Suomen miehet hienossa vauhdissa
Tuuli kääntyi Toppilassa toiseksi kilpailupäiväksi. Tämä pakotti kilpailijat sopeutumaan ja mukauttamaan heittojaan.
Muuttuneet olosuhteet toivat mukanaan vaihdoksia myös kärkiryhmissä.
Kilpailun kärkeen tyylitteli kotikaupungin suosikki Juho Parviainen (tänään -8, yhteistulos -16) ja toiseksi Teemu Nissinen (tänään -8, yhteistulos -15).
Parviainen totesi kierroksen sujuneen hyvin. Turhia paineita rennon rauhallinen oululainen ei suostu ottamaan: ”Tulee mitä tulee, nautiskelen pelaamisesta ja pyrin heitto kerrallaan parhaimpaani. Kisa on vasta puolessa välissä.”
19-vuotias Lassi Hakulinen heitti päivän kovimman kierrostuloksen (-10) ja nousee kohisten kärkiryhmään yhdessä Saksan Marvin Tetzelin kanssa. Molemmat jakavat yhteistuloksella -13 kolmannen sijan yhdessä Koivun ja mainiota peliä jatkaneen Ilari Tuoman kanssa.
Avauspäivänä huikean kierroksen -11 heittänyt Pasi Koivu sortui torstaina virheisiin ja pelasi tuloksen -2. Kokonaistulos -13 oikeuttaa vielä jaettuun kolmanteen sijaan, mutta pudottaa miehen kakkosryhmään.
Seitsemäntenä on Ruotsin ykkösnyrkki Henrik Johansen ja suomalaismenestystä täydentää kahdeksannella sijalla majaileva Leo Piironen. Kisaisäntien panos on siis vähintäänkin vakuuttava.
Karl Johan Nybo teki odotetun nousun tuloslistalla. Myös Martin Spliid onnistui ja kilpailussa kaksi kierrosta tasatahtia edenneet tanskalaiset nousivat kärkikymmenikköön kierrostuloksensa -7 avulla.
”Pääsin tänään paremmille puttipaikoille, toteutin pelikirjaani paremmin ja ennen kaikkea vältyin triplabogilta. Pidän todella paljon tuulisesta rata-alueesta ja kisalayoutista, toki muutama harjoituspäivä lisää ei olisi ollut pahitteeksi – etenkin lähestymisten harjoittelua ajatellen.” perusteellisesta valmistautumisestaan tunnettu Nybo tiivisti torstain kierroksensa jälkeen.
Salonen jatkaa naisten kärjessä, juonioriluokka suomalaisten hallussa
Naisten luokassa Eveliina Salonen jatkoi dominointiaan. Edes viimeisen väylän harmillinen tuplabogi ei päästänyt lähimpiä kilpailijoita lähietäisyydelle, vaan kierrostulos +5 riitti kasvattamaan Salosen etumatkaa heitolla.
Kristin Tattar onnistui vahvistamaan kakkossijaansa pelattuaan toistamiseen +6, kun takana suomalaiskaksikko Henna Blomroos ja Jenni Eskelinen sekä Slovakian Katka Bod’ová jäivät muutaman heiton.
Junioriluokassa suomalaisten hallinta jatkuu. Jasper Heino ja Riku Vink pelasivat luokkansa parhaat kierrokset (-5) ja nousivat kärkipaikoille. Väinö Mäkelä ja Joonatan Häme täydentävät suomalaismenestystä sijoilla 3. ja 4. Mikael Hakala epäonnistui kierroksen loppuväylillä ja putosi kierrostuloksen +4 myötä jaetulle kuudennelle sijalle. Ohi viidenneksi kiristi Viron Albert Tamm.
Kilpailu on puolessa välissä. Perjantaina kaikki pelaavat kolmannen kierroksen. Lauantain finaalikierrokselle jatkavat luokkien top-50%.
Lue aiemmin julkaistu artikkeli muiden luokkien torstain edesottamuksista.