Sinustako SFL:n aluevastaava kaudelle 2016?

Suomen frisbeegolfliitto etsii toimintansa tueksi vapaaehtoisia aluevastaavia. Koko maan seura- ja kilpailutoiminnan tukena on liiton toiminnanjohtaja.

Viime kaudella käytetystä maantieteellisestä aluejaosta luovutaan. Aluevastaavat määrittelevät yhdessä toiminnanjohtajan kanssa oman alueensa sekä laativat sille kehittämissuunnitelman.

Aluevastaavan keskeisinä tehtävinä on avustaa ja valvoa alueensa kilpailuja ja seuratoimintaa sekä toimia alueellisena linkkinä seurojen välillä ja toiminnanjohtajan suuntaan.

Aluevastaavilta edellytetään aktiivisuutta ja sääntötuntemusta. Kokemus seuratoiminnasta ja/tai kilpailun järjestämisestä on eduksi, kuten myös hyvät suhteet lähialueen seuroihin.

SFL kustantaa aluevastaaville Liitopäiväpaketin syksyllä.

Lisäksi aluevastaavilla on automaattinen osallistumisoikeus alueellaan järjestettäviin SFL:n alaisiin kilpailuihin. Kilpailunjohtajia ohjeistetaan asiassa erikseen.

Kiinnostuitko? Ota rohkeasti yhteys toiminnanjohtajaan p. 045 663 5168 tai sähköpostitse toiminnanjohtaja@frisbeegolfliitto.fi .

Ilmoitathan kiinnostuksestasi viimeistään 7.2.2016.

Lämmittely on tärkeää. Kuva: Heikki Nurmi, Kaleva

Kuva: Heikki Nurmi, Kaleva

Aluevastaaviksi jo nimetyt:

Antti Ylikitti, Oulun seutu ja Pohjois-Pohjanmaa, alue ulottuu alustavasti seuraaville paikkakunnille:

  • Kalajoki – Ylivieska – Haapavesi – Pyhäntä – Vaala (- Rovaniemi) – Kemi

Pauli Pottonen, Keski-Suomi

  • alue tarkentuu myöhemmin