Blomroos ja Asikainen Euroopan mestareiksi, Saloselle EM-hopeaa

Seuratasolla Rauman Frisbeetä edustava Henna Blomroos on voittanut naisten avoimen luokan Euroopan mestaruuden Sveti Martin na Murissa Kroatiassa. Upean menestyksen ja luokan kaksoisvoiton Suomelle täydensi EM-hopealle sijoittunut Nummelan frisbeeseuran Eveliina Salonen. Hetkeä myöhemmin Simpele DiscGolfin Maria Asikainen varmisti mestaruutensa 18-vuotiaiden tyttöjen (FJ18) luokassa.

Heinäkuun lopulla Suomen mestaruuden voittanut Henna Blomroos on nyt myös naisten avoimen luokan (FPO) Euroopan mestari. 18-vuotias Blomroos vei mestaruuden kokonaistuloksella 240 heittoa (8 alle parin).

Ennen päätöskierrosta Blomroosin ero toisena olleeseen Eveliina Saloseen oli neljä heittoa. Finaalikierroksen aluksi Blomroos kasvatti johtoaan kuuteen heittoon. Kierroksen puolivälin jälkeen Salonen kuroi etumatkaa kiinni, ja ero kaksikon välillä kutistui vain kahteen heittoon. Seuraavat väylät Blomroos ja Salonen pelasivat tasaväkisesti ja ero pysyi näin likimain ennallaan. Salonen jäi Blomroosista lopulta kolme heittoa kokonaistuloksellaan 243 heittoa (-5). 

”Finaalikierrokselle lähdettäessä jännitys oli pinnassa, mutta parin väylän jälkeen se hälveni hieman. Peli ei takaysin alussa kulkenut suunnitellusti ja tuli muutama huonompi väylä. Loppu menikin sitten taas jo paremmin. Tuntuu aivan mahtavalta voittaa vihdoin Euroopan mestaruus”, kuvaili Blomroos tuntemuksiaan.

Blomroosille (vas.) EM-kultaa, Saloselle (oik.) EM-hopeaa. Kuva: SFL

”Ensimmäinen kierros tuntui todella hyvältä, toinen ja kolmas kierros olivat todella vaikeita, ja finaalikierros meni ihan ok. Hopea tuntuu tällä hetkellä vielä pieneltä pettymykseltä, mutta samaan aikaan oli siistiä nähdä Hennan upeaa peliä, ja olen todella iloinen Hennan voitosta”, kertoi edellisissä EM-kilpailuissa Oulussa vuonna 2016 Euroopan mestariksi kruunattu Salonen.

Taistelu pronssimitalista lähti liikkeelle tasaisista asetelmista. Ennen finaalikierrosta Viron Kristin Tattar ja Tsekin Eva Kralova jakoivat kolmatta sijaa vain yhden heiton erolla Slovakian Katka Bodovaan. Lopulta pisimmän korren veti virolainen Tattar, joka kirkasti näin edellisten EM-kilpailuiden neljännen sijansa pronssiksi kokonaistuloksella 253 (5 yli parin). 

Suomen muista edustajista Vanessa Van Dyken sijoittui kahdeksanneksi, Sini Lindholm yhdeksänneksi, Anna-Sofia Haipus sijalle 12 ja Hannele Määttä sijalle 16.

Asikainen ylivoimaiseen mestaruuteen

Seuratasolla Simpele DiscGolfia edustava Maria Asikainen kruunattiin 18-vuotiaiden tyttöjen (FJ18) Euroopan mestariksi. Asikainen nappasi EM-kultaa huimalla 23 heiton erolla hopealle sijoittuneeseen Ruotsin  Matilda Ringbomiin nähden. Asikaisen voittotulos oli 280 heittoa (+32). Ringbom nappasi EM-hopeaa kokonaistuloksella 303 heittoa (+55) ja isäntämaa Kroatian Ana Gorički pronssia tuloksella 344 heittoa (+96).

Maria Asikaisen FJ18-luokan Suomen mestaruus Oulun kisoista sai nyt jatkokseen Euroopan mestaruuden. Kuvat: SFL


EM-joukkueen yhteistyökumppani:

Seuraa EM-kisoja

Suomen joukkue päivittää kisatunnelmia paikan päältä omalla Facebook-sivullaan Disc Golf Team Finland at EDGC.