Mestarin vinkki: Ville Piippo

Kuva: Henry Lehto

Ville Piippo. Kuva: Henry Lehto

Vuonna 2007 Ville Piippo voitti Suomen mestaruuden vain muutaman vuoden aktiivipelaamisen jälkeen. Väkivahva keihäsmies oli toki kokenut kilpailija ja urheilija, ja nopean oppimisen lisäksi fysiikkapuoli oli ennestään huippukunnossa. Villen vinkki ei kuitenkaan liity mitenkään fysiikkaharjoitteluun tai raajojen tehokkaampaan käyttöön, vaan ajatuksella tehtyyn valmistautumiseen.

− En koskaan käytä kilpailussa energiaani kiekkovalintoihin tai heittolinjojen arpomiseen. Teen hyvin tarkat suunnitelmat niin, että tiedän jo pitkään etukäteen ja tarkalleen, mitä milläkin väylällä pitää tehdä. Valitsen kiekot ja heittolinjat ja pysyn niissä aina kun mahdollista, Ville opastaa.

Villehän tunnetaan parhaiten hurjasta upsi-heitostaan sekä kämmenpuolelta sivaltavista vedoistaan, jotka saavat kenen tahansa pudottamaan leukansa bägin pohjalle. Viime vuosina loukkaantumisista kärsinyt Ville on joutunut etsimään uusia linjoja, kun heittokäden olkapää ei salli isoja päänyliheittoja samaan malliin kuin vaikkapa voitokkaana EM-vuotena 2008.

− Etenkin ennen, kun heitin paljon upsia, oli tärkeä tarkastella kaikki mahdolliset heittolinjat etukäteen. Etenkin ne pienet aukot puiden latvoissa silmäilin huolella. Enkä edelleenkään heitä treenikierroksia ilman kunnollista suunnitelmallisuutta. Siitä ei tule mitään, jos kilpailun aikana vaihtaa kiekkoja tai heittolinjojaan vaikkapa pelikavereiden suoritusten perusteella.

Juttusarjassa Suomen mestarit jakavat kevään ajan hyviksi havaitsemiaan vinkkejä paremman pelituloksen saavuttamiseksi.

Jaani Länsiö