Anders Swärd, Timo Pursio ja Sami Loukko Tukholmassa vuonna 1999. Kuva: Jonas Löf
Sami Loukko, lajin kotimaisia suuruuksia 2000-luvun taitteesta, oli ensimmäisiä suomalaisia upsidedown-heiton taitajia. Sami muistaakin,että ennen Ville Piipon herättämää upsivillitystä hän sai huomattavaa etua muihin pelaajiin. Kun kaverit kopistelivat puunrunkoja, Sami kiersi latvojen kautta.
Mutta yhden heiton mies Sami ei koskaan ollut. Hän piti huolen siitä, että jokaista heittoa oli harjoiteltu, ennen kuin sitä käyttäisi kisassa. Moninkertainen Suomen mestari vinkkaakin, että laaja heittovalikoima kuuluu jokaisen pelaajan hankintalistalle.
− Pidin harjoittelun mielenkiintoisena tekemällä kaikenlaisia treenejä. Joskus ne painottuivat hyvinkin erikoisiin heittoihin, mutta en koskaan halunnut joutua kilpailussa sellaiseen tilanteeseen, että minulla ei olisi sopivaa heittoa takataskussa.
Samin mukaan harjoittelua ei tarvitse tehdä vain tutulla radalla, vaan enemmänkin erilaisissa puistoissa ja kentillä, missä on valinnanvaraa. Tällöin tilanne on aina uusi, kuten usein kisoissakin on. Lisäksi heittoja pitäisi tehdä eri tuulen suuntiin, hankalista paikoista ja erilaisissa olosuhteissa. Ei pidä tehdä vain mukavia juttuja, heikkouksiakin pitää harjoitella.
− Kun harjoittelin paljon ja voitin kisoja, oli monipuolinen heittovalikoimani ja tekemäni harjoitteet hyvin ratkaisevassa asemassa. Muistan kyllä, että turbo- ja perhosputtien hinkkaaminen harjoituskorilla on yllättävästi palkinnut kerran jos toisenkin tosipaikan tullen.
Juttusarjassa Suomen mestarit jakavat kevään ajan hyviksi havaitsemiaan vinkkejä paremman pelituloksen saavuttamiseksi.
Jaani Länsiö