Hallituksen työskentelystä

SFL uusi logo

Aika ajoin minulta kysytään, että mitenkäs se liiton hallitus oikein työskentelee ja sen enempää asiaa pohtimatta olen yleensä vastannut, että kovastihan me hommia tehdään.

SFL:n hallitus kokousti 27.4. Esityslistalla oli 11 aihetta, joista suurin osa koski vuoden 2016 toimintaa. Yli neljä tuntia väännettiin normityöpäivän päätteeksi ja osa asioista jäi vielä pöydälle. Kausi 2015 on juuri aluillaan ja hallituksella kädet täynnä päivittäisiä liiton asioita, silti kokous koostui pääosin ensikauden suunnittelusta.

Nyt on menossa kolmas vuosi puheenjohtajana ja ensimmäistä kertaa tuon kokouksen jälkeen minun piti oikeasti pysähtyä miettimään, että missä liitto menee ja miten meidän hallitus työskentelee.

Kerättiin vähän lukuja ja arvioita tältä keväältä ja pakko tunnustaa, että tulokset hieman yllättivät joten avataanpa hieman hallitustyöskentelyn verhoa.

Hallituksessa on jokaisella jäsenellä omat vastuualueensa ja tarkoitus on, että vastuuhenkilö suunnittelee ja esittelee hallitukselle sen alueen asiat sekä vastaa päätösten jalkauttamisesta. Nämä keskustelut ja päätökset tehdään hallituksen omalla sisäisellä foorumilla, johon tulee keskimäärin 4-6 kirjoitusta/päivä/henkilö. Siis enimmillään lähes 200 kirjoitus/kk/henkilö. Vuodessa lienee kaksi päivää, jolloin hallituksen foorumi on täysin hiljaa, jouluaatto ja juhannus. Muuten siellä on säpinää lähes kellon ympäri.

Muutama hallituslainen laski myös tulleet ja lähteneet sähköpostit tältä keväältä. Noin 350-400 vastaanotettua ja 250-300 lähetettyä sähköpostia neljän kuukauden aikana antaa jotain käsitystä meidän kommunikoinnista hallituksen ulkopuolella. Puheluita, Facebook-keskusteluja ja tapaamisia riittää myös useampia viikkoon.

Hallituksen ajankäyttöä on hankala mitata, koska suurin osa hallituslaisista käy useamman kerran päivässä omalla forumillaan ja hoitaa asioita vähän joka välissä, aina kun vaan on mahdollista. Varovaisia arvioita liikkui 15-30 h/viikko, tähän päälle vielä oman seuran asiat ja muutamien kisojen järjestämiset. Ehtii joku vielä treenaaman ja käymään kisoissakin. Ei siis ihme, että joku asia joskus saattaa hieman ottaa aikaa ennen päätöstä.

Noin kahden viikon kuluttua hallitus kokoontuu aluevastaavien kanssa päiväksi suljettujen ovien taakse. Ensi kaudelle kaavaillut isot uudistukset pitää saada Liitopäiville työstettäväksi ja työsarkaa niissä riittää. Mutta niistä sitten myöhemmin lisää.

Kausi on jo täydessä käynnissä, joten hienoja heittoja, komeita kaaria ja putit perille!

Ville