Katsaus SFL:n tilastoihin

Suomen frisbeegolfliitto kerää muiden lajiliittojen tavoin erilaista tilastotietoa vuoden mittaan esimerkiksi lisenssipelaajien ja jäsenseurojen jäsenten määrästä sekä ikä- ja sukupuolijakaumasta.

Jäsenseurojen jäsenmäärä kasvaa tasaisesti

Kuva 1. SFL:n jäsenseurojen jäsenten määrä vuosina 2009-2023. Kuva: SFL.

SFL:n jäsenseurojen jäsenmäärä on kasvanut vuosien 2022-2023 välisen ajan melko tasaisesti, vuonna 2021 tapahtuneen voimakkaan kasvun jälkeen (kuva 1). Jäsenseurojen jäsenmäärä on ylittänyt maaliskuun loppupuolella 12 000 jäsenen rajan. Tällä hetkellä jäseniä on yhteensä 12 049 (tilanne 2.4.), heistä yksittäisiä jäseniä on 10 698. Ero yhteisjäsenmäärän ja yksittäisten jäsenten välillä johtuu siitä, että osa jäsenistöstä on kahden tai useamman jäsenseuran jäsen. 

Liiton jäsenseurojen määrä on sen sijaan pysynyt viimeisten kahden vuoden ajan lähes tulkoon samana. Jäsenseuroja on eri puolella Suomea tällä hetkellä yhteensä 210. Liiton hallitus on hyväksynyt vuosittain useiden seurojen jäsenhakemukset, mutta jäsenseurojen eroamisia sekä lakkauttamisia on tapahtunut myös vuosittain. 

Suurimmat seurat sijaitsevat eri puolilla Suomea

Kuva 2. Kymmenen suurinta SFL:n jäsenseuraa jäsenmäärällä mitattuna. Jäsenmäärät perustuvat 20.-22.3.2024 saatuihin tilastoihin. Kuva: SFL.

SFL:n jäsenmäärältään suurimmat seurat sijaitsevat eri puolella Suomea (kuva 2). Espoon seudulla vaikuttava Puskasoturit on 466 jäsenellään tällä hetkellä liiton suurin jäsenseura. Toiseksi suurimmalla Tampereen Frisbeegolfseuralla jäseniä on 398 ja kolmanneksi suurimmalla Oulun Frisbeeseuralla puolestaan 376 jäsentä.

Yli 300 jäsenen rajan ylittävät myös Joen Liitokiekko (373 jäsentä) Joensuussa, Jyväskylän Liitokiekkoilijoiden frisbeegolfjaosto (327), Frisbeegolfseura Fore Turku (311), Helsingissä vaikuttava Talin tallaajat (301) sekä Frisbeegolfseura 7k Turku (300). Kolmensadan jäsenen rajapyykkiä lähestyvät myös Kuopion Deep In The Forest (291) sekä Siilinjärven Vuorelan Veikot (284). 

Liiton jäsenseurojen jäsenten jakautuminen kunnittain esitetään kuvassa 3. Suomessa oli vuonna 2023 jonkun verran kuntia, joissa ei ole liiton jäsenseuroihin kuuluvia frisbeegolfharrastajia (kuvassa harmaalla värillä väritetty). Nämä kunnat sijoittuvat kartalla enimmäkseen Keski-Suomen pohjoispuolelle, Kainuun alueelle, Savon alueelle sekä pohjoisimpaan Lappiin, mutta tällaisia kuntia löytyy myös muilta alueilta. Kuntia, joissa seurajäseniä on yli 50 (kuvassa tummanvihreällä värillä väritetty) tai 21-50 (vaalean vihreällä värillä väritetty), löytyy ilahduttavasti joka puolelta Suomea. On hyvä huomioida, että kuvan 2. kartta ei kerro seurajäsenten suhteellista osuutta kunnan väkiluvusta eikä frisbeegolfharrastajien kokonaismäärää vaan ainoastaan liiton jäsenseuroihin kuuluvien jäsenten määrän. 

Kuva 3. SFL:n jäsenseurojen jäsenten jakautuminen kunnittain vuonna 2023.

Naisten osuus jäsenmäärästä yhä pieni

SFL:n jäsenseurojen jäsenmäärästä (yksittäiset jäsenet) naiset muodostavat tällä hetkellä 5,4 % osuuden. Miehiä kaikista jäsenistä on 74,2 %, poikia 19,9 % ja tyttöjä 0,5 %. Naisten osuus kaikista yksittäisistä jäsenistä on pysynyt viime vuosien ajan suurin piirtein samoissa lukemissa. SFL:n kilpailulisenssin hankkineiden sukupuolijakauma noudattelee pitkälti jäsenmäärän sukupuolijakaumaa. Esimerkiksi vuonna 2023 naisia lisenssin ostaneista oli 4,7 % ja sitä edeltävänä vuonna 5 %. 

Kuva 4. SFL:n kymmenen suurinta jäsenseuraa naisjäsenten määrällä mitattuna. Taulukossa ei ole huomioitu tyttöjen jäsenmäärää. Jäsenmäärät perustuvat 20.-22.3.2024 saatuihin tilastoihin. Kuva: SFL.

Naisjäsenten määrällä mitattuna kärkipaikkaa SFL:n tilastoissa pitää tällä hetkellä Heinolassa toimiva Lords of the Disc Golf 34 naisjäsenellään (kuva 4). Lähes yhtä paljon naisjäseniä on myös Oulun Frisbeeseurassa (31 jäsentä). Ahvenmaalla vaikuttavassa AX Disc Golf -seurassa naisjäseniä on 24. Naisten prosentuaalinen osuus kaikista jäsenistä vaihtelee jäsenmäärältään suurimpien seurojen joukossa reilusta kolmesta prosentista reiluun 14 prosenttiin. Eniten naisjäseniä suhteessa yhteenlaskettuun jäsenmäärään on tällä hetkellä AX Disc Golfissa (14,5 %). 

Junioreiden määrä seuroissa jatkanut kasvuaan

Juniorit eli alle 18-vuotiaat pojat ja tytöt muodostavat liiton jäsenseurojen jäsenistöstä noin viidesosan (20,4 %). Vuonna 2018 junioreita oli reilun 4900 seurajäsenen muodostamasta joukosta 9,1 % ja seuraavana vuonna 8,8 %. Vuonna 2020 osuus nousi jo 13 % kun seurajäseniä oli reilut 6500. Vuonna 2021 juniorijäsenmäärä, ja koko seurajäsenmäärä, kasvoi suorastaan räjähdysmäisesti. Reilusta 10 500 jäsenestä peräti 23,9 % oli juniorijäseniä. Poikien määrä kasvoi tuona vuonna peräti yli 1600 jäsenellä, tyttöjen määrä kasvoi puolestaan vain muutamalla jäsenellä. 

Kuva 5. SFL:n jäsenseurat suuruusjärjestyksessä juniorijäsenten yhteismäärän mukaan. Jäsenmäärät perustuvat 20.-22.3.2024 saatuihin tilastoihin. Kuva: SFL.

Juniorijäsenten määrä vaihtelee liiton jäsenseurojen välillä. Suurimmalla osalla seuroista juniorijäseniä on muutamasta muutamaan kymmeneen. Liiton jäsenseurojen joukossa on myös jonkin verran niitä seuroja, joilla juniorijäseniä ei ole. Yli sadan juniorijäsenen rajan ylittäviä seuroja on tällä hetkellä kolme (kuva 5).

Eniten juniorijäseniä (314 jäsentä) on Jyväskylän Liitokiekkoilijoilla, toiseksi eniten Puskasotureilla (122) ja kolmanneksi eniten Vuorelan Veikoilla (100). Kymmenen juniorijäsenmäärältään suurimman seuran joukkoon mahtuvat myös Puska Puttaajat (94), Joen Liitokiekko (87), Tampereen Frisbeeseura (83), Oulun Frisbeeseura (76), Frisbeegolfseura 7k (73), Deep in the Forest (65) sekä Willimiehen Disc Golf (53). Eniten tyttöjäseniä on Jyväskylän Liitokiekkoilijoilla (7 jäsentä) sekä Joen Liitokiekolla (5).

Lisenssipelaajien määrän kasvu taittui viime kaudella

SFL:n kilpailulisenssin hankkineita pelaajia on Suomessa tällä hetkellä 3094 (tilanne 2.4.). Lisenssien myynti alkoi vasta vuoden alussa eli myöhemmin kuin lisenssikaudella 2023, mikä selittänee ainakin osaltaan sitä, että lisenssejä on myyty tähän mennessä hieman vähemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan.

Kuva 6. SFL:n kilpailulisenssien yhteismäärä ja juniorilisenssien määrä lisenssikausilla 2018-2023. Kilpailulisenssien yhteismäärä sisältää aikuisten ja junioreiden kilpailulisenssit. Kuva: SFL.

Kaudella 2023 lisenssejä myytiin yhteensä 4286, joista 804 eli 18,8 % oli juniorilisenssejä (kuva 6). Lisenssien määrä pieneni hieman kauden 2022 lukemasta (4331). Lisenssien yhteismäärä kasvoi etenkin kaudella 2021, mutta selvää kasvua nähtiin myös kaudella 2022. 

Juniorilisenssien osuus kaikista lisensseistä on ollut viimeisellä kolmella lisenssikaudella 17-18 %, mikä on enemmän kuin vuosien 2018-2020 aikana. Esimerkiksi lisenssikaudella 2020 osuus oli 9,6 %. Jäsenseurojen juniorijäsenten määrän nousu vuonna 2021 heijastuu myös juniorilisenssien määrän nousuun lisenssikaudella 2021.

31-50-vuotiaat ahkerimpia lisenssinostajia

Määrällisesti eniten SFL:n kilpailulisenssin ostajia on 31-50-vuotiaiden ikäluokassa ja toiseksi eniten 19-30-vuotiaiden ikäluokassa (kuva 7). Lisenssikaudella 2021 nähty kasvu lisenssipelaajien määrässä näkyy selvimmin juuri kyseisissä ikäluokissa vuonna 2021, mutta selvää kasvua on nähtävissä myös 13-15-vuotiaiden sekä 16-18-vuotiaiden ikäluokassa.

Yli 50-vuotiaiden ikäluokassa lisenssipelaajien määrä on kasvanut hyvin maltillisesti vuosien 2018-2023 välillä. 7-12-vuotiaiden lisenssipelaajien määrä on pysynyt pienenä, vaikka hienoista kasvua tapahtui myös tässä ikäluokassa vuonna 2021.

Kuva 7. Lisenssinostajien määrän kehitys ikäluokittain vuosina 2018-2023. Tilastossa on tarkasteltu kehitystä vuosittain, ei lisenssikausittain.

Vuonna 2023 lisenssipelaajien määrä kasvoi hieman 31-50-vuotiaiden, 16-18-vuotiaiden sekä yli 50-vuotiaiden keskuudessa. Määrä laski eniten 19-30-vuotiaiden ikäluokassa, 60 pelaajalla, ja hienoista laskua nähtiin myös 13-15-vuotiaiden sekä 7-12-vuotiaiden ikäluokassa. 0-6-vuotiaita lisenssipelaajia ei viime vuonna ollut.

 

Kaikki artikkelissa esitetyt tilastot pohjautuvat liiton jäsenrekisterialustana toimivan Suomisportin frisbeegolfia koskeviin tilastoihin. Lisää tilastoja löydät liiton sivuilta: Tilastoja ja lukuja – Suomen frisbeegolfliitto

Lisätietoja tilastoista voi kysyä järjestösihteeriltä (sihteeri@frisbeegolfliitto.fi).