Tarvitaanko seurassanne koulutusta frisbeegolfharjoitusten ohjaamiseen?

SFL:n aluekouluttajat ovat pitäneet muutamia Ohjaaja 1 -koulutuksen kenttäpäiviä eri puolilla Suomea kuluneen kesän ja syksyn aikana. Liiton tavoitteena on järjestää lisää ohjaajakoulutuksia talven ja kevään aikana.

Suunnitellaanko seurassanne ohjatun toiminnan aloittamista ensi kesänä, tai onko seurassa jo käynnistetty ohjattua toimintaa esimerkiksi junioreille suunnattujen lajiesittelyiden muodossa? Nyt talvikaudella on hyvä kartoittaa seuran käytännön tarpeet ja mahdollisuudet frisbeegolfharjoitusten pitämiseen ja ohjaajina toimivien kouluttamiseen.

SFL:n Ohjaaja 1 -koulutuksen tavoitteena on tukea seuroja harjoitusten suunnittelussa ja ja ohjaamisessa. Koulutus koostuu kaikille avoimesta ja maksuttomasta frisbeegolfohjaajan verkkokurssista sekä yhden päivän kestävästä lähiopetuksesta. Lähiopetuksesta vastaa SFL:n aluekouluttaja. Ohjaaja 1 -koulutus tarjoaa työkaluja erityisesti junioreiden ohjaamiseen, mutta kurssin opit ovat sovellettavissa mainiosti myös aikuisryhmien ohjaamiseen.

Miten seurat voivat tilata liitolta ohjaajakoulutusta?

  • Ensimmäiseksi seuran tulee tehdä tilannekartoitus; minkälaista ohjattua toimintaa aiotaan järjestää, kuinka monta ohjaajaa tarvitaan ja kuinka monta koulutettua ohjaajaa seurasta tällä hetkellä kenties jo löytyy. Jos seurassa on vain muutama ohjaajakoulutuksesta kiinnostunutta, kannattaa ottaa yhteys lähialueen muihin seuroihin ja kartoittaa mahdollisuudet osallistua yhteiselle lähiopetuspäivälle.
  • Otetaan yhteys SFL:n lähimpään aluekouluttajaan ja sovitaan käytännön järjestelyistä. Jos alueelta ei vielä löydy aluekouluttajaa, kannattaa ottaa yhteys liiton nuoriso- ja koulutuskoordinaattoriin (leo.piironen@frisbeegolfliitto.fi).
  • Liitto tiedottaa kenttäpäivästä ja ilmoittautumisen avautumisesta Suomisportissa omilla tiedotuskanavillaan.
  • Kenttäpäivään osallistuminen edellyttää, että Ohjaaja 1 -koulutukseen sisältyvä Frisbeegolfohjaajan verkkokurssi on suoritettu. Verkkokurssin suorittaminen kestää noin 1,5 tuntia ja kurssista saa meritiin omalle Suomisport-tilille. 
  • Kenttäpäivä toteutetaan kun ilmoittautuneita on vähintään kuusi.

SFL tukee seuroja ohjatun toiminnan järjestämisessä monin eri tavoin Ohjaaja 1 -koulutuksen lisäksi. Junnufriba.fi -sivusto sisältää monipuolisen ja jatkuvasti päivittyvän materiaalipankin frisbeegolfharjoitusten pitäjille. Liiton järjestösihteeriltä (sihteeri@frisbeegolfliitto.fi) voi tilata Fribagolfoppaita sekä Frisbeegolfin tekniikkakoulun oppaita. Seurat voivat tilata ohjaajilleen myös Ohjaaja -paitoja liiton seuratuotekaupasta. Seuroilla on mahdollisuus hakea myös liiton varustekasseja. Seuraavasta varustekassihausta tiedotetaan kevään aikana. Lisätietoja: Materiaaleja ja vinkkejä seuroille – Suomen frisbeegolfliitto

Aluekouluttajat

SLF:n aluekouluttajat ovat liiton auditoimia frisbeegolfin ohjaajia. Aluekouluttajat vastaavat SFL:n Ohjaaja 1 -koulutuksen kenttäpäivien organisoinnista ja koulutettavien ohjaamisesta.

Markus Brandt, Etelä-Savo, laitmark@gmail.com

Jouni Kallio, Keski-Suomi, jouni.kallio@frisbeegolfliitto.fi

Leevi Koskenniemi, Etelä-Karjala, theleevi98@gmail.com

Henry Liukkonen, Päijät-Häme, henkka_tbhitmos@yahoo.com

Eetu Salovaara, Uusimaa, Eetu.Salovaara@humak.fi

SFL:n tavoitteena on kouluttaa jokaiselle Suomen alueelle oma aluekouluttaja. Jos olet kiinnostunut aluekouluttajana toimimisesta, lue lisää täältä: Aluekouluttajat – Suomen frisbeegolfliitto

Lisätietoja Ohjaaja 1 -koulutuksesta löydät liiton sivuilta: Ohjaaja 1 -koulutus – Suomen frisbeegolfliitto. Lisätietoja saa kysyä myös liiton nuoriso- ja koulutuskoordinaattorilta (leo.piironen@frisbeegolfliitto.fi).