Frisbeepoint Tourin polkaistiin käyntiin Nummelanharjulla

Nummelan Frisbeeseura isännöi Frisbeepoint tourin avauskisaa lauantaina 28.5. Yhden päivän, kahden 18-väyläisen kierroksen kisaan otti osaa 68 heittäjää amatööriä, 15 senioria ja 7 junioria, eli rata oli täynnä.

Niin pelaajat kuin järjestäjätkin jännittivät etukäteen, kuinka rata jaksaa pyörittää täyttä 90 pelaajan fieldiä. Parin väylän pientä ruuhkautumista lukuunottamatta kisa eteni sujuvasti ja aikataulussa pysyttiin, vaikka kova tuulikin koitti pistää lusikkaansa soppaan.

Tuulta ja tuttuja kurveja

Nummelanharjun väylän 10 heittopaikka (Kuva: Jarmo Aulu)

Ensimmäisiä kertoja radalla pelanneet olivat helisemässä puuskittaisen tuulen kanssa erityisesti vaativilla väylillä kuten upealla kymppiväylällä.

Edellisenä viikonloppuna Oulu Openin amatöörisarjan voittanut Harri Kotomäki esimerkiksi tuskaili ettei oikein saanut kiinni heittämisestä, varsinkin kun korkeuseroväylillä tuulta oli vaikea lukea.

Parhaiten harjun ja tuulten metkut hallitsivatkin paikalliset nimet. Sekä Advanced Amateurissa että Mastersissa voiton veivät oman seuran jyrät.

Senioreissa Jouni Leskinen vei täydet sarjapisteet täysin ylivoimaisen esityksen jälkeen peräti 11 heiton marginaalilla. Amatööreissä Ari Penttala vei tiukemman kamppailun jälkeen voiton Jukka Pyhällön nenän edestä. Vain junnuissa voitto lipsahti Nummelan ulkopuolelle, Nokian Lassi Hakuliselle.

Amatöörisarjan tiukat vaatimukset

Draamaa koettiin vielä kisan jälkeen, kun Advanced Amateurissa sijalle 6 sijoittunut Jukka Leinonen jouduttiin hylkäämään, kun havaittiin että hän ei ollut oikeutettu pelaamaan amatööreissä.

PDGA pro-statuksen pelaajat voivat osallistua Advanced Amateur-sarjassa, mikäli heidän PDGA-ratinginsa on alle 970. Leinosen rating oli alkukesän hienojen heittojen ansiosta noussut yli sallitun rajan joten sarjan sääntöjen mukaan hän ei voi amatöörisarjassa heittää.

Sama on mahdollisesti edessä amatöörien voittaja Penttalalla, joka komealla suorituksellaan saattoi pelata itsensä ulos tourin jatkokisoista.

Sarjan kokonaispisteistä ei sii kannata tässä vaiheessa lähteä tekemään ennusteita, varsinkin kun 4 osakilpailun sarjassa kunkin heittäjän 3 parasta tulosta lasketaan mukaan. Ja kisoja on vielä 3 jäljellä.

Seuraavaksi Kankaanpäähän

Seuraavan kerran Frisbeepoint-tourin pisteistä kamppaillaan Kankaanpään Viidentienristeyksessä kaksipäiväisissä kisoissa reilun viikon päästä 11.-12.6.

Kisaan on ilmoittautunut reilusti yli sata kilpailijaa, mukana iso joukko paikallisia Tomoottajia. Sarjavoittoja ei anneta vierailijoille hevillä sieltäkään.

Nummelanharjua voi lähteä valloittamaan uudestaan myöhemmin syksyllä heitettävässä Syysmyrskyssä, jos tällä kertaa jäi jotainhampaankoloon.

Sarjojen top 3 -tulokset

Advanced Amateur (par 56+56=112)

  1. Ari Penttala 104
  2. Jukka Pyhältö 105
  3. Aleksi Ahtila 108 SD

Seniorit-40

  1. Jouni Leskinen 105
  2. Tero Lyytikäinen 116
  3. Petri Määränen 120

Juniorit-19

  1. Lassi Hakulinen 114
  2. Jani Ikonen 115
  3. Lari Koivunen 120

Tästä täydelliset tulokset SFL:n Kisakoneessa.
Tästä alustavat PDGA-ratingit PDGA:n sivustolla.

-Tapani