Antti Heikkilä juhli Tali Openissa

Antti Heikkilä, voittaja.

Antti Heikkilän uran ensimmäinen suuri voitto tuli tyylikkäästi ja itsevarmasti eikä jättänyt paljon jossittelun varaa. Koko viikonlopun hyvin varmoja otteita esittänyt Heikkilä naulasi viimeisellä putilla voiton erinomaisesti pelanneesta Markus Pohjolaisesta, joka teki kilpailusta todellisen thrillerin. Kaksikko pelasi pitkään aivan tasoissa, kunnes kolmanneksi viimeisellä väylällä Heikkilä puttasi birdieputin sisään Pohjolaisen pelastaessa parin ob-heiton jälkeen.  Seuraavalla väylällä Pohjolainen nousi tasoihin Heikkilän käytyä sakkopisteillä. Viimeisellä väyllä Heikkilä lirutti 10 metrisen sisään ilman hermopaineen häivääkään Pohjolaisen putattua omansa ketjujen sivusta ulos. Timo Pursio ja Miko Fyhr pitivät omaa kamppailuaan viimeisellä väylällä ja päätyivät lopulta jakamaan kolmatta sijaa. Takaa-ajavista ryhmistä ei kukaan onnistunut nousemaan ykkösryhmän pelaajista ohi.

Tulokset paranivat kolmannella kierroksella selvästi heikentyneen tuulen ansiosta. Antti Heikkilän 64 oli koko kilpailun toiseksi paras tulos Jalle Stoorin 63 heiton jälkeen. Hyvin pelasivat myös Toni Asikainen ja Christian Sandström, jotka saivat tauluun lukemat 65. Asikainen ja Stoor nousivat jakamaan viidettä sijaa.

Masters-sarjassa Kai Vesa piti johtonsa eivätkä tulokset muuttuneet päätöskierroksella merkittävästi. Marko Timonen tuli toiseksi ja Tomi Nieminen kolmanneksi. Naisten sarjassa Sofie Sandström lähti kilpailuun ennakkoon vahvimapana ja johti ensimmäisen päivän jälkeen selvästi. Anna Elo kuitenkin nousi hyvän toisen kierroksen ansiosta mukavan tuntuiseen johtoon ja piti Sandströmin takanaan.  Laura Uusi-Rasi selviytyi kolmanneksi.

 

Katso kaikki tulokset ja ratingit PDGA:n sivuilta.