“Kesällä 2014 heitin ensimmäiset heitot. Mieheni oli alkanut pelaamaan edellisenä vuonna ja minua aina ärsytti, kun hän oli pelaamassa. Siinä oli muitakin tuttuja naisia, joilla oli samat fiilikset, joten päätimme lähteä itsekin kokeilemaan. Siitä frisbeegolfkärpänen pääsi puraisemaan ja innostuin pelaamaan itsekin enemmän”, Heikkilä hymyilee.
Ensimmäiset “pienet höntsäkisat” olivat vuorossa jo saman vuoden syksynä. Eikä mennyt kauaa, kun seuraava askel eteenpäin koitti seuraan liittymisen kautta.
“Seuraavana vuonna mieheni yhtäkkiä kertoi, että oli ilmoittanut minut seuraan, hankkinut lisenssit ja samalla ilmoittanut minut ensimmäisiin kunnon kisoihini.”
“Lajin parissa olevat ihmiset koukuttivat minua kilpailua enemmän”
Keväällä 2015 kisatut ensimmäiset PDGA-kisat Kivikossa toimivat frisbeegolftaipaleen ensimmäisenä isompana kisana ja sittemmin kilpailuista on tullut vakituinen osa harrastusta. Voittojen metsästys ei kuitenkaan ole Heikkilälle pääasia. Laji tarjoaa hänelle eniten sosiaalisella puolella.
“Tykkään kisata ja olen kilpailuhenkinen, mutta kun tapasin muita harrastavia naisia, niin tärkeimmäksi asiaksi muodostui yhteisöllisyys ja ”samaa kieltä puhuminen”. Lajin parissa olevat ihmiset koukuttivat minua kilpailua enemmän. Eri taustoista lähtevät ihmiset tekevät yhdessä samaa juttua. Tapasin silloin muun muassa Riekkolan Tiinan ja Kytön Terhin.”
“Menestystä ei alkuun tullut, mutta sain paljon uusia ystäviä, joita näki sitten jatkossakin samoissa kisoissa”, Heikkilä tuumaa.
Frisbeegolf on myös vienyt vuosien aikana paikkoihin, joihin ei olisi varmasti tullut ilman kiekkokassia suunnattua.
“Tämän vuoden teema on ollut ulkomailla pelaaminen. Kävimme perheeni kanssa Kroatiassa, jossa osallistuin Stray Disc Tourin kilpailuun. Norjassa pelasin Oslossa järjestettyä kisaa ja lisäksi kävimme vielä Ruotsin Järvassa kaveriporukalla. Eipä vastaaville reissuille tulisi lähdettyä ilman frisbeegolfia.”
Mäntsälässä asuvalle Heikkilälle paikallinen 18-väyläinen rata on tullut vuosien aikana tutuksi. Rata, ja siihen liittyvät paikallisasiat eivät kosketa häntä tosin vain pelaajana, vaan myös järjestöihmisen roolissa.
“Vuonna 2016 lähdin seuratoimintaan mukaan ja toimin paikallisen seuramme puheenjohtajana nyt kolmatta kautta. Meille on muodostunut seuran sisällä hyvä porukka, jossa kaikille on löytynyt omat roolit eri hommissa.”
Naisjaoston kautta hallitushommiin
Kotikunnan seuratoiminnan lisäksi Heikkilä on pitkäaikainen naistoiminta-aktiivi ja toiminut myös SFL:n naisjaostossa. Naisjaoston tavoitteena on kartoittaa, miten naisia saataisiin lisää lajin pariin.
“Ideana on ollut kerätä tietoa naisilta ja seuroilta siitä, millaista toimintaa naiset lajin parissa haluaisivat. Jaamme tietoa lajitapahtumista, kisoista ja lisäksi nostamme esiin aktiivisia lajinaisia. Joulukuussa järjestämme naisille TD-kurssin, jotta saisimme lisää naiskilpailunjohtajia kentälle.”
Heikkilä näkee naisten tilanteen frisbeegolfissa menevän oikeaan suuntaan. Harrastajamäärät ovat kasvamaan päin ja nuorten naisten joukosta löytyy monia todella lahjakkaita pelaajia.
“On Pirkanmaan Mimmiliigaa, Ladies Series ja paljon muutakin ympäri Suomea. Vallallaan on hyvä ilmapiiri, jossa ihmiset kannustavat toisiaan. Lähtökohta itselleni kaikessa frisbeegolftoiminnassa on toimiminen tavallisen harrastajan näkökulmasta, eikä minulla ole hinkua ammattilaistason kisoihin”
Aiempien toimiensa lisäksi Heikkilä lähti tämän vuoden alussa myös liiton hallitukseen mukaan, sillä uusi kokemus kiinnosti.
”Hallitustoiminta avartaa todella paljon omaa ymmärrystäni frisbeegolfista ja siitä, mitä kaikkea siihen oikein kuuluukaan. Olen koettanut tuoda naisnäkökulmaa esille myös siinä toimenkuvassa. Eikä kyse ole läheskään aina siitä, että naisille kaikkea omaa, vaan että tehdään yhdessä ja luodaan kaikille paljon mahdollisuuksia toimia erilaisten tarpeiden mukaan.”
Laura Heikkilä
- Aloitti frisbeegolfin vuonna 2014
- Asuu Mäntsälässä
- Toimii Suomen frisbeegolfliiton hallituksessa sekä Mäntsälän Frisbeegolf ry:n puheenjohtajana
- On toiminut myös pitkään SFL:n naisjaostossa
- Työskentelee Järvenpäässä ammattiopistossa opintotoimiston esimiehenä
- Harrastaa frisbeegolfin lisäksi myös voimanostoa
- Aviomiehen lisäksi myös perheen tytär harrastaa ajoittain frisbeegolfia
Teksti: Markus Viljanen