Jalle Stoor, joka osoitti jo Tukholmassa olevansa parhaimmillaan maailmanluokan puttikone ja armoitettu avausheittäjä, näytti Tammisaaren pro-tour -kilpailussa näyttöjen pitävän kutinsa. Rataennätys (50) ensimmäisellä kierroksella jätti muut nimipelaajat taakse ja meno jatkui vahvana toisella kierroksella, korttiin 52. Dick Lampinen jäi toisella kierroksella Jallen vauhdista ja Pasi Koivun tasaisuus ei riittänyt tulostensa jäädessä reilusti parhaasta. Kahdeksan heittoa kärkeen on Koivulle ja Lampiselle vaikea urakka sunnuntaina, mutta heillä on myös nykyiset sijoitukset pidettävänään. Nils Iso-Markku ja Marcus Råberg uhkaavat kakkossijaa kahden heiton päässä, eikä Juho Parvainenkaan ole kaukana.
Naisten sarjassa Susanna Virtanen johtaa selvällä erolla Nina Kiminkiin, Masters 50 -sarjassa Ari Österlundilla on kuuden heiton etumatka Markku Tohniin ja Masters 40 -sarjan ykkönen on Marko Timonen mukavalla viiden heiton raolla Patrik Ekströmiin.