Perinteikkäästi frisbeegolfin huippujen kilpailukauden päättävä USDGC käynnistyi uudella mantereella keskiviikkona. Disc Golf World Tourin päätöskilpailuna pelattavassa major -kilpailussa nähtiin jo avauspäivänä mittavia eroja, kun kilpailijat saivat vaikeilla väylillä seuraa haastavasta tuulesta.
Hurrikaani Matthewin ennustetaan voimistuvan matkallaan kohti pohjoista ja Floridan osavaltiota. Myös osassa Etelä-Carolinan osavaltiota on aloitettu evakuointitoimia. Odotettavissa on vähintäänkin haastavat olosuhteet loppuviikoksi kilpailun päätöskierroksille, mikäli hurrikaani tai sen rippeet kantautuvat Rock Hilliin saakka. Myrskyn edelle ennustetaan kuitenkin tyyntä ja torstain toinen kierros kilpaillaan näillä näkymin auringonpaisteessa.
Nuori haastaja ja kokenut mestari
USDGC:n rata vaatii eritoten vaikeissa olosuhteissa äärimmäistä tarkkuutta ja kylmähermoisuutta. Tuulisen avauspäivän jälkeen kokemus ja nuoruus kohtasivat kärkipaikalla.
Nuorta taituruutta ja räjähtävyyttä edustava Eagle McMahon kiersi Winthrop Gold radan tulokseen 57 heittoa (8 heittoa alle parin). Samaan ylsi vain hiljattain yli 40-vuotiaiden luokassa USA:n mestaruuden voittanut Patrick Brown.
Kärkiryhmässä seuraa torstain toiselle kierrokselle tekevät ennakkosuosikki ja kiertueen voittoa havitteleva USA:n Ricky Wysocki (60 heittoa, -5 alle parin) sekä kärkikahinoissa viihtyvä maanmies Jeremy Koling (61, -4). Kiertuetta johtava Paul McBeth löytyy vasta sijalta 30. (67, +2).
Suomalaiset sinnittelivät
Avauskierrokselle kääntynyt ja voimistunut tuuli sekoitti kilpailijoiden suunnitelmia ja pakotti mukauttamaan pelikirjoja. Tämä näkyi myös suomalaisten otteissa, kun osa vahvoista menestysehdokkaistamme aloitti kisansa kangerrellen.
Ilahduttavasti kilpailu-urakkansa aloittivat erityisesti Nummelan Frisbeeseuran kaksikko Ilari Tuoma ja Teemu Nissinen, jotka löytyvät jaetulta kuudennelta sijalta tuloksella 63 heittoa (-2). Vain heiton päässä jaetulla 12. sijalla ovat lisäksi Jalle Stoor (TT), Pasi Koivu (LDG) ja 19-vuotias Ville Ahokas (LDG). Stoorin vivahteikkaaseen kierrokseen mahtui loistosuoritusten ohella peräti par +4 -tulos yksittäisellä väylällä.
Muut suomalaiset aloittivat kilpailun vaisusti ja löytyvät tuloslistalla sijalta 38 tai alempaa.
Nelipäiväinen kilpailu jatkuu torstain kierroksella, jolle lähdetään käännetyssä tulosjärjestyksessä. Ensimmäiset ryhmät aloittavat kierroksensa klo 16 Suomen aikaa.
Kattavasti lisätietoa löytyy USDGC:n kotisivuilta sekä Disc Golf World Tourin sivuilta.