Tämän kauden pro-tour, Discmania Cash Money Tour, ratkesi odotetusti Pasi Koivulle, joka pääsi päätöskisassa näyttämään kotiratansa suvereenia hallintaa. Sadat kierrokset Kippasuon radalla näkyivät varmoina otteina läpi viikonlopun, vaikka panoksena oli kotimaisittain merkittävät rahapalkinnot.
Ennen kilpailua Kalle Savonen ja Teemu Nissinen olivat kumpikin vielä täysin hyökkäysasemissa ykköstilaan, mutta oli tiedossa, että Koivun voittaminen olisi vaikeaa. Järjestäjä olikin luvannut erikoispalkintoja niille, ketkä onnistuvat Koivun voittamaan millä tahansa kierroksella. Tähän kykenivät Mikko Myöhänen ja Kalle Savonen lauantain ensimmäisellä kierroksella, kun Koivun peli takkusi ja huonoa onneakin oli matkassa. Tässä vaiheessa Savosella oli vielä kaikki mahdollisuudet jopa koko tourin voittoon. Toisella kierroksella Koivu sitten näytti, miksi hänen puolestaan kannatti lyödä vetoa: hurja tulos 50 oli koko viikonlopun kovin, ja sillä hän nousi kirkkaaseen kolmen heiton johtoon. Teemu Nissisen puttipeli oli epävarmaa ja hän oli jo ulkona voittokamppailusta.
Sunnuntai valkeni lauantain tapaan kirkkaana ja puuskittainen tuulikin oli laantunut, odotettavissa oli ehkä hieman parempia tuloksia. Kärkiryhmässä Kalle Savonen ja Pasi Koivu kamppailivat voitosta, mutta tehtävä oli Savoselle liikaa. Koko viikonlopun hyvin putannut paimiolainen heitti tuloksen 55, joka ei riittänyt nostamaan häntä voittoon ohi Koivun, joka pelasi tuloksen 53. Sen sijaan Jalle Stoor keräsi palkinnon Koivun päihittämisestä tuloksella 52, joka nosti hänet jaetulle toiselle sijalle. Tämä tiesi ratkaisupeliä Savosen ja Stoorin välille.
Kolme väylää lähes identtistä peliä vei ratkaisun CTP-kisaan, minkä Stoor vei helpohkosti Savosen epäonnistuttua heitossaan. Tourin loppusijoituksiin tällä ei suuremmin vaikutusta ollut, sillä Savonen oli tappiosta huolimatta toinen ja Stoor kolmas.
Naisten sarjassa Laura Uusi-Rasi vei Heinolan osakilpailun ja samalla koko tourin itselleen. Toiseksi tourilla lopputuloksissa sijoittui Susanna Virtanen ja kolmas oli Riina Kotamäki.