Suomen frisbeegolfliitto voi myöntää jäsenseuroilleen hakemuksesta toiminta-avustusta. Erityisesti SFL:n vision mukaiseen toimintaan on aiemmin voinut saada avustusta pitkin vuotta hyvin perustellun ja selkeästi budjetoidun hakemuksen myötä.
Hakemusten toimittamisen määräaikaa on nyt lyhennetty merkittävästi vuodelle 2016. Määräaika hakemusten toimittamiselle on 30.6. ja kaikki saapuneet hakemukset käsitellään kootusti tämän jälkeen.
Hallitus päätyi kootun käsittelyn toimintamalliin nykyisen valtionapupäätöksen jälkeen. Toiminta-avustuksille budjetoitu summa on näin ollen helpommin jyvitettävissä niiden hakemusten kohdalle, joiden puoltamiselle on vankat perusteet.
Tarkemmat ohjeet jäsenseuroille toiminta-avustusten hakemiseksi löytyvät Toiminta-avustukset -sivulta.