Mestarin vinkki: Markus Lindewald

Lillin vasuri puhuu. Takana Toni Asikainen mietteliäänä.

 

Markus Lindewald valloitti Suomenmestaruuspokaalin vuonna 2004 dramaattisesti viimeisen SM-osakilpailun sudden deathissa. Vastassa oli Sami Loukko, joka hävisi toisella reiällä Porin Yyterissä ”Lillin”  onnistuttua vaikeassa avausheitossa. Voitto oli kuitenkin vain jäävuoren huippu, eikä se tullut sattumalta tai itsestään. Lilli mainitseekin tehneensä systemaattista ja pitkäjänteistä työtä harjoittelussa ja kilpailemisessa ja ennen kaikkea asenteessaan.

-Olen pyrkinyt olemaan johdonmukainen ja määrätietoinen harjoittelukauden aikana. Pelkkä kevätkauden harjoittelu ei ole riittänyt kisakauden valmistautumiseen. Siksi olen harjoitellut kevyesti läpi talven ja intensiivisemmin keväällä. Menestyksekkäinä vuosinani valitsin tulevan kilpailukauden kiekot viimeistään varhain keväällä. En juuri harjoitellut kesäisin vaan hain tuntumaa kilpailuissa heti kun lumet sulivat ja pidin kunnon yllä pelaamalla mahdollisimman paljon kierroksia ja kisoja. Koin, että motivaatio pelaamiseen kilpailukauden aikana säilyi paremmin vähemmällä harjoittelulla. Hyvä valmistautuminen on kiistämättä menestyksen avain. Jos on tarpeeksi toistoja alla, niin tarkat heitot ovat luonnollinen seuraus kovasti urakoinnista. Suurin hyöty kierroksilla on se, että ei tarvitse pelätä epäonnistumista. Ajatukset pysyvät positiivisina ja energiaa säästyy.

Lilli ei kuitenkaan nojaa pelkästään omiin kykyihinsä ja harjoittelun tuomaan varmuuteen, vaikka toisaalta harjoittelulla on siinäkin osansa.

-Pitää myös olla onnea. Onni on ratkaisevassa asemassa sillä se tuo sitä mitä kaikki urheilijat himoitsevat, eli itseluottamuksen. En tunne aivojen kemiaa mutta yksi asia on varma, itseluottamus parantaa suorituskykyä huomattavasti. Etelä-Afrikkalainen huippugolfaajan Gary Playerin sanoja lainaten: ” The more I practice the luckier i get.”

Samalla kun oma onni vie kierroksella kohti gloriaa, pitää muistaa ottaa kaikki irti myös pelikavereiden kierroksista.

-Muistan kilpailukierroksen Danish Openista vuodelta 2002, jolloin hyvä ystäväni Jesper Gormsen teki kaksi holaria samalla kierroksella. Pelasin Jesperin kanssa samassa poolissa ja tein rataennätyksen samalla rundilla. Ratsastettiin toistemme onnella.

Maltti on valttia. Menestys ei ole itsestään selvä asia vaikka treenaisikin vuoden kovaa. Sitkeys palkitaan ajan mukana. Oikotietä onneen ei ole. Määrätietoisuus, pitkäjänteisyys ja nöyryys ovat menestyksen työkaluja. Avery Jenkins ja David Feldberg kiersivät Pohjois-Amerikkaa monta vuotta ennen kuin turnausvoittoja alkoi tulla. Ennen kaikkea täyspainotteiseen kilpailemiseen tarvitaan rahaa, aikaa, ymmärrystä omaava kotiväki, peli-iloa ja rakkautta lajiin. Omasta kokemuksestani voin sanoa, että jos joku näistä tekijöistä puuttuu niin kierros tai kilpailu ei maistu ja tulosta ei voi tulla.

Juttusarjassa Suomen mestarit jakavat kevään ajan hyviksi havaitsemiaan vinkkejä paremman pelituloksen saavuttamiseksi.

Jaani Länsiö