Erinomaisesta puttipelistään tunnettu Pasi Koivu voitti Jämillä järjestetyn Pro-tour -osakilpailun. Helpolla ykköstila ei irronnut, sillä kolmannella päätöskierroksella Leo Piironen otti lauantaina syntyneen neljän heiton kaulan kiinni Koivun takellellessa bogien kanssa. Koivun kierroksen viimeinen birdieputti oli tärkeä, sillä siten hän pystyi viemään kamppailun sudden deathiin, joka ratkesi toisella väylällä Piirosen epäonnistuttua avauksessaan. Heinolalainen Koivu on täten sarjan kauden toinen osakilpailuvoittaja.
Kolmanneksi kilpailussa nousi erinomaista nousukuntoa osoittanut Markus Mäntylä, joka heitti lauantain toisella kierroksella tuloksen 58 ja melkein bogittoman kierroksen. Ainoastaan radan ehkä varmin birdieväylä, nro 18, väritti Mäntylän tuloskorttia sinisellä bogievärillä. Paikka voittokamppailuunkin jäi vain yhden heiton päähän. Kolmikko erottui selvästi muista. Nils Iso-Markku, Tapani Aulu ja Jalle Stoor jäivät jakamaan neljättä sijaa peräti neljän heiton päähän Mäntylästä.
Pro-Tourilla kova taso
Vaikka Jämin osakilpailussa nähtiinkin vain nelisenkymmentä pelaajaa, nousi yleinen taso hämmästyttävän korkeaksi. Moni Suomen lupaavimmista juniori-ikäisistä pelaajasta oli paikalla, ja he osoittivat pistävänsä kampoihin parhaille avoimen sarjan konkareille radalla kuin radalla. Myös pelkkä nimilista oli vakuuttava: Juho Parviainen, Miko Fyhr, Antti Heikkilä ja Ville Piippo kuuluvat kilpailuissa aina voittajasuosikkeihin. Jämin rata ei vain tällä kertaa tarjonnut tutuille menestyjille aihetta hymyyn.
Pitkiä väyliä ja rankkaa maastoa oli yltäkylläisesti, mutta varsinaista pituusjuhlaa ja kiekon liidättelyä rata ei kysynyt. Tiukkoja sijoitusheittoja, moniosaisia aviopähkinöitä ja puiden tuntemusta vaativa Jämi Gold -rata palkitsi erityisesti tarkkuuden ja erikoisheittojen hallinnan. Monelle pelaajalle tuli varmasti yllätyksenä radan tukkoisuus ja väylien haastavuus, mitkä myös nostivat par-tuloksen korkealle 65:een. Ihanne oli helposti saatavilla, mutta tällaisella radalla pienetkin osumat voivat olla kohtalokkaita. Onkin suoranainen ihme, että Pasi Koivu onnistui heittämään koko radan ilman bogieta lauantain avauskierroksella, mikä jo enteili voitokasta kilpailua hankalan alkukauden jälkeen piristymisen merkkejä osoittaneelle heinolan putti-ihmeelle.