Frisbeegolfin kotimaisen kärkikiertueen Prodigy DiscPro Tourin ensimmäinen osakilpailu Tammisaaressa huipentui sunnuntaina käytyyn päätöskierrokseen. Ensimmäisen kilpailupäivän tapaan myös päätöskierroksella päästiin nauttimaan loisto-olosuhteista.
Avoimessa luokassa nähtiin koko viikonlopun ajan tasaväkistä taistoa kärkisijoista. Päätöskierroksen ehdoton onnistuja oli ensimmäisen päivän jälkeen jaetulla kolmannella tilalla ollut Janne Hirsimäki (NFS). Hirsimäki ylsi sunnuntaina huippuvireeseen pelaten Västerbyn frisbeegolfradan uuden rataennätyksen kierrostuloksella 51 heittoa (12 heittoa alle parin).
Hirsimäen päätöskierroksen kiri riitti lopulta tasatulokseen ensimmäisen päivän jälkeen johtaneen Ville Ahokkaan(LDG) kanssa. Saman kokonaistuloksen 162 heittoa (-27) pelanneiden Hirsimäen ja Ahokkaan välillä nähtiin lopulta kolmen väylän mittainen, äkkikuolema-periaatteella pelattu ratkaisupeli voitosta. Tammisaaren ykkössijan vei lopulta nimiinsä Ahokas ennen Hirsimäkeä ja kolmanneksi sijoittunutta Lassi Hakulista (NoFS) 167 (-22).
Ensimmäisen päivän jälkeen naisten avointa luokkaa johtanut Henna Blomroos(RF) jatkoi varmoja otteitaan myös sunnuntain päätöskierroksella. Blomroos lunasti osakilpailuvoiton lopulta kokonaistuloksella 185 (-4).
Eveliina Salonen (NFS) ja Anna-Sofia Haipus (ÄhtU) kävivät puolestaan tiukan taistelun kilpailun kakkostilasta. Haipus pelasi vahvan päätöskierroksen 61 heitolla (-2), mutta jäi kokonaistuloksissa lopulta heiton päähän Salosesta. Salosen kokonaissaldo viikonlopulta oli 193 (+4) ennen Haipusta 194 (+5).
Myös ikäluokissa nähtiin tasaista vääntöä kärkisijoista
40-vuotiaissa ensimmäisen päivän jälkeen johtoa hallussaan pitäneen Teemu Holapan(OBT) vire säilyi vahvana kisan loppuun saakka. Tammisaaren voitto tuli kokonaistuloksella 174 (-15) ennen Tuomas Kaukomaata (TT) ja Ville Piippoa (TH), jotka pelasivat lopulta tasatuloksen 177 (-12).
40-vuotiaissa naisissa kisa voitosta jatkui niin ikään edellisen päivän tapaan tiiviinä. Päätöskierrokselle yhden heiton erolla Kirsi Kaikkoseen(HaHy) suunnannut Kristiina Sylman (TT) piti marginaalin loppuun saakka. Sylmanin kokonaistulos oli lopulta 225 (+36) ennen Kaikkosta 226 (+37).
50-vuotiaissa osakilpailuvoiton nimiinsä vei Jouni Leskinen (NFS) kokonaistuloksella 182 (-7) ennen tasatuloksen 189 (0) pelanneita Mikke Haarasta (WDGM) ja Marko Rauhaa (7k). 60-vuotiaissa korkeimmalle palkintosijalle itsensä pelasi puolestaan Björn Lindholm (EIF) 210 (+21) ennen Markku Tohnia (NoFS) 211 (+22) ja Ari Salmista (FBGF) 229 (+40).
Jännittävän startin saanut Prodigy Disc Pro Tour jatkuu 16.-17.6. Oulussa. Kokonaisuudessaan tour on neljän osakilpailun mittainen.