailuoppaaseen ja muotoilee ne asianmukaisesti. Merkittävä muutos koskee palkintojen jakamista. Kilpailunjohtajien ei enää tarvitse tarjota palkintoja luokille, joissa on vain yksi pelaaja, mikä helpottaa aliedustettujen ryhmien (naiset, juniorit ja seniorit) luokkien järjestämistä. Lisäksi palkintojen vähimmäismäärävaatimuksia on muutettu. Lopuksi vaaditaan, että kilpailunjohtajat mainostavat tämän formaatin käyttöä, jotta pelaajat tietävät, mitä odottaa. Koko osio korvataan seuraavalla:
A. Aitoamatööri (True Amateur) – kutsutaan myös nimellä ”trophy only” on PDGA:n käyttämä nimitys niistä amatööritapahtumista A-Tier- ja sitä alemmilla tasoilla tai amatöörien osioista tapahtumissa, jotka edustavat alkuperäistä amatööriurheilun henkeä tarjoamalla vain muistopalkinnot turnauksen parhaimmille sijoittujille eikä tavara- tai muita palkintoja.
B. Kaikki tapahtuman pelaajat saavat samanarvoisen vastineen pelaajapakettien kautta. Pelaajapaketti voi sisältää muistoesineitä ja/tai muita etuja.
1. Jokaisen luokan pelaajapakettien yhteenlasketun vähittäisarvon tulee täyttää tai ylittää kyseisen luokan tier-tason minimipalkintovaatimus. Esimerkiksi jos kuuden pelaajan luokan Tier-vaatimusten mukainen minimipalkinto on 240 €, tulee jokaisen pelaajapaketin olla arvoltaan vähintään 40 €.
2. Esimerkkejä pelaajapaketin sisällöstä:
a. Frisbeegolf-tuotteet, kuten kiekot, minit tai pyyhkeet.
b. Vaatteet, kuten paidat, hatut tai ulkovaatteet.
c. Välipalat tai ateriat.
d. Mitkä tahansa muut tuotteet, jotka täyttävät PDGA:n PDGA Allowable Items Toward Player Pack Value -ohjeen vaatimukset.C. Jokaisessa luokassa on jaettava muistopalkintoja vähintään alla olevan taulukon mukaisesti. Kilpailunjohtaja voi halutessaan tarjota enemmän palkintoja kuin minimivaatimus. Palkintojen hankkimista ja jakamista varten kilpailunjohtaja voi ilmoittaa päivämäärän, joka määrittää, kuinka monta palkintoa kullekin luokalle jaetaan, kunhan tämä päivämäärä on enintään kaksi viikkoa ennen kilpailun alkua.
1. Yksi pelaaja: palkintoa ei vaadita.
2. 2–4 pelaajaa: vain 1. sija.
3. 5–12 pelaajaa: 1. ja 2. sija.
4. 13+ pelaajaa: 1.–3. sija.D. Kilpailunjohtajien on avattava True Amateur -formaatin käyttö ilmoittautumisinfossa.
5.02 Luokat ja uudelleenluokittelu
Tämä sääntö edellyttää, että kilpailunjohtajat tarjoavat naisten luokat joko viikon ajan ennen muun ilmoittautumisen alkamista. Tämä sääntö toimii yhdessä kilpailuoppaan kohdan 2.02 muutosten kanssa. Sääntö sisältyy nyt kilpailuoppaan uuteen lukuun 5, jossa käsitellään aiemmin Tour Standards -dokumenttiin sisältyneitä määräyksiä.
C. Jos tapahtumassa on tarjolla M-luokkia, kilpailunjohtajien on tarjottava myös vastaava naisten luokka (esim. jos MA40 on tarjolla, FA40 on myös tarjottava). TD voi tarjota rekisteröinnin (kilpailuoppaan kohdan 1.02.C.2.c mukaisesti) viikoksi ennen muuta ilmoittautumista tai varata kiintiön viikoksi ilmoittaumisen alussa. TD voi poistaa kiintiön ja luokan tarjoamisen, jos kilpailuoppaan kohdan 2.02.L määräykset sen sallivat.
5.03 Radan valmistelu – Vaatimus WC-tiloista B-tiereissä ja sitä korkeammilla tasoilla. Pohjois-Amerikassa vaatimus koskee myös C-tieriä.
WC-tilojen saatavuus on perustarve. Kilpailunjohtajien on tarjottava vähintään yksi pelaajien käytettävissä oleva WC. Muutos sisältyy kilpailuoppaan uuteen lukuun 5, jossa käsitellään aiemmin Tour Standards -ohjeeseen sisältyneitä määräyksiä.
G. PDGA-kilpailuissa WC-tilojen tarjoaminen on pakollista.
1. Tapahtumassa on oltava kaikilla tapahtumapaikoilla joko pysyvä tai tilapäinen WC, joka:
a. on kaikkien pelaajien käytettävissä;
b. on varusteltu, huollettu ja toimintakunnossa;
c. on käytettävissä vähintään 60 minuuttia ennen päivän ensimmäistä lähtöaikaa;
d. on käytettävissä koko tapahtuma-aikataulun ja kaikkien tapahtumaan liittyvien aktiviteettien ajan pelattavilla radoilla; ja
e. on kohtuullisen kävelymatkan päässä pelattavilta radoilta.2. Kilpailunjohtajat, joiden täytyy vuokrata WC-tiloja tämän vaatimuksen täyttämiseksi, voivat käyttää sallittua WC-kuluvähennystä (katso 102.A.3.d) kustannusten kattamiseen.
3. Tämä sääntö ei koske liigoja.
4. PDGA:n PDGA Water and Bathroom Recommendations -ohjeessa on lisätietoa parhaista käytännöistä.
Suomessa SM-kilpailuiden toimintakäsikirjassa on lisää määrittelyjä koskien SM-kilpailuja.
Kilpailuoppaan uudelleenjärjestely vuonna 2026
Sääntökirja muokattiin vuonna 2018 paremmin heittokierroksen kulkua vastaavaksi. Samanlainen myös kilpailuopas järjestetään uudelleen vuonna 2026. Tavoitteena on tehdä sisällöstä paremmin jäsenneltyä ja helpommin löydettävää. Uusi versio julkaistaan 1. tammikuuta 2025, jotta pelaajilla ja kilpailunjohtajilla on vuosi aikaa tutustua muutoksiin ennen niiden voimaantuloa. Tämä antaa myös kääntäjille aikaa käännöksille.
Lisäksi vuodesta 2025 alkaen PDGA:n kiertueen standardit ja kv-kisojen erot tuodaan International Guidesta ja Tour Standard -ohjeesta kilpailuoppaaseen. Vuonna 2025 nämä tulevat olemaan osiot 5 ja 6, ja vuonna 2026 ne siirtyvät osioiksi 7 ja 8.
Pienemmät muutokset
801.02 Sääntöjen valvonta ja Liite A: Reikäpelin säännöt
Pelaajien sallitaan tuomita omia rikkeitään itse ilman vahvistusta.
Tämän muutoksen myötä pelaajat voivat ilmoittaa omista sääntörikkeistään ilman, että toinen pelaaja tai kilpailunjohtaja vahvistaa sen. Tämä vastaa lajin henkeä, jossa pelaajien odotetaan hyväksyvän rangaistusheitot reilusti ja jatkavan kierrostaan.
801.02.E. Rangaistusheitto on ylimääräinen heitto, joka merkitään pelaajalle sääntörikkeen tai heittopaikan siirron vuoksi kyseisen säännön mukaisesti. Jos rikkeestä seuraa vähintään yksi rangaistusheitto, tulee vähintään toisen pelaajan tai kilpailun virallisen toimitsijan vahvistaa huomautus. Pelaaja voi kuitenkin tuomita oman rikkeensä ilman vahvistusta.
801.02 Sääntöjen valvonta ja 801.03 Sääntöratkaisusta valittaminen
Jatkoheitto spotterin määrittelemältä heittopaikalta on aina varaheitto. Tämä nopeuttaa peliä ja varmistaa, ettei pelaajalle koidu haittaa spotterin väärästä tulkinnasta.
801.02.G. Spotteri on kilpailunjohtajan tiettyyn tehtävään nimeämä toimitsija, joka ei ole virallinen toimitsija eikä tee virallisia päätöksiä.
801.03.D. Jos ryhmä havaitsee kiekolle tullessa, että spotterin tulkinta oli ollut virheellinen, jatketaan peliä ryhmän päätöksellä oikeasta paikasta. Spotterin tulkinnasta heitetty heittojen sarja tulkitaan varaheitoiksi ja mitätöidään. Pelaaja voi valittaa ryhmän päätöksestä pelata myös varaheittojen sarjan loppuun.
802.02 Heittojärjestys
Määrittelee heittojärjestyksen drop zonelta heitettäessä.
C. Kun kaikkien pelaajien heittopaikka on muu kuin avausheittopaikka, peliä jatkaa aina kulloinkin kauimpana väylämaalista oleva pelaaja (vuorossa oleva pelaaja). Jos kahdella tai useammalla pelaajalla on lie yhtä kaukana (esim sama drop zone), heitetään samassa järjestyksessä kuin missä heittopaikat muodostuivat.
803.02 Vapautus haitasta ja 806.03 Tilapäinen haitta-alue (Casual area)
Selkeyttää väärän vapautuksen ja väärän lien epäjohdonmukaisuuden. Muutos tulee molempiin kohtiin.
C. Jos pelaaja siirtää heittopaikkaa muutoin kuin säännön mahdollistamana, hän heittää väärältä heittopaikalta virheelliseen pelin säännön 811.F mukaisesti.
805.03 Kadonnut kiekko (lost disc) ja Pelialueen ulkopuolinen alue (OB)
Tarkennettaan näiden kahden rajaa.
G. Sääntöä 805.03 ei noudateta, mikäli kiekon katsotaan olevan pelialueen ulkopuolella (OB). Katso 806.02 C.
806.02 C. Jos on vakuuttava näyttö siitä että heitto päätyi pelialueen ulkopuolelle, sitä ei tarvitse löytää, vaan se tuomitaan OB-säännön mukaan.
806.03 Tilapäinen haitta-alue (Casual Area)
Avataan paremmin miten tilapäisellä haitta-alueella toimitaan.
A. Tilapäinen haitta-alue on mikä tahansa kilpailunjohtajan määrittämä alue, josta lien voi siirtää ilman rangaistusta halutessaan.
B. Mikä tahansa veden kerääntymä, joka on pelialueella (in-bounds) ja jota kilpailunjohtaja ei ole erikseen määrännyt pelattavaksi alueeksi on tilapäinen haitta-alue.
C. Tilapäiseltä haitta-alueelta saa siirtää heittopaikan ilman rangaistusta suoraan pelilinjalla väylämaalista pois päin ensimmäiseen vapauttavaan paikkaan.
D. Kilpailunjohtaja voi määritellä muunkinlaisen vapautuksen tai vaihtoehtoisia vapautuksia.
E. Jos pelaaja siirtää heittopaikkaa muutoin kuin säännön mahdollistamana, hän heittää väärältä heittopaikalta virheelliseen pelin säännön 811.F mukaisesti.
811 Virheellinen peli
Tarkentaa eron säännössä jos pelaaja jättää väylän pelaamatta kilpailun ulkopuolisista syistä (esimerkiksi pitkän WC-tauon takia kts. 802.03.C) ja tahallisesti kilpailullisista syistä (esimerkiksi ajatellen, että par+4 olisi parempi kuin pelaamalla saatu tulos).
E. Jos pelaaja pelaa tarkoituksella virheellisesti saavuttaakseen etua, voidaan hänet sulkea kilpailusta Kilpailuoppaan kohdan 3.03 mukaisesti. Tämä koskee esimerkiksi kohdan 811.F mukaisia virheitä.
F.6 Pelaamatta jäänyt väylä. Kierros on päättynyt ja pelaajalta on jäänyt yksi tai useampia väyliä heittämättä. Pelaajalle merkitään jokaiselle pelaamatta jääneelle väylälle tulokseksi kyseisen väylän par ja neljä rangaistusheittoa per väylä. Tahallinen väylän pelaamatta jättäminen katsotaan kilpailun keskeyttämiseksi.
813.01 Sääntöjen vastainen kiekko
Sallitaan kiekon ulkonäön muuttaminen eri tavoin, kunhan kiekon fyysiset arvot pysyvät teknisten mittojen sisällä.
B. Valmistuksen jälkeen sallitut muutokset kiekkoihin:
1. normaali kuluminen käytössä
2. normaalin kulumisen jälkien tai pienten valuvirheiden kohtuullinen hiominen
3. merkkaaminen tussilla tai värjäysaineella
4. foliopainaminen (hot stamping), mustetulostus tai värjäys väriaineella, kunhan tekniset mitat eivät muutu
5. kiekon painatusten poistaminen, kunhan tekniset mitat eivät muutuC. Valmistuksen jälkeen kiellettyjä muutoksia on esimerkiksi:
1. muutokset, jotka muuttavat kiekon alkuperäisiä lento-ominaisuuksia.
2. merkittävä hiominen
3. havaittavan paksuinen pintakerroksen lisääminen, esimerkiksi maalaaminen
4. tarkoituksellinen kiekon muodon muuttaminen niin, ettei se ole enää pyöreä ja kiekon muotoinen.
Tekniset standardit II(15)
Kaikkien hyväksyttyjen kiekkojen, mukaan lukien kaikki kiekon grafiikat:
(15) tulee olla käytännössä kuin tuotettaessa, ilman jälkikäteen tehtyhjä muutoksia, jotka eivät mahdu kiekon hyväksyttyihin teknisiin mittoihin.
QA-LOS-2
Tarkentaa, että jos kiekko on OB:lla, sitä ei tarvi etsiä kolmea minuuttia.
Kiekkoni päätyi varmasti OB-alueelle, mutta en näe sitä missään. Pitääkö ryhmäni auttaa etsimään kiekkoa 3 minuuttia?
Jos kiekko on tuomittu OB:lle, kiekko ei voi olla kadonnut kiekko (lost disc) eikä sääntö 805.03 ole käytössä. Pelaaja voi käyttää kohtuullisen ajan kiekon hakemiseen, mutta se ei saa aiheuttaa kohtuutonta viivästystä (802.03.A.2). Muiden pelaajien ei tarvitse etsiä OB:lle päätynyttä kiekkoa.
Liite B: Parifrisbeegolfin ja joukkuefrisbeegolfin säännöt
Lisätään uusi pelimuoto, joka on ollut jo erityisluvalla käytettävissä.
B.05.L Yhteistulos
1. Jokainen joukkueen heittäjä heittää väylän normaalisti yksilöpelinä.
2. Joukkueen tulokseksi merkitään kaikkien heittäjien tulosten yhteistulos.
3. Jos yksikin joukkueen pelaajista keskeyttää tai hylätään, joukkue poistetaan kilpailusta.
Kilpailuopas
1.04 Osallistumisen varmistus ja 4.05 Paikallaolon vahvistaminen ja pelin aloitus
Tarkennetaan määrittelyjä ja vaatimuksia ilmoittautumiseen ja paikallaolon vahvistamiseen.
1.04.A
A. Osallistumisen varmistus kilpailunjohtajan ilmoittamalla tavalla on pakollista A-tier- ja B-tier-kilpailuissa, ja sitä suositellaan kaikkiin muihinkin kilpailuihin.B. Kilpailunjohtaja ei voi vaatia paikan päällä tehtävää varmistusta kisaa edeltävinä päivinä, mutta voi tarjota sen vaihtoehtona.
C. Mikäli pelaaja ei varmista osallistumistaan kilpailunjohtajan ilmoittamalla tavalla, hän menettää paikkansa kilpailussa ja osallistumismaksunsa.
1. Kisapäivänä pois jääneille ei palauteta osallistumismaksua, vaikka heidän paikkansa kilpailussa täytettäisiin (kts. 1.03.F)
2. Kilpailunjohtaja voi harkintansa mukaan poiketa näistä käytännöistä.D. Kilpailunjohtajan tulee ilmoittaa varmistuksen käytännöistä kisasivulla ja sähköpostilla viimeistään 48 h ennen varmistuksen alkamisaikaa.
4.05. A. Ilmoittautuminen on pakollista kaikissa PDGA Majoreissa ja Elite Series -kilpailuissa.
B. Osallistumisen vahvistaminen on pakollista ennen kilpailua kaikissa PDGA Majoreissa ja Elite Series -kilpailuissa.
- Ekilpailua tehtävä vahvistaminen sisältää kaikkien vaadittavien asiakirjojen , kuten vastuuvapautuslausekkeiden tai verotodistusten allekirjoittamisen ja toimittamisen.
- .04.B:n rajoitus ei koske PDGA Majoreita eikä Elite Series -kilpailuja.
- Jos pelaaja ei vahvista osallistumista kilpailunjohtajan määräämässä ajassa, hän aloittaa kilpailun kahdella rangaistusheitolla.
C. Porrastetuilla lähtöajoilla pelattavissa kipailuissa pelaajan tulee myös ilmoittautua lähettäjälle viimeistään 5 minuuttia ennen ryhmän lähtöaikaa ja olla paikalla viimeiset 5 minuuttia ennen lähtöaikaansa kaikilla kierroksilla.
- Pelaajalle, joka ei ilmoittaudu lähettäjälle viimeistään 5 minuuttia ennen lähtöäaikaa eikä ole paikalla viimeistä 5 minuuttia lisätään 2 rangaistusheittoa.
- Jos pelaaja myöhemmin katsotaan poissa olevaksi ensimmäisellä väylällä säännön 811.F.5 mukaan, häneltä poistetaan 4.05.C.1 mukainen rangaistus ja hän saa vain poissaolevan pelaajan rangaistuksen.
1.07 Pelin keskeyttäminen
A. Jos kilpailunjohtaja katsoo, että ukkonen, voimakas sade tai muut olosuhteet tekevät kilpailemisesta epäkäytännöllistä tai vaarallista, kilpailu on keskeytettävä.
- Kilpailun keskeytyksen äänimerkki kertoo kaikille pelaajille, että peli on keskeytettävä.
- Keskeytysmerkin antaa kilpailunjohtaja tai virallinen toimitsija sellaisella tavalla, että kaikki pelaajat kuulevat sen.
- Jos käytetään äänitorvea, keskeyttämisen merkki on kolme äänimerkkiä.
- Äänimerkit toistetaan 60 sekunnin kuluttua.
1.10 Palkintojen jakaminen
G.4. Jos kilpailunjohtaja jakaa lahjakortteja, ne pitää voida käyttää kisapaikalla tai jälkikäteen sähköisesti. Palkintojenjakotapa tulee ilmoittaa kilpailun ilmoittautumisen yhteydessä.
1.12 Kilpailun virallinen toimitsija
Kilpailunjohtaja voi antaa spotterille oikeudet toimia virallisena toimitsijana rajoitetusti.
A. Virallisina toimitsijoina voivat toimia vain:
1. kilpailunjohtajat (801.02.F),
2. kilpailunjohtajan nimeämät viralliset toimitsijat (1.11.A)
3. PDGA Director of Competitionin nimeämät PDGA:n MarshalitG. Yleensä spotterin (801.2.H) tuomiot eivät eivät syrjäytä ryhmän päätöstä. Kilpailunjohtaja voi kuitenkin antaa PDGA:n toimitsijakokeen suorittaneille spottereille oikeuden toimia virallisena toimitsijana rajoitetusti. Esimerkiksi tekemään päätöksen siitä, missä kiekko oli viimeksi pelialueella.
3.03 Käytösrikkeet
G. Tupakkatuotteiden käyttäminen tai pitäminen julkisesti esillä on kielletty kilpailunjärjestäjiltä, kilpailijoilta ja caddieilta kaikissa A-tiereissä ja kaikissa kilpailuissa, joissa on pelkästään junioriluokkia (eli MJ- ja FJ-luokkia). Katso Majoreiden ja Elite Seriesin käytännöt kohdasta 4.04.A.
3.05 Kärryt, caddiet ja ryhmät
Caddiena voi toimia vain yhdelle pelaajalle kerralla. Tällä vältetään tilanne, jossa caddien käytösrikkeestä voisi rangaista useita pelaajia.
B. Caddie on henkilö, joka kantaa pelaajan varusteita tai muuten auttaa pelaajaa kierroksen aikana.
- Pelaaja saa nimetä yhden caddien kerrallaan.
- Yksi henkilö voi olla caddiena vain yhdelle pelaajalle kerrallaan (poikkeus 1.13.B)
- Caddien tulee olla vähintään 13-vuotias ja caddien tulee noudattaa kaikkia samoja PDGA:n sääntöjä sekä Kilpailuoppaan ohjeita kuin pelaajankin, mukaan lukien pukeutumisetikettiä. Caddien ei tarvitse olla PDGA:n jäsen eikä suorittanut PDGA:n toimitsijakoetta.
4.04 Pelaajan käyttäytyminen
Tarkennetaan, että kierroksen aikana rikkoutuneita vaatteita ei tarvitse vaihtaa kierroksen aikana.
Huom, osa 4 on voimassa vain Majoreissa ja Elite Series -kilpailuissa, ellei kilpailun tiedoissa toisin sanota.
B. Kaikkien PDGA-kilpailujen pelaajien ja toimitsijoiden tulee pukeutua asianmukaisesti ja huolitellusti kilpailualueilla ja kilpailuun liittyvissä tapahtumissa.
- Kaikkien pelaajien tulee pukeutua ylävartaloa peittävään vaatteeseen. Paita tulee olla istuva ja kauluksellinen. Paita voi olla hihaton tai hihallinen. Naiset saavat käyttää myös urheilumekkoa, joissa on vähintään tuuman levyiset olkaimet. Tank-top-paitoja ei sallita.
- Tavallista t-paitaa saavat käyttää vain juniorit ja amatöörit – hekin vain alkukierroksilla. Juniorit ja amatöörit eivät saa käyttää t-paitaa semifinaali- tai finaalikierroksilla. Crew neck tai v-aukkopaidat teknisistä materiaaleista, kuten Dry-Fit tai Cool-Max, ovat sallittuja.
- Jos paidan helma ulottuu pelaajan shortsien helman alapuolelle, tulee se laittaa housuihin (tai muuhun alaosaan).
- Revittyjä paitoja, shortseja tai housuja ei saa käyttää radalla, mukaan lukien saumattomat tai revityt ”tuuletusaukot” paidan kauluksessa. Jos vaatteet rikkoutuva tai tahriutuvat kierroksen aikana, niitä voi käyttää kierroksen loppuun asti. Tämän säännön kohdalla semifinaalit ja finaalit lasketaan yhdeksi kierrokseksi, kuten myös finaalikierros ja ratkaisupeli.
- Missään vaatteissa ei sallita loukkaavia, rienaavia tai säädyttömiä iskulauseita, mainoslauseita tai logoja. Junioripelaajat eivät saa käyttää vaatteita, joiden sloganit tai logot viittaavat alkoholiin, huumausaineisiin tai tupakkaan.
Kielelliset selvennykset
Frisbeegolfin viralliset säännöt
801.02 Sääntöjen valvonta, 801.03 Sääntöratkaisusta valittaminen ja QA-APP-10.
Tarkennetaan tilanteita, joissa vaaditaan enemmistö ja missä riittää huomautus ja sen vahvistaminen.
801.02.I Jos heiton lentorata, heiton paikka, tai heiton status on epäselvä, se ratkaistaan ryhmän päätöksellä. Jos ryhmässä ei saada tehtyä enemmistöpäätöstä, tuomitaan tilanne sen tulkinnan mukaan, joka on edullisin pelaajan kannalta.
QA-APP-10
Kiekkoni lensi OB:lla suurimman osan lentoradastaan ja on vaikea sanoa kävikö se pelialueella lopussa. Kiekko päätyi selvästi OB:n puolelle. Ryhmän pitää tuomita tilanne pelaajan eduksi, eikö?
Sääntökirja ei tunne tällaista ”pelaajan etua”. Tuomitseminen pelaajan kannalta edullisimmalla tavalla tulee kyseeseen vain silloin kun ryhmä ei saa parhaalla tiedollaan tehtyä enemmistöpäätöstä (801.3.A).
801.03 Sääntöratkaisusta valittaminen
Tarkentaa mistä voi valittaa.
B. Pelaaja voi valittaa varoituksista, rangaistuksista ja ryhmän ratkaisusta viralliselle toimitsijalle tai virallisen toimitsijan ratkaisusta kilpailunjohtajalle ilmoittamalla tästä ryhmälle viipymättä ja selkeästi. Jos virallinen toimitsija tai kilpailunjohtaja on välittömästi tavoitettavissa, ryhmä siirtyy sivuun odottamaan ratkaisua ja antaa muiden ryhmien ohittaa heidät.
806.05 Määritellyt alueet, QA-HAZ-1, QA-HAZ-2
Avataan selkeämmin, että hazardista ei siirretä heittopaikkaa.
806.05.D. Rangaistusalueelle heittäneen pelaajan tulokseen lisätään yksi rangaistusheitto. Hazard ei vaikuta heittopaikkaan, vaan peliä jatketaan normaalisti kiekon paikasta.
QA-HAZ-1
Kiekkoni päätyi aivan hazard-alueen viereen. Saanko ottaa metrin vapautuksen hazardista?
Hazard ei vaikuta heittopaikan merkintään kuten OB-alue, eli et voi ottaa vapautusta. Voit heittää hazard-alueelta ilman rangaistusta. Hazard-alueen rangaistus tulee heitetyn kiekon paikasta, ei siitä missä pelaaja seisoo.
QA-HAZ-2
Kiekkoni on lammikossa hazard-alueen vieressä. Jos otan vapautuksen lammikosta ja merkitsen heittopaikkan hazardiin, saanko rangaistuksen?
Hazardista tulee rangaistus vain silloin jos heitto päätyy kokonaan hazard-alueelle. Jos otat vapautuksen tilapäisestä haitasta ja siirrät lien hazardiin, et saa rangaistusta. Tähän liittyen, jos heität veteen hazard-alueen sisällä, saat rangaistuksen, vaikka saisit ottaa vapautuksen hazardista niin, että heittopaikka ei enää olisi hazardissa.
811 Virheellinen peli
Tarkentaa usein kysyttyä kysymystä liittyen virheelliseen peliin OB:n tai missatun mandon jälkeen.
F. Virheellisiä pelejä ovat:
Väärä heittopaikka. Pelaaja on heittänyt heittopaikalta, joka ei ole oikea heittopaikka. Esimerkiksi, jos hän on heittänyt:,
a. avausheittonsa tiialueelta, joka ei ole kyseisen väylän määrätty tiialue; tai
b. heittopaikalta, joka ei ole edellisen heiton määräämä; tai
c. pelialueen ulkopuolelta, kuin heittopaikka olisi ollut pelialueella; tai
d. heittopaikalta, joka oli virheellisesti mandon kiertäneen heiton paikka, tai
e. vapautusalueelta, kuin heittopaikka ei olisi ollut vapautusalueella.Jos virheellisen heiton jälkeen ei ole vielä heitetty jatkoheittoa, heittoa ei huomioida, pelaaja jatkaa oikealta heittopaikalta ja pelaajan tulokseen lisätään yksi rangaistusheitto. Jos virhe havaitaan vasta pelaajan seuraavan heiton jälkeen, pelaaja pelaa väylän loppuun sen hetkiseltä heittopaikalta ja hänen tulokseensa lisätään kaksi rangaistusheittoa. Kaikki virheellisillä heitoilla mahdollisesti tulleet rangaistukset lasketaan tulokseen ja siihen lisätään rangaistukset virheellisestä pelisä.
Liite B: Parifrisbeegolfin ja joukkuefrisbeegolfin säännöt
B.05.E.1 Molemmat joukkueen pelaajat heittävät avausheiton. Joukkue päättää kummalta heittopaikalta jatkavat ja sen jälkeen molemmat pelaajat heittävät jatkoheiton siitä. Joukkue valitsee jatkoheitoista kummalta heittopaikalta jatkavat kunnes väylä on loppuun suoritettu.
Kilpailuopas
Tarkennetaan kieliasua.
1.06 Pelaajien jakaminen ryhmiin ja lohkoihin
B. Kun kilpailussa on niin paljon pelaajia, etteivät kaikki voi pelata samalla kierroksella, voi pelaajat jakaa lohkoihin. Samassa luokassa pelaavien pitää pelata täsmälleen samat layoutit, vaikka pelaisivat eri lohkoissa.
C. Ensimmäisen kierroksen ryhmät voidaan luoda luokkien sisällä kahdella tavalla (poikkeukset 1.05.B.3.b ja 6.03.E):
1.09 Tasatulosten ratkaisu
Tässä tarkennetaan katkaisupelien kieltä.
A. Ryhmiä luodessa (1.06.E), tasatilanteessa korkeimman sijan saa:
- Viimeisimmällä kierroksella parhaan tuloksen heittänyt pelaaja.
- Jos pelaajilla on samat tulokset kaikilla edellisillä kierroksilla, pelaajista se jolla on pienin PDGA-numero. Jos pelaajalla ei ole PDGA-numeroa, hän häviää tämän vertailun.
- Jos pelaajilla ei ole PDGA-numeroa käytetään sukunimen mukaista aakkosjärjestystä.
B. Kohdassa 1.09 D mainittuja poikkeuksia lukuun ottamatta kaikkien luokkien voitot ratkaistaan aina katkaisupelissä (sudden death tai monen väylän uusinta). Samoin tehdään aina karsittaessa pelaajia jatkokierrokselle. Missään tilanteessa ei saa käyttää mitään muuta tapaa ratkaista tasapelit, kuten paras kierros tai pelaajien keskinäiset kierrostulokset. Katkaisupelissä noudatetaan normaaleja sääntöjä, mutta heittoja ei lasketa aiempien kierrosten yhteistulokseen, eikä mitään muita sijoja kuin ykkössija ratkota.
- Kerrasta poikki (sudden death) katkaisupeli, jossa alimman väylätuloksen pelannut pelaaja tai pelanneet pelaajat jatkavat seuraavalle väylälle ja muut putoavat pelistä. Jos jäljellä on vain yksi pelaaja, hän on voittanut ja ratkaisupeli päättyy. Ratkaisupelissä noudatetaan frisbeegolfin sääntöjä ja kilpailuopasta, mutta ratkaisupelin väylätuloksia ei lisätä pelaajien kierrostulokseen.
- Monen väylän uusinta (aggregate) on atkaisupeli, jossa pelataan korkeintaan kuuden väylän uusintakierros. TD määrittelee väylien määrän ja pelattavat väylät. Uusinnan voittaa pienimmän yhteistuloksen pelannut pelaaja. Uusinnan jälkeinen tasapeli ratkaistaan normaalilla ratkaisupelillä (sudden death) samoilla väylillä, ellei TD ole määritellyt eri väyliä ratkaisupeliin.
- Katkaisupeli aloitetaan aina samalta radalta samalta väylältä kuin viimeisin kilpailukierros, ellei kilpailunjohtaja ole ennen kilpailun alkua muuta ilmoittanut. Pari- tai joukkuefrisbeegolfissa noudatetaan samaa pelimuotoa kuin viimeisimmällä kilpailukierroksella.
- Katkaisupelissä noudatetaan aina samaa pelimuotoa (reikäpeli, eri joukkuepelimuodot jne.) kuin viimeisimmällä kilpailukierroksella, ellei kilpailunjohtaja ole ennen kilpailun alkua muuta ilmoittanut. Joukkupelissä jokainen joukkue katsotaan pelaajaksi. Joukkuepelikilpailussa voidaan käyttää yksilöpelimuotoa katkaisupelissä tai yksilökilpailussa joukkuemuotoa vain pakottavasta syystä ja se tulee hyväksyttää etukäteen PDGA:n Director of Event Supportilla.
- Katkaisupelin ensimmäisen väylän heittojärjestys arvotaan.
- Tasatulokseen päättyneen sudden death -väylän jälkeen aloitusvuoro kiertää niin, että edellisen väylän aloittaja heittää jäljellä olevista pelaajista viimeisenä ja toisena heittänyt aloittaa jne.
- Monen väylän uusinnassa aloitusvuoro vaihtuu normaalin säännön 802.2 Heittojärjestys mukaan
- Jos monen väylän uusinnan lopuksi kaksi tai useampia pelaajia on edelleen tasatuloksessa, aloitusvuoro määräytyy:
a. kerrasta poikki -muodon ensimmäisellä väylällä normaalin säännön 802.2 Heittojärjestys mukaan, ja
b. seuraavilla väylillä kerrasta poikki -säännön 1.09.B.6 mukaan.- Pelaaja voi kieltäytyä osallistumasta katkaisupeliin. Tällöin hänen sijoituksensa määräytyy säännön 1.08.D mukaan katkaisupelin viimeiselle sijalle ja hän saa sen mukaisen palkinnon.
C. Ensimmäisen sijan raha- tai muu palkinto tulee antaa ratkaisupelin voittajalle ja ilmoittaa kilpailun tuloksissa. Ykkössijan palkintoa ei voi jakaa tasan jaetulle ykkössijalle pelanneille lukuun ottamatta kohdan 1.09 D poikkeuksia.
D. Poikkeukset ykkössijan katkaisupeliin:
- Tasapeli voitosta vapaan aloitusajan “flex start” -kilpailussa, jossa voittotuloksen pelannut pelaaja on jo lähtenyt pois.
- Tasapeli voitosta, kun kilpailu jää kesken vaarallisten olosuhteiden takia. Jos ilmoitetun finaalipäivän aikana ei ehditä pelata kilpailua loppuun tai pelata katkaisupeliä ykkössijasta. Missään tilanteessa pelaajien ei edellytetä tai pyydetä pelaavan ilmoitettua finaalipäivää seuraavana päivänä. (Katso PDGA:n ohjeet sään aiheuttamaan pelin keskeyttämiseen ja peruutukseen liittyen.)
- Jos katkaisupeliä ei voida järjestää ilmoitettuna finaalipäivänä, voitto jaetaan. (Jos kaksi pelaajaa jakaa ykkösijan, he jakavat ykkös- ja kakkossijan palkinnot tasan keskenään.)
E. Muiden sijojen päätyessä tasatulokseen, kirjataan pelaajat lopputuloksiin samalle sijoitukselle. Muiden kuin ykkössijan rahapalkinnot tulee jakaa tasan saman tuloksen heittäneiden kesken laskemalla kyseisten sijojen palkintosummat yhteen ja jakamalla se tasoissa olevien pelaajien määrällä. Pokaalien tai muiden muistopalkintojen jakamista varten sijoitukset voidaan ratkaista katkaisupelillä tai muulla frisbeegolftaitokilpailulla kilpailunjohtajan päätöksen mukaan. Virallisissa lopputuloksissa pelaajat jakavat sijoituksen.
2.02 Poikkeustapaukset ja 1.14 PDGA-liigat
Tarkennetaan, ettei pelaaja voi osallistua kahta kertaa samaan kilpailuun.
E. Pelaaja voi osallistua yhteen kilpailuun vain kerran. Jokainen erillinen listaus PDGA:n kilpailukalenterissa katsotaan erilliseksi kilpailuksi. Katso 1.14.C.7 liittyen PDGA-liigaosakilpailuihin.
1.14.C.7. Pelaaja voi osallistua liigan aikana eri luokkiin eri viikoilla, mutta ei voi kilpailla yhdellä viikolla kuin kerran.
2.03 Poikkeustapaukset
Selkiytetään poikkeuksia muuttamatta alkuperäistä tarkoitusta.
A. Pelaajat saavat osallistua ratingin perusteella heiltä rajoitettuihin luokkiin vain seuraavissa erikoistapauksissa:
- He ovat ilmoittautuneet kyseiseen kilpailuun kyseiseen luokkaan.
- Olivat ilmoittautumishetkellä oikeutettuja kilpailemaan kyseisessä luokassa.
- Heidän ratinginsa muuttui 2 viikon sisällä kilpailun alkamisajankohdasta niin, etteivät he enää olisi oikeutettuja kyseiseen luokkaan.
- Kilpailunjohtaja antaa poikkeusluvan.
- Kilpailunjohtaja antaa saa hyväksynnän PDGA:n Director of Event Supportilta.
B. Pelaaja voi seuraavin edellytyksin saada luvan osallistua ratingin perusteella häneltä rajoitettuihin luokkiin (2.03.A), mikäli siten voi osallistua tietyn sarjan yhteispistekilpailuun:
- Kiertueen järjestäjä on saanut järjestelylle etukäteishyväksynnän PDGA Director of Event Supportilta, ja
- kiertueen säännöt antavat pelaajalle mahdollisuuden osallistua koko sarjaan, vaikka rating-edellytys ei enää täyttyisi, ja
- pelaaja ei ole pelannut samalla kiertueella ylemmässä rating-luokassa, ja
- pelaajan rating nousee korkeintaan 20 pistettä yli luokalle asetetun ylärajan.
C. Mikään kohtien 2.03.A tai B poikkeuksista ei koske pro-pelaajia amatööriluokissa.
3.01 Yleistä
Tarkennetaan, että avustajaeläimet voidaan sulkea pois kilpailusta, jos ne aiheuttavat häiriötä.
D. Pelaajat eivät saa pitää eläimiä mukanaan kilpailukierroksella lukuun ottamatta avustajakoiria tai muita -eläimiä.
- Peaajien tulee ilmoittaa avustajaeläimestä etukäteen kilpailunjohtajalle.
- Jos kilpailunjohtaja katsoo, että eläin aiheuttaa häiriötä, hän voi sulkea sen kulkemasta ryhmän kanssa.
5.05 Kilpailutason (tier) vaatimukset
Uuteen osioon 5 tuodaan kiertuestandardeja kilpailuoppaaseen. Tässä määritellään mitkä kilpailumuodot ovat käytettävissä milläkin kilpailutasolla. Esimerkiksi B-tierissä yhteislähtö ja väliaikalähtö ja C-tierissä myös flex. Päivitetään myös hintatietoja.
5.06.C. 888-sääntö poistuu käytöstä ja rating-manipulaatio ja kisan keskettäminen ilmoittamatta siitä TD:lle johtaa nyt kurinpitokäsittelyyn.