Turun 7k ja Lausteen haastava, 2010 SM-kisoista tuttu 21-reikäinen frisbeegolfrata tarjosivat jälleen komeaa katsottavaa paikalle kerääntyneen yleisön iloksi. Ja mikäs siinä katsellessa, kun paikalliset tähtipelaajat Seppo Paju ja Kalle Savonen ottivat seuralle komean kaksoisvoiton. Aivan selvää se ei päätöspäivän alkaessa kuitenkaan ollut.
Kolmannelle kierrokselle lähdettäessä kilpailua johti heinolalainen Pasi Koivu, joka nakutteli itsevarman tuloksen 66 tuulisella toisella kierroksella. Pajun ja Koivun mukaan kärkiryhmään finaalipaikkaa tavoittelemaan lähtivät myös Teemu Nissinen ja Dick Lampinen. Siinä missä ykkösryhmässä koettiin pienoisia jännityshetkiä ja epäonnistumisia, pelattiin kakkosryhmässä rentoa ja hyväntuulista peliä, joskin kärkiryhmän takaa-ajo oli visusti mielessä. Tiukille tuo takaa-ajo menikin, mutta Jalle Stoor onnistui nousemaan komeasti yhden heiton turvin finaaliin ohi Lampisen, ja myös Kalle Savosen tulos 69 riitti finaaliin, jonka hän pelasikin selvästi muita paremmin.
Finaalin yhdeksän reikää tarjosi monenlaista draamaa. Vain Kalle Savonen piti pintansa, kun muut rypivät puttien ja avaustensa kanssa honkia kohti, välillä käytiin myös OB:n puolella herättelemässä heittoa. Viimeiselle reiälle (21.) tultaessa Paju oli kuitenkin jo selvässä johdossa ja saattoi ottaa vapautuneen tuplabogeyn menettämättä varmaa voittoaan. Sen sijaan Savonen, Nissinen ja Koivu olivat tasatilanteessa. Savonen otti helpon par:in, kun taas Koivu otti puttirallin ja Nissinen heitti OB:n ja vielä lähestymisen jälkeisen putin epäonnekkaasti korin läpi.
Paju siis jatkoi voitokasta kauttaan, mutta Discmania Cash Money Tourin kokonaisvoitosta hän ei tänä vuonna taistele, sillä nuorukaista houkuttavat tourin kanssa päällekkäin menevät Santa Cruzin ProWorlds ja EuroTour. Toiseksi tullut Kalle Savonen saakin oivat lähtöasetelmat Vampulan osakilpailuun, mihin hän lähtee ennakkosuosikkina.
Naisten sarjassa Anne Matilainen osoitti olevansa edelleen ylivoimainen. Voitto irtosi helposti lähes 40 heiton turvin.