Hallitus ja toiminnanjohtaja

 

Mikko Kaakinen, toiminnanjohtaja ja hallituksen sihteeritoimari

Liiton kokopäiväinen työntekijä 1.1.2016 lukien.

Aloitin frisbeelajien harrastamisen 90-luvun puolivälissä Vaasassa, missä oltiin aktiivisia niin joukkue- kuin yksilölajien parissa. Frisbeegolf astui isompaan rooliin vuosituhannen vaihteessa Turussa. Muutama vuosi aktiivisena kilpapelaajana ja kohtuullisen kattava näkemys lajin seuratoiminnasta ruohonjuuritasolla tarttuivat matkalla mukaan. Sillä tiellä ollaan ja upean harrastuksen parista löytyi lopulta työ, mistä olen haltioissani.

On hienoa olla mukana tukemassa hallitusta, jolla on draivia viedä lajia määrätietoisesti eteenpäin. Työskentelen pääsääntöisesti kotoani Salosta käsin, missä vapaa-aikaani värittävät vaimoni lisäksi pojat 8v ja 6v sekä tytär 3v. Kilpailukauden mittaan tapaamme varmasti kisanäyttämöillä ja radoilla ympäri Suomen, tulkaahan moikkaamaan!

 

 

Ari Penttala, hallituksen puheenjohtajaAriPJ

2006 syksyllä frisbeegolf löytyi paikallisen lehti-ilmoituksen perusteella. 2007 löytyy ensimmäiset havainnot PDGA:n sivuilta.

Historian kirjoihin jäänee tässäkin lajissa oma havainto siitä, että olen enemmän innokas kuin hyvä. Vuonna 2012 kuitenkin tuli 40 mittariin ja pappasarja kutsui. Intoa on edelleen, joten heitetään pinkkejä kiekkoja niin hyvin kuin osataan.

Muussa elämässä toimin lastensuojelulaitoksen esimiehenä. Kolme lasta, kaksi koiraa ja yksi vaimo.

 

tapani_uusi

 

Tapani Aulu, hallituksen varapuheenjohtaja

  • PDGA country coordinator
  • Sääntöasiat
  • Pro-tour 2017
  • Am1-tour 2017 (Markku Kivelän kanssa)
  • Joukkue-MM 2017, Colchester
  • (EM2018)
  • 050 405 1472
  • pdga@frisbeegolfliitto.fi

Frisbeegolfista olin kuullut huhuja ja huoltisfrisbeetä heitellyt jo aiemmin, mutta ensimmäiset heitot fribakiekolla heitin kesällä 2009. Muutaman viikon päästä osallistuin ensimmäisiin kisoihin ja reilun vuoden päästä olin jo perustanut seuran, järjestänyt useammat kisat ja ajautunut myös liiton hallitukseen. Useampaa (kymmentä) lajia on tullut hurahdettua ja harrastettua useampiakin vuosia, mutta frisbeegolf ensimmäisiä jota teen vähän enemmän tosissaan kilpailumielellä. Siitä mukava laji, että kolmikymppisenäkin aloittaneena voi vielä pärjätä kohtuullisesti.

SFL:n hallituksessa hoidan tätä nykyä PDGA-maakoordinaattorin hommia, vastaan osaltani keskustelufoorumista ja osallistun vähän kaikkeen muuhunkin muiden apuna. Frisbeehommien ohessa teen töitä freelancekääntäjänä ja -kirjoittajana, sekä yritän saada opintojani loppuun Tampereen yliopistolla.

 

 

Mikko Wikman, hallituksen jäsen

Olen nelikymppinen mies Hyvinkäältä, kotiseura Disc Golf Hyvinkää. Päivätyönä työskentelen henkilöstöpäällikkönä tapahtumatekniikka-alan yrityksessä. Kaikki aika tuon työn ulkopuolella kuluukin sitten frisbeegolfin parissa. Osittain osa-aikaisena työntekijänä frisbeegolfpalveluiden tuottajana, osittain seuratoiminnan parissa ja osittain ihan oman heittelyn merkeissä.

Vahvin osaamiseni löytyy kilpailutoiminnan puolelta. Tilastot kertovat, että olen järjestänyt kautta aikain eniten PDGA-kilpailuja Suomessa ja jatkoa seuraa yli 20 kilpailun vuosivauhdilla. ”Miken kisa-apu” on palvellut useampiakin kilpailujärjestäjiä jo ennen hallitukseen astumista, joten on luontevaa jatkaa sen parissa ihan hallituksen nimettynä vastuuhenkilönä.

Perheeseeni kuuluu niin ikään hyvin aktiivisesti lajin parissa puuhasteleva Marika ja pari lukioikäistä tyttöä. Tyttöjä ei fribakärpänen ole puraissut samalla tavalla kuin meitä, mutta kyllä heidätkin silloin tällöin saadaan houkuteltua mukaan radalle.

 

 

 Juha Kytö, hallituksen jäsen

  • IT-järjestelmät ja palvelut
  • Junioritoiminta
  • Naistoimikunta, naisten ja tyttöjen toiminnan kehittäminen ja koordinointi
  • Am/Jun SM-kisat 2017
  • Erilliskilpailut jaPDGA-liigat 2017
  • juha.kyto@frisbeegolfliitto.fi

Olen reilu kolmekymppinen, elämää nähnyt hyperaktiivi Helsingistä. Tätä nykyä tukikohtana toimii Sipoon Söderkulla.

Frisbeegolfiin tutustuin vuonna 2010, muutettuani Nummelaan jossa takapihalla oli Pajuniityn puisto ja sen 9-väyläinen rata. Vuonna 2011 kun taidot hiukan karttuivat, lähdin isommille radoille sekä seuratoimintaan mukaan, ja se tie jatkuu yhä. Nykyisin edustan helsinkiläistä Disc Golf Vikings-seuraa jonka perustajajäsen olen, ja jossa toimin myös puheenjohtajana. Frisbeegolfin parissa haluan toimia hyvin aktiivisesti ja viedä lajia kohti kilpaurheilun muotoa, unohtamatta kuitenkaan sitä että lajissa pidetään myös hauskaa.

”Siviilielämässä” toimin yrittäjänä frisbeegolfin parissa, sekä konsulttina verkkokaupan ja markkinoinnin alalla. Jälkikasvuakin on matkan varrella siunaantunut, vuonna 2013 ja 2015 syntyneet tyttäret.

 

 

 

Kari Lehtisalo, hallituksen jäsen

 

 

 

Anne Kettunen, hallituksen jäsenAnneSFL

 

 

 

Olen Tampereella asustava frisbeegolfaaja ja kotoisin Kuopiosta.

Aloitin frisbeegolfin ultimaten ohessa yliopistoaikoina. Vuodesta 2014 eteenpäin olen kilpaillut aktiivisesti niin Suomessa kuin ulkomailla.

Minuun voi olla yhteydessä erityisesti antidoping- ja Liitopäivä-asioissa!

Päivätöissä viihdyn taloushallinnon tehtävissä.

 

 

Markku Kivelä, hallituksen jäsenMarkkuSFL-1

 

 

Aloitin frisbeegolfin harrastamisen syksyllä 2013 Master-iässä. Kotikuntaani Petäjävedelle oli juuri rakenteilla uusi 9-väyläinen rata aivan kiekonheiton päähän. Pitihän sitä kokeilla ja sillä tiellä olen edelleen.

Hankin ensimmäisen lisenssini vuoden 2015 alkupuolella. Perustimme Petäjävedelle oman seuran, FGP-FrisbeeGolf Petäjävesi ry:n, helmikuussa 2015. Tällä hetkellä olen seuran hallituksessa ja toimin seuran sihteerinä sekä jäsenvastaavana. Kettulanvuoren rata uusittiin talkoilla 20-väyläiseksi ja sen kehittäminen jatkuu edelleen yhteistyössä Petäjäveden kunnan kanssa.Laji on vienyt mennessään totaalisesti. Muita harrastuksiani ovat salibandy, metsästys ja ammunta. Nyt uutena lajina lähden kokeilemaan harrastejääkiekkoa.

Työskentelen Valmet Technologies Oy:llä Jyväskylässä pääsuunnittelijana.

 

 

 

Dennis Barman, Visma Services, rahastonhoitaja (hallituksen ulkopuolelta)