Frisbeegolfin eurooppalainen kärkikiertue PDGA EuroProTour jatkuu viikonvaihteessa Norjassa. Myös kotimaan kilpailukausi jatkuu vilkkaana – amatöörikiertueella vuorossa on Hangon osakilpailu.
Paju ja Koivu jahtaavat Norjassa EuroProTourin kärkipaikkaa
Sula Open -kilpailun ensimmäinen kilpailukierros on heitetty Norjassa. Toukokuussa Talissa kiertueen avausosakilpailun toiseksi heittänyt Seppo Paju sekä kolmanneksi sijoittunut Pasi Koivu ovat mukana Norjassa. Kaksikko aloitti kilpailun odotetun vahvasti perjantain avauskierroksella. Mukana kilpailussa on yhteensä viisi suomalaismiestä.
Mielenkiintoisen säväyksen kilpailulle tuo Yhdysvaltain kärkinimi Will Schusterick, joka on saapunut mittaamaan Euroopan huippujen tason vanhalla mantereella.
Avauskierroksen vahvin oli Heinolan Pasi Koivu, joka kiersi par 63 -radan käyttäen 53 heittoa (-10). Paju ja Schusterick seuraavat vain heiton päässä. Neljännellä sijalla on Viron Silver Lätt, joka jäi ensimmäisellä lenkillä neljä heittoa Koivusta.
Koivu tarkkana ykkösväylälle – Kettunen viisi heittoa kärjestä
”Miljöö täällä on todella kaunis vuoristomaisemineen ja vesistöineen.” kommentoi kärkimies Koivu pikaisesti paikan päältä ja jatkaa: ”Rata puolestaan vaatii sijoitteluheittoja, joten sopii mulle varsin hyvin.”
Täysin tyytyväinen kärkimies ei kierrokseensa kuitenkaan ollut: ”Lauantaina vois koittaa aloittaa päivän jollain muulla kuin tuplabogeylla.”
Naisten luokassa on mukana yksi suomalainen, Anne Kettunen, joka on avauskierroksen jälkeen kolmantena. Kettunen jäi avauskierroksella viisi heittoa kilpailun kärkipaikan jakavista Vanessa Van Dykenista (USA) ja Kristin Tattarista (Viro).
Tuloksia voi seurata reaaliajassa Discgolf Metrix -palvelussa.
Kotimaan amatöörikiertue DGStore.fi Tour jatkuu Hangossa
Keravalla käynnistynyt DGStore.fi Tour kerää kokoon valtakunnan amatööripelaajien terävintä kärkeä. Kiertueella metsästetään osakilpailumenestyksen ohella osallistumisoikeuksia Oulussa alkusyksyllä käytäviin junioreiden ja amatöörien SM-kilpailuihin.
Amatöörimiesten MA1-luokassa Keravan avauskilpailun voittanut Atte Ruuskanen (Disc Golf Vikings, Helsinki) lähtee kasvattamaan kiertueen pistepottiaan. Lähimpien haastajien joukossa on varmasti Disc Klupi Kuhmoista edustava, Keravalla kolmanneksi heittänyt Samuli Koskinen.
Pojat 18 -luokassa avausosakilpailun voittanut Niklas Anttila ei osallistu Hangon osakilpailuun. Kaikki muut Keravalla kärkiseitsikkoon kilpailleet juniorit ovat mukana ja luokan kiertuepisteistä käydään takuulla tasapäinen taisto.
15-vuotiaiden poikien luokassa kiertueen kärkikolmikko Matias Puikkonen – Samu Åström – Topias Jokinen saa mielenkiintoisen haastajan, kun avausosakilpailun väliin jättäny Samuel Stenman liittyy mukaan kiertueelle.
Amatöörinaisten asetelmat kiertueella ovat uusiutumassa, kun Keravan kärkikolmikko ei osallistu Hangon kilpailuun. Kotiradallaan heittävä Kirsi Kaikkonen on ennakkoon vahva ehdokas voittajaksi.
Kiertueen tulospalvelu löytyy SFL:n Kisakoneesta ja tunnelmia voi seurata myös Facebookin välityksellä.
-SFL