Kilpailu pelattiin helteisessä ja melko tuulettomassa säässä 89 kilpailijan joukolla. Lauantain kahdella pelikierroksella lämpöä riitti varjossa +27 astetta. Sunnuntaista finaalikierrosta pelattiin puolestaan +29 asteen helteellä.
Juniorit huippuvedossa
Helteisen viikonlopun parhaasta kierrostuloksesta vastasi alle 18-vuotiaiden luokassa pelannut Jyväskylän Liitokiekkoilijoiden Lauri Lehtinen. Kolmannen kierroksen 13 alle parin tulos vei nuorukaisen selvään luokkavoittoon seitsemän heiton erolla toiseksi tulleeseen Matias Puikkoseen (Jyväskylän Liitokiekkoilijat). Lehtisen kokonaistulos oli lopulta 161 heittoa (25 heittoa alle parin) ja Puikkosen tulos 168 (-18). Kolmanneksi luokassa tuli Otto Lehtonen (Jyväskylän Liitokiekkoilijat) tuloksella 171 (-15). Lehtinen heitti parinsa kanssa kärkituloksen myös perjantaina pelattuun parikisaan.
Alle 15-vuotiaiden luokassa voittoon ylsi hienolla -5 tuloksella Puska Puttaajien Jooa Saari. Pekka Hyvönen (Frisbeegolf Forssa) sijoittui kilpailussa toiseksi ja Julius Vesterinen (Nummelan Frisbeeseura) kolmanneksi.
15-vuotiaissa tytöissä käytiin viikonlopun aikana tasaväkistä mittelöä kilpailun voitosta. Sunnuntain päätöskierroksella voiton itselleen ratkaisi lopulta Sonja Laine (Jyväskylän Liitokiekkoilijat). Toiseksi tuli saman seuran edustaja Sinna Talvensola.
40-vuotiaiden luokassa käytiin tiukka taisto voitosta. Lopputuloksissa ero ensimmäisen ja kolmannen sijan välillä oli vain viisi heittoa. Voiton vei Markus Hyttinen (Deep In The Forest) ennen toiseksi sijoittunutta Markku Kivelää (Frisbeegolf Petäjävesi) ja kolmanneksi sijoittunutta Petri Vehkosta (Jyväskylän Liitokiekkoilijat). 40-vuotiaissa naisissa MA40-luokan voiton vei puolestaan nimiinsä Nina Rajala (Järvenpään Frisbeegolf).
50-vuotiaissa miehissä Keuruun voiton nappasi Ilkka Moilanen (Vuorelan Veikot) ennen Mika Ylöstä (Vuorelan Veikot) ja Marko Suvantoa (Mäntsälän Frisbeegolf).
Peltonen ja Manninen voittajiksi Advanced-luokissa
Kilpailu oli tasaista myös MA1-luokassa. Sunnuntain finaalikierroksella voiton itselleen varmisti lopulta kokonaistuloksen 168 (-18) pelannut Tino Peltonen (Riihimäen Frisbeegolf). Touko Hänninen (Jyväskylän Liitokiekkoilijat) sijoittui Peltosen takana hopealle tuloksella 171 (-15), ja kolmannen sijan tuloksella 172 (-14) nappasi puolestaan järjestäjäseuran edustaja Matias Patama.
Naisten vastaavassa FA1-luokassa viikonlopun ykkönen oli Deep in the Forestin Suvi Manninen ennen saman seuran Anna-Kaisa Savinaista ja Jenni Grönvallia (Frisbeegolfseura Sankariheittäjät).
Kuvia kilpailuista täydennetään liiton kuvapankkiin.
Teksti: Pentti Miettinen