Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi tänään Suomen frisbeegolfliitolle 40 000 euron toiminta-avustuksen. Avustuksen määrä tuplaantui edellisvuodesta ja se otetaan vastaan suurella kiitollisuudella. Suomen frisbeegolfliitto jäsenseuroineen on saanut lajille kuuluvan tunnustuksen ja saadun avustuksen myötä voimme edelleen kehittää liiton vision mukaista toimintaa. Jäsenseuroja kannustetaan hakemaan toiminta-avustuksia SFL:lta myös kuluvan vuoden toimintaan.
Avainsana: OKM
OKM:n seuratoiminnan kehittämistuki 2013-2015
Opetus- ja kulttuuriministeriön seuratoiminnan kehittämistuki 2013-2015 haku on avoinna 15.3. asti. Avustus on tarkoitettu urheilu- ja liikuntaseurojen perustoiminnan kehittämiseen. Seuratuen avulla vahvistetaan seuratoiminnan laatua, kehitetään ja uudistetaan perustoimintaa, sekä mahdollistetaan liikunnan harrastaminen taloudellisesti erityisesti lapsille ja nuorille. Seuratuen avulla vahvistetaan yhteisöllisyyttä ja tuetaan seurojen tekemää vapaaehtoistyötä. Seuratuen avulla edistetään monimuotoisen liikunnan kansalaistoiminnan toteutumista. Kehittämistuen tarkemmat… Read more »