Parifrisbeegolfin Suomen mestaruuksista kisataan viikonloppuna Saarijärvellä

Parifrisbeegolfin avointen luokkien SM-mitaleista kilpaillaan 10.-11. syyskuuta Saarijärvellä. Kilpailut käydään lauantaina Kusiaismäen ja Ahvenlemmen radoilla. Sunnuntaina heitetään ainoastaan Kusiaismäessä. Radat on varattu kilpailijoille harjoittelua varten perjantaista lähtien. 

Saarijärven frisbaajat järjestää SM-kisat yhteistyössä Natural Born Disc Golferin (NBDG:n) kanssa. Kisoihin osallistuu yhteensä 72 paria viidessä eri luokassa: MPO, MJ18, FPO, MP40 ja FP40. 

Kisoja valmisteltu lähes vuoden ajan

Ilpo Liimatainen, Juha Lakonen ja Tauno Savela Saarijärven frisbaajista ovat urakoineet SM-kisojen eteen keväästä lähtien. Kilpailijat pääsevät heittämään hyvissä olosuhteissa. Kuva: Esko Pekkanen.

 

Järjestävässä seurassa kisoja on valmisteltu lähes vuoden ajan. Eniten työtä on teettänyt Saarijärven kaupungin omistaman Kusiaismäen radan kunnostaminen arvokisan vaatimalle tasolle. Seuran omalla radalla Ahvenlammella on tehty pienempiä muutoksia kisaväylille.

Kusiaismäen 18-väyläisen kisaradan runkona on entinen A-rata, joka oli päässyt ajansaatossa pahasti pusikoitumaan ja ränsistymään. Talkoolaiset ovat raivanneet väyliä ja rakentaneet uusia heittopaikkoja keväästä lähtien.

– Uusittu 18-väyläinen rata on nyt todella hienossa kunnossa väyläopasteita myöten. Kisan jälkeen se jää harrastekäyttöön, kertoo Saarijärven frisbaajien puheenjohtaja Ilpo Liimatainen.

LiupakkaMedia on kuvannut parifrisbeegolfin SM-kisojen molemmista kisalayouteista väyläesittelyt. Linkki videoihin löytyy SM-kisojen yhteiseltä sivustolta: Kilpailuinfo (frisbeegolf-sm.fi)

Kisapäivinä talkoolaisia on mukana nelisenkymmentä. Tehtäviä hoitamassa on myös seuran nuorta väkeä.

–Nuoret ovat ottaneet esimerkillisesti vastuuta, Liimatainen iloitsee.

Saarijärven frisbaajissa toivotaan, että yleisöä saapuisi seuraamaan kisoja. Paikalle on helppoa tulla,  sillä molemmat radat sijaitsevat valtatie kolmentoista tuntumassa. Kusiaismäessä on kioskipalvelut. Heittelyä voi seurata joko kisakeskuksessa tai maastossa.

Odotettavissa kovatasoinen kilpailu kaikissa luokissa

Frisbeegolf-selostuksistaan tunnetuksi tullut Rauli Savela pääsee heittämään tutuilla radoilla SM-mitaleista parinsa Antti Kotilaisen kanssa. Kuva: Saarijärven frisbaajat.

 

MPO-luokassa ennakkosuosikkeihin voidaan laskea Daniel Davidsson ja Aaro Koskela (Tampereen Frisbeeseura), joiden yhteisrating on korkein, 2002. Hyvää sijoitusta voi povata myös Saarijärveltä kotoisin olevalle Aarne Ahvenaiselle (Saarijärven frisbaajat) ja hänen parilleen Esa Saloselle (Vuorelan Veikot). He tuntevat radat kuin omat taskunsa, kuten myös kaksikko Antti Kotilainen (Urheiluseura Kivijärven Kivekkäät) ja Rauli Savela (Jyväskylän Liitokiekkoilijat).

Saarijärven frisbaajien omassa leikkimielisessä  kisaveikkauksessa seuran Facebook-sivulla luokan voittajiksi on esitetty juuri Ahvenaista ja Salosta. Ääniä on saanut myös parivaljakko Davidsson ja Koskela, Toni ja Tero Jaatinen (Joen Liitokiekko) sekä Hao Kanerva (Jyväskylän Liitokiekkoilijat) ja Juuso Kalho (Puska Puttaajat). Veikkausaika loppuu perjantaina klo 21.

Naisten avoimessa korkeimmalla ratingilla heittävät Jenni Engström (Oulun frisbeeseura) ja Maija Laitinen (Rovaniemen Rolffarit).

MP40-luokassa on ennakkoon ajatellen niin tasaista, että kultamitalistia on vaikea arvailla. Palkintokorokkeelle saattavat edetä Joni Luumi (FrisbeeGolfClub Hyrylä) ja Tapani Aulu (Tomoottajat Disc Golf), Markus Mäntylä (Tampereen Frisbeeseura) ja Veli-Pekka Luoma (Frisbeegolfseura Mandon Kiertäjät), Jani Saukko ja Petri Heinämäki (Rovaniemen Rolffarit). Ei pidä myöskään unohtaa paria Marko Könssi ja Pekka Kauppinen (Puska Puttaajat). Järjestävää seuraa edustava Könssi sijoittui amatööriluokkien SM-kisoissa jaetulle hopealle 50-vuotiaiden luokassa.

FP40-luokassa Anna Elo (Liitokiekkoseura Mustavaris) ja Kirsi Kaikkonen (Lohjan Liitokiekkoilijat) sekä Heidi Helin-Harinen (Valkeakoski Disc Golf) ja Nina Rajala (Järvenpään Frisbeegolf) ovat ennakkosuosikkeja.

MJ18-luokassa Joona Tuomela (Nummelan frisbeeseura) ja Anton Tarjanne (Puskasoturit) voivat olla hyvinkin tulevia kultamitalisteja kuten myös Joona Hirvinen (West Coast Disc Golfers Kokkola) ja Luukas Martiskainen (Deep In The Forest).

Kaiken kaikkiaan jokaisessa luokassa taso on kova eikä mikään ole varmaa, ennen kuin finaalit on sunnuntaina heitelty.

Teksti: Anne Mietala, Saarijärven frisbaajat