Frisbeegolfin SM-kilpailut käynnistyvät Keuruulla

Keuruulla Iso Heiton frisbeegolfradalla ratkotaan frisbeegolfin Suomen mestaruudet 25.-28.7.2019. Nelipäiväisessä kilpailussa pelataan yksi kierros päivässä. Mittelöt Suomen mestaruuksista huipentuvat sunnuntaina 28.7. pelattavaan finaalikierrokseen.

Kilpailuiden pääjärjestäjäseura on keuruulainen Frisbeegolfseura Mandon Kiertäjät ry. Kilpailu-areenana toimii Keuruulla sijaitseva Iso Heiton rata. Kilpailurata koostuu 18 väylästä.

Tapahtuma on yleisölle maksuton. Viime vuosina SM-kilpailujen finaalikierrosta on seurannut paikan päällä satoja ihmisiä. 

Piironen ja Blomroos puolustavat Suomen mestaruuksiaan

Frisbeegolfin SM-kilpailuissa pelataan kahdessa eri luokassa, avoimessa luokassa ja naisten avoimessa luokassa. Yhteensä kilpailuun osallistuu 120 kotimaan huippupelaajaa.

Avoimen luokan kilpailuun ovat ilmoittautuneet mukaan muun muassa puolustava Suomen mestari Leo Piironen (Nummelan frisbeeseura), vuoden 2018 EM-pronssimitalisti Väinö Mäkelä (Puskaputtaajat, Laukaa) sekä edellisviikonloppuna Major-turnaus European Openissa viidenneksi sijoittunut Jesse Nieminen (Vuorelan Veikot, Siilinjärvi). Mukana on myös muun muassa Janne Hirsimäki (Nummelan frisbeeseura), joka kävi viime vuonna Piirosen kanssa tiukan ja tasaisen otatuksen SM-kullasta.

Leo Piironen. Arkistokuva: SFL / Oskari Forstén

Naisten avoimessa luokassa ennakkosuosikeiksi voidaan lukea ainakin viime vuonna SM- ja EM-kilpailukentillä kaksoisvoitot saavuttanut kaksikko Henna Blomroos (Rauman Frisbee) ja Eveliina Salonen (Nummelan frisbeeseura). Blomroos ja Salonen ovat tällä hetkellä luokan rating-listalla maailmassa sijoilla 3 ja 4.

Henna Blomroos. Arkistokuva: SFL / Oskari Forstén

Blomroosia ja Salosta saapuvat haastamaan muun muassa European Openissa kuudenneksi sijoittunut Heidi Laine (Mikkelin Frisbeegolf), useamman EM- ja SM-mitalin urallaan saavuttanut Jenni Eskelinen (Oulun frisbeeseura) sekä edellisistä kaksista SM-kilpailusta pronssia napannut Anna-Sofia Haipus (Ähtärin Urheilijat). 

Seuraa: