Stoor voitti, Koivu paransi rataennätystä

Dick Lampinen (vas.) voitti kolmossijan pokaalin Juho Parviaisen hyvästä noususta huolimatta.

Tammisaaren Pro-tour keräsi mukavat 90 pelaajaa viikonlopuksi monipuoliselle Västerbyn radalle. Ensimmäisen päivän jälkeen näytti jo selvältä, että avoimen sarjan voittaa Jalle Stoor, joka voisi vaikka leikitellä viimeisellä kierroksella miten haluaa. Eroa oli kertynyt kahdeksan heittoa. Jo tappiomielialan valtaama Pasi Koivu kiristi kuitenkin sunnuntaina tahtia ja paransi Stoorin nimissä ollutta rataennätystä yhdellä heitolla tuokseen 49, mikä on kiitettävät 12 heittoa alle ihannetuoksen. Ennätyskierrokseen mahtui myös yksi bogie, tosin tuokin tuli par 2 -väylältä.

Koivun huipputulos olisi voinut riittää nousuun, mikäli vastassa olisi ollut joku muu kuin tuhottoman tasaisen kilpailun taputellut Stoor. Tulokset 50, 52 ja 52 on käsittämättömän kova sarja, ja tällä pelillä Stoor nosti itsensä monien mielissä SM-kisaveikkausten kärkeen. Koivu pystyi nousemaan kilpailun aikana viiden heiton päähän Stoorista, ja viimeisen kierroksen rataennätys ja vahva alkukausi pitävät viimevuotisen SM-hopeamitalistin edelleen vahvana ennakkosuosikkina Nokialle lähdettäessä. Nuorten miesten suosikkirintamaa täydentää MM-kilpailujen vuoksi Tammisaaersta pois jäänyt Seppo Paju.

Kilpailun kolmannen sijan kohtalo oli jakautua peräti kolmelle pelaajalle. Nils Iso-Markku, kakkosryhmästä hyvän nousun tehnyt Juho Parviainen ja pienen notkahduksen kokenut Dick Lampinen saivat kilpailla pokaalista sudden death -menetelmällä varsinaisen kierroksen jo päätyttyä. Iso-Markku joutui siirtymään sivuun kahden väylän jälkeen, kun Lampinen ja Parviainen nakuttelivat par- ja birdietuloksia peräti viiden väylän ajan. Lopulta Parviasen lähestyminen puun taakse väylällä kaksi jätti liian vaikean putin oululaiselle ja Lampinen sai pystin kotiintuliaisiksi.

Mastersissa Marko Timonen sai Patrik Ekströmistä vielä kovan vastuksen viimeisellä kierroksella. Timosen jo saavuttamattomaksi epäilty johto kutistui ensin vain heittoon  ja lopulta Ekström nousi jo tasoihin ennen viimeisiä väyliä, mutta Timonen  onnistui kääntämään kurssin edukseen viimeisillä väylillä. Ekströmin sinnikkyys ei tällä kertaa aivan riittänyt kokenutta Timosta vastaan.

 

Grandmasterien taisto oli selvempi, sillä Ari Österlund näytti kotiradallaan peräti kahdeksan heittoa parempaa peliä kuin Markku Tohni, eikä kolmanneksi yltänyt Seppo Kuikkakaan pystynyt pistämään kampoihin. Naisten sarjassa Susanna Virtanen osoitti ylivoimaista hallintaa ja hyvää radan tuntemusta, ja syntyipä kilpailun aikana oma rataennätyskin 69, eli kahdeksan päälle ihannetuloksen.

Vuoden 2013 SM-kisoihin valmistautuva EIF Disc Golf on tehnyt hyvää työtä Tammisaaren radalla, joka on kehittynyt vuosi vuodelta hiotummaksi ja haastavammaksi. Ensi vuonna onkin odotettavissa vieläkin ehompi ja haastavampi versio radasta, joka kysyy etenkin tarkkuutta ja hyvää pelisilmää.

Tulokset PDGA:n sivuilla.