Junioreiden ja amatöörien MM-kisat käynnistyivät Yhdysvalloissa, Wisconsinin osavaltion Madisonissa (UTC -6).
Mukana kilpailussa on yksi Suomen lupaavimmista junioripelaajista, Mikael Hakala, jonka odotetaan taistelevan kärkikahinoissa 16-vuotiaiden ja sitä nuorempien kilpailuluokassa.
Mikaelin valmentajaisä Harri Hakala lähettää paikan päältä kuulumisia kilpailuviikon aikana:
Tiistai 12.7.
” Amatöörien ja junioreiden MM-kilpailujen henkilökohtaisen kilpailun ensimmäinen päivä on takana ja kaikki 576 mukaan mahtunutta kilpailijaa ovat heittäneet tänään vähintään yhden kierroksen. Kilpailut käydään viidellä eri radalla ja kaikilla radoilla heitetään sekä aamulla että iltapäivällä. Jokainen kilpailija heittää neljän päivän aikana kaikki viisi rataa, joista kaksi ovat 27-väyläisiä. Semifinaalit heitetään lauantaiaamuna ja finaalit iltapäivällä.
16-vuotiaat ja sitä nuoremmat aloittivat urakkansa Elver Parkin radalla. Sekä avoimia että metsäväyliä sisältävä rata saatiin pelata iltapäivällä lämpimässä 28 asteen kelissä, kun aamun sateet ja iltapäiväksi luvatut ukkosetkaan eivät häirinneet kilpailua. Kilpailun ainoa suomalaisedustaja Mikael Hakala pelasi hyvää peruspeliä ilman suurempia virheitä ja saavutti tuloksen 5 alle parin. Tulos antaa ratingiksi 998 ja oikeuttaa tässä vaiheessa jaettuun kolmanteen sijaan.”
Tulokset PDGA:n sivuilla (Hakalan luokka = Junior II Boys)
”Kilpailussa kertyy uusia kokemuksia, jotka jäävät mieliin pitkäksi aikaa. Eilen Suomen lippua avajaisissa kantanut Hakala pääsi tänään kesken kierroksen televisiohaastatteluun.
Kilpailu jatkuu huomenna kahdella 18-väyläisellä kierroksella. Aamulla pelataan Hiestand Parkin radalla, jossa Hakala otti lauantaina yhdessä Ruotsin Anton Kapplingin kanssa MM-hopeaa parigolfin 19-vuotiaiden sarjassa. Iltapäivällä siirytään Capital Springsin radalle, missä pelataan lähes pallogolfradan tyylisessä miljöössä.”
-Harri