Amatöörien SM-kisat jatkuivat Valkeakoskella lauantaina, kun pelaajat heittivät kilpailun toisen kierroksen. Viikonlopun aikana pelataan yhteensä kolme kierrosta. Mestaruuksista kilpaillaan viidessä eri luokassa: avoimessa luokassa (MA1), naisten avoimessa (FA1), 40-vuotiaissa miehissä (MA40), 40-vuotiaissa naisissa (FA40) sekä 50-vuotiaissa miehissä (FA50).
Honkasen johto kaventui, Säkkinen ja Pääkkönen jakavat kärkipaikan FA1-luokassa
Perjantaina MA1-luokassa äärimmäisen kovan kierroksen (-15) tykittäneen Teemu Honkasen (Frisbeegolfclub Hyrylä) lauantai oli haastava, eikä tulosta syntynyt toivotulla tavalla. Birdieitä kertyi tällä kertaa vain kolme ja yhden triplabogeyn rasittamana kierroksen tulos oli +1. Honkasen kahden kierroksen yhteistulos -14 riittää edelleen kilpailun kärkipaikkaan, mutta takaa-ajajat tulivat erittäin lähelle. Avauspäivän jälkeen jaetulla toisella sijalla olleet Matti Paussu ja Onni Arminen (LemKi Disc Golf ) heittivät lauantaina -6 ja -5, joka pitää heidät edelleen mitalisijoilla. Paussu on tuloksessa -13 ja Armisella on kasassa -12.
Vain heiton päässä Armisesta kyttää Joen Liitokiekkoa edustava Samu Kesonen (-11). Lauantain parhaasta tuloksesta vastannut Mikkelin Frisbeegolfin Lassi Kähäri (-7) on vain heiton päässä Kesosesta yhteistuloksella -10. Kimi Hakkarainen on myös samassa tuloksessa kuin Kähäri.
Naisten FA1-luokan kärjessä ensimmäisen päivän jälkeen ollut Riikka Rautiainen (Joen Liitokiekko) ei yltänyt lauantaina samalle tasolle, vaan tulos +10 tiputti hänet kärjestä. Rautiaisen yhteistulos on nyt +16, jolla irtoaa jaettu kolmas sija yhdessä Marjo Haaralan (Nokian Frisbeeseura) kanssa. Haaralan heittämä +3 oli lauantaina FA1-luokan selvästi kovin noteeraus.
Kolmannen sijan avauspäivän jälkeen jakaneet Jonna Säkkinen (Pieksämäen Palloilijat) ja Maria Pääkkönen (Joen Liitokiekko) heittivät tasatahtiin myös lauantaina. Tasainen suorittaminen nosti heidät FA1-luokan jaetulle kärkipaikalle kahden kierroksen yhteistuloksella +14. Perjantain jälkeen toisella sijalla ollut Tiina Korve (Frisbeegolfclub Hyrylä) jäi lauantaina perjantain tuloksestaan peräti 13 heiton verran ja hänen sijoituksensa on nyt kymmenes. Viidentenä oleva Sannakaisa Puttonen (Tampereen Frisbeeseura) kärkkyy taustalla vain kahden heiton päässä mitalisijoista.
Heiskanen, Helin-Harinen ja Nieminen pitivät johtoasemansa
MA40-luokan tulostaso laski rahtusen perjantaista. Lauantaina neljä pelaajaa heitti alle parin, ja heistä parhaiten suoriutui Vuorelan Veikkoja edustava Niclas Nieminen (-2), joka kasvatti johtoasemaansa luokan kärjessä. Niemisen yhteistulos on nyt -7, jolla irtoaa kolmen heiton johto ennen Jari Lahtista (-4). Lahtinen ja Jani Löijä (Salon Frisbeegolf) (-3) vaihtoivat sijoituksia päittäin, kun Lahtinen nousi toiseksi ja Löijä tipahti kolmanneksi. Avauspäivän jälkeen neljäntenä ollut Nummelan Frisbeeseuran Raine Lappalainen on neljäntenä myös kahden pelipäivän jälkeen yhteistuloksella -2.
FA40-luokassa perjantaina ylivoimaisen johdon hankkinut Heidi Helin-Harinen (Valkeakoski Disc Golf) vastasi myös lauantaina parhaasta tuloksesta. Perjantaina tuloskorttiin merkittiin +7 ja lauantaina +11, joten Helin-Harisen johtotulos on nyt +18. Toisena avauspäivän jälkeen majaillut Kirsi Lindholm (Frisbeegolf Forssa) tipahti neljänneksi (+39). Valkeakoski Disc Golfin riveissä pelaava Anita Heino on samalla tuloksella tasoissa Lindholmin kanssa.
Oulun Frisbeeseuran Riina Körkkö jäi vain heiton verran perjantain tuloksestaan, mikä riitti pitämään kolmannen sijan (+37). Lauantaina +12 kirjauttanut Team Hippoa edustava Riikka Salmén nousi neljänneltä sijalta toiseksi, yhteistuloksen ollessa +32. Helin-Harisen 14 heiton johto on varsin turvallisen tuntuinen, mutta usealla pelaajalla on vielä mahdollisuus tuulettaa sunnuntain päätteeksi palkintopallilla.
FA50-luokan kärjessä jatkaa edelleen Jani Heiskanen (KarTe DiscGolf). Heiskanen oli perjantaina ainoa pelaaja, joka ei jäänyt plussalle ja tahti vain koheni lauantaina. Heiskanen teki kuuden birdien avustuksella tuloksen -2 ja hänen johtonsa on sunnuntain päätöspäivään lähtiessä viiden heiton suuruinen. Sami Wirkkula heitti myös lauantaina -2, mikä nosti hänet 12. sijalta aina toiseksi asti. Jouko Talja (Pirkkalan Frisbeegolfseura Aviaattorit) oli lauantaihin lähdettäessä vain heiton Heiskasta perässä, mutta heikompi kierros tiputti hänet jaetulle kolmossijalle seitsemän heiton päähän kärjestä. Heiskanen on hieman karussa muilta, mutta mitaleista nähdään vielä tiukka taisto, kun sijat 2.–7. ovat vain viiden heiton sisällä.
Kilpailu käydään Valkeakosken Korkeakangas DGP:ssä, muokatulla 18-väyläisellä radalla.
Tulospalvelu: https://discgolfmetrix.com/
Kisan Facebook-sivut: https://www.facebook.com/
Lisätietoja kilpailunjohtaja Ossi Hariselta:
044-5849801
ossi.harinen@gmail.com
Teksti: Markus Viljanen