Niklas Anttilan kunto nousussa

Viime vuoden Suomen mestari Niklas Anttilan kausi on alkanut aavistuksen vaisusti, mutta paras kunto alkaa hiljalleen löytyä

Vuosi 2020 tarjosi Niklas Anttilalle paljon ja vähän enemmänkin. Kiekot lensivät kohteeseensa todella kovalla varmuudella kesäkuun alusta aina syyskuuhun asti, mistä kertovat niin avoimen luokan Suomen mestaruus, parifrisbeegolfin Suomen mestaruus sekä kaksi osakilpailuvoittoa Prodigy Disc Pro Tour -kiertueella.

Kuluva vuosi on kuitenkin lähtenyt hitaammin käyntiin, eikä vastaavaa ilotulitusta olla toistaiseksi nähty. Pro Touria on takana kolme osakilpailua ja Anttila on napannut sijat kuusi, neljä ja kahdeksan. Hän tiedostaa kuitenkin faktat maltillisen kauden alun takana.

Alkukausi on ollut tietyllä tavalla pettymys, mutta siihen olen tyytyväinen, ettei mitään isoja floppeja ole tullut, vaan tekeminen on kuitenkin ollut suhteellisen tasaista. Kun vain se oikeanlainen kunto löytyy, niin tulostaso nousee varmasti”, Anttila toteaa.

Toukokuussa kauden avanneen Talin-osakilpailun näkisin näistä kolmesta parhaaksi suoritukseksi, vaikka siellä olikin putin kanssa vähän tekemistä. Olen välttänyt kisoissa isoimmat virheet, mutta olen sitten ”mökeltänyt” tasaiseen tahtiin, eikä huippukierroksia ole tullut juuri lainkaan. Pieni virhe siellä ja pieni virhe tuolla.”

Asepalvelus on tuonut isoja muutoksia arkeen

Anttilalla on ollut täysin totutusta poikkeavat lähtökohdat kilpailukesään, sillä hän suorittaa parhaillaan asepalvelustaan Karjalan lennostossa Rissalassa. Lennosto on ollut varsin urheilijamyönteinen, mikä on auttanut nuorta heittäjää huomattavasti.

Olin alkuvuodesta maaliskuun puoleen väliin aktiivisesti asepalveluksessa, sitten sain kesän vapaaksi ja palaan takaisin syyskuun lopulla. Siitä jatketaan palvelusta sitten joulukuuhun asti.”

Olen päässyt hiljalleen rytmiin takaisin, kun olin kolme kuukautta lähes kokonaan heittämättä. En tiedä mitä se armeija on minulle tehnyt, mutta heittoihin on tullut lisää pituutta. Jotain hyvää sieltäkin on siis tullut mukaan.”

Kesän kalenteri täyttyy kilpailuista

Seuraava isompi etappi odottaa kesäkuun lopussa, kun Tyyni käynnistyy 1. heinäkuuta. Sipoossa, Keravalla, Tuusulassa ja Porvoossa pelattava monen päivän suurturnaus on ollut aiemmin Anttilalle varsin suotuisa. Viime vuonna turnaus jouduttiin perumaan, mutta kun viimeksi kilpailu järjestettiin kesällä 2019, sijoittui Anttila kolmanneksi yhdysvaltalaisten Eagle McMahonin ja Erik Oakleyn vanavedessä.

Yksi turnauksen radoista on Sipoon Sibbe, mikä on täynnä mieluisia muistoja. Rata, jossa Anttila juhli avoimen luokan SM-kultaa viime vuonna.

Sibessä tuntuu kulkevan aina hyvin. Se alkaa olla jotenkin erityinen paikka minulle, kun siellä onnistuu niin usein. Ulkomaalaispelaajia ei ole tietääkseni nyt tulossa, mutta ei sille voi mitään, kun tilanne on mikä on. Aikalailla kaikki parhaat suomalaiset ovat kuitenkin paikalla, joten kisasta tulee varmasti tasokas.”

Tyynen jälkeen kisakalenteria täyttävät muun muassa Tahkovuori Open, Keisari Open ja Kuopion Pro Tour. Kisattavaa riittää vielä rutkasti. Tiivis pelitahti ei kuitenkaan rasita, vaan oikeastaan päinvastoin.

Frisbeegolf tuntuu aikalailla lomalta, kun sen pariin pääsee. Ei tunnu, että olisi ikään kuin kiinni jossain, vaan kilpailuviikonlopuissakin yhdistyy samalla mukavasti ns. lomareissu kavereiden kanssa.”

Frisbeegolfin EM-kisat on tarkoitus pelata Tšekissä elokuussa. Anttilalla on paikka arvokisoihin, mutta osallistuminen on vielä epävarmaa.

Tilanne EM-kisojen suhteen on vielä vähän auki. SM-kisat ovat vain viikko niiden jälkeen ja luvassa olisi kaikennäköistä karanteenia, joten saa nähdä saako Suomen joukkue lähdettyä matkaan. Tilanne on aika kinkkinen”, hän tuumaa.

Anttila on haaveillut kisamatkasta Yhdysvaltoihin jo useamman vuoden ajan. Koronapandemia on viivästyttänyt noita unelmia aina vain kauemmas, eikä visiitti rapakon taakse ole järin realistinen vielä tänäkään vuonna.

Toivottavasti ensi vuonna viimein onnistuisi. Olisi hienoa päästä sinnekin kokeilemaan.”

 

Niklas Anttila. Kuva: SFL / Mikko Koskinen

 

Teksti: Markus Viljanen