Naisjaoston toimintavuosi 2018 on ollut erittäin aktiivinen. Vuoden aikana jaoston aktiivit ovat muun muassa ideoineet kuukauden lady -artikkelisarjan sekä auttaneet edellisvuosien tapaan matalan kynnyksen kilpailutapahtumien järjestämisessä Lady Tourin merkeissä. Heinäkuussa naisten viikolla jaosto kannusti ja avusti liiton jäsenseuroja tytöille ja naisille suunnattujen tapahtumien järjestämisessä.
Elokuun loppuun mennessä naisjaoston jäsenet ovat tänä vuonna olleet mukana markkinoimassa tai koordinoimassa yhteensä 43 naisille tai tytöille suunniteltua kilpailua tai muuta tapahtumaa. Tapahtumia riittää vielä myöhemmälle syksyynkin.
Lady Tourin kuudes toimintavuosi käynnissä
Lady Tour on matalan kynnyksen kilpailusarja, jonka yhteydessä tarjotaan usein myös lajiopastusta. Tourin tarkoituksena on aktivoida kaikki frisbeegolfia harrastavat naiset ja tytöt mukaan osakilpailuihin heittotaidoista ja kokemuksesta riippumatta.
”Lady Tour lähti liikkeelle siitä, että muutama nainen ympäri Suomea löi viisaat päänsä yhteen. Päätimme, että naisille tulee saada oma tour ja aloimme ideoimaan. Vuonna 2013 järjestettiin sitten ihan ensimmäinen Lady tour, jolloin mukana oli muutamia paikkakuntia”, kertoo touria sen alkuajoista saakka järjestämässä ollut Nina Kiminki Nummelan frisbeeseurasta.
”Aluksi kaikki osallistujat pelasivat samassa luokassa. Nykyään osakilpailuiden määrän lisäännyttyä ja saamamme palautteen perusteella luokkia on yhteensä kolme kappaletta: lisenssipelaajat, lisenssittömät pelaajat sekä juniorit”, Kiminki jatkaa.
Kokemukset Lady Tourilta ovat lähes poikkeuksetta positiivisia. Tapahtumissa mukana olleiden mukaan tapahtumissa on päässyt tutustumaan uusiin ihmisiin sekä nauttimaan mukavasta tunnelmasta ja yhteishengestä. Moni osallistuja kertoo kiertävänsä mielellään kaikissa Lady Tourin osakilpailuissa ja saaneensa niiden kautta uusia pelikavereita.
Tapahtumat jatkuvat myöhälle syksyyn saakka
Loppuvuoden aikana Lady Tourin osakilpailuja järjestetään vielä ainakin Nurmijärvellä 9.9., Helsingissä Talin radalla 16.9. sekä Skogbyssä 6.10. Lady Tourille osallistuminen ei vaadi seuran jäsenyyttä tai lisenssiä ja osallistumismaksu on 5 €/osakilpailu. Ajankohtaiset uutiset löydät Lady Tourin Facebookista. Osakilpailut sekä Tourin kokonaistilanne löytyy myös Disc Golf Metrixistä.
Syksyllä järjestetään myös muita nais- ja tyttöpelaajille suunnattuja kilpailusarjoja, muun muassa Pirkanmaan Mimmiliiga, Kivikko Ladies Cup sekä eri paikkakunnilla kiertävä kilpailusarja NBDG Ladies Series. Näistä kaksi ensimmäistä ovat kaikille avoimia ja kolmanteen vaaditaan kilpailulisenssi.
Lisätietoja ja linkit
- Naisjaoston nettisivut
- Lady Tourin Facebook-sivu
- Pirkanmaan Mimmiliigan Facebook-sivu
- Kivikko Ladies Cup Facebook-sivu
- NBDG Ladies Series Facebookissa
- Frisbeegolf-ryhmä naisille Facebookissa
Lisätietoja naisjaoston toiminnasta:
Naisjaosto perustettiin syksyllä 2015 kehittämään naisten ja tyttöjen osallistumista pelaamiseen Frisbeegolfliiton vision mukaisesti. Tavoitteena on, että tytöt ja naiset pelaavat siinä missä miehet ja pojat vuonna 2022. Tätä tehtävää naisjaosto toteuttaa keräämällä ja jakamalla tietoa naisista pelaajina. Tähän kuuluvat muun muassa pelaajaesittelyt, naisille suunnattujen tapahtumien jakaminen ja erilaiset epäviralliset naispelaajien tilastoinnit.
Naisjaosto pyrkii myös kertomaan seuroille erilaisista tavoista, joilla seurat voivat houkutella lisää naispelaajia mukaan toimintaa. Naisjaosto ei itse järjestä toimintaa naisjaostona, mutta jaoston jäsenet ovat toki aktiivisia omissa seuroissaan.