Matias Söderströmistä Tali Openin keisari

eventlogo
PDGA Europen ykköskiertueen EuroTourin osakilpailu saapui jälleen Helsingin keskustan välittömään läheisyyteen, Talin frisbeegolfpuistoon. Talin Tallaajien jäsenet laittoivat radan kisakuntoon voimiaan säästelemättä ja muun muassa tiipaikat kokivat täydellisen muodonmuutoksen betonien jäädessä tekonurmimattojen alle.

Kisaradan layout oli pelaajille pääosin aikaisemmilta Tali Open-vuosilta tuttu. Rataan kuuluivat kaikki kiinteän radan väylät pidennetyillä koripaikoilla, tiukat ob-rajaukset sekä kolme väliaikaista lisäväylää. 21-väyläisen kisaradan par oli 70.

Matias Söderström. Kuva: Sami Franssila

Perjantain ja lauantain kierrokset pelattiin hienossa kesäsäässä, mikä siivitti osan pelaajista mahtaviin suorituksiin. Avoimen luokan Matias Söderström nakutteli tasaisen tappavaan tahtiin birdietä koko ensimmäisen kierroksen. Kahdentoista birdien joukkoon lipsahti kuitenkin yksi tyylivirhe-bogey, mutta silti kierroksen lopputulos oli uskomaton rataennätys 59 (-11). Kierroksen kovuudesta kertoo myös se, että torstaina pelatun parigolfin voittotulos oli 55 (Matias Söderström / Miko Fyhr) eli vain neljä heittoa paremmin kuin Matiaksen yksilökierros.

Aurinkoisen lauantain jälkeen koitti lähestulkoon syyskuinen sadesunnuntai ja ymmärrettävästi kolmannella kierroksella tulostaso heikkeni reippaasti kaikissa luokissa. Sunnuntain kovimpiin nousijoihin kuului Juho Parviainen, joka pelasi vakuuttavasti miinuksen puolelle kaikki kolme kierrosta ja sadekelissä naulasi oman parhaan kierroksensa 64 (-6). Juhon tasaisuus nosti hänet kokonaistuloksissa toiselle sijalle (-14), niukasti ohi Pasi Koivun ja Jalle Stoorin jotka joutuivat lopulta jakamaan kolmannen sijan (-13).

Oikeutettu voitto meni avauskierroksen hurjan tuloksen tehneelle Matias Söderströmille joka pelasi viikonlopun kierrostuloksilla 59, 66 ja 69. Nämä kierrokset riittivät kahden heiton voittoon.

Matias antoi kommenttinsa heti finaalikierroksen päätyttyä:  “Tänään aloitin huonosti suhteessa Pasi Koivuun, joka oli puolessa välissä kierrosta karannut jo neljän heiton johtoon. Pystyin kuitenkin keskittymään omaan hyvään peliin ja muutaman väylän jälkeen olimme jälleen tasoissa. Kärkiryhmä oli viimeiseen asti varsin tasainen, joten piti keskittyä loppun asti.” 

22

Keisari Tali Openin kolmas kierros pelattiin osittain kaatosateessa. Kuva: Sami Franssila.

Naisten avoimessa saatiin ainoa kisan ulkomaalainen luokkavoittaja, kun Ruotsin Sofie Sandström lopulta päihitti Hannele Määtän viiden heiton erolla. Kisajännitys pysyi naisilla varmasti kovana läpi viikonlopun sillä ensimmäisen kisapäivän jälkeen Hannele piti hallussaan ykköspaikkaa kierrostuloksella 83 (+13), Sofien jäädessä tästä yhden heiton päähän. Pisteen erolla Sofiesta painosti Susanna Virtanen ja hänen takanaan heiton päässä Marianne Jakonen Ellinoora Heikkilän kanssa. Toisena päivänä Sofie ja Hannele vaihtoivat paikkoja kärjessä mutta ero säilyi heitossa. Kakkoskierroksen jälkeen Marianne nousi kolmannelle sijalle pitäen sijoituksensa kisan loppuun asti, häviten lopulta Hannelelle seitsemän heiton erolla.

Yli 40-vuotiaiden miesten voiton korjasi kotikentällään pelannut Toni Asikainen, joka laittoi muille luun kurkkuun perjantain ensimmäisen kierroksen etuysillä heittäen siihen peräti kuusi birdietä, kierrostuloksella 66 (-4). Toisella kierroksella Tonin heittokunto ei kuitenkaan ollut kohdillaan ja hän tipahti päivän päätteeksi kolmannelle sijalle, Tomi Niemisen ottaessa johtopaikan ja Jani Winterhalterin noustessa hienolla kierroksellaan 68 (-2) kakkossijalle. Jani ja Toni olivat myös luokkansa ainoat jotka pelasivat kisakierroksen alle radan parin.

Kolmas kierros ratkaisi kisan lopputuloksissa. Tonin otti oman paikkansa takaisin ja erot kärjessä jäivät hyvin marginaalisiksi. Ville Piippo nousi kokonaistuloksissa toiseksi yhden heiton päähän ja Tomi Nieminen tipahti kolmanneksi kahden heiton erolla.

Yli 50-vuotiaden luokassa neljän kärkiryhmä erottui muista pelaajista. Marko Timonen otti  ykkössijan haltuunsa heti ensimmäisellä kierroksella ja myös piti sen loppuun asti, huolimatta viimeisen kierroksen romahduksesta. Ville Kotamäki joutui tällä kertaa tyytymään kakkostilaan jäätyään neljän heiton päähän Markosta. Kolmannen sijan palkintorahat jaettiin Heikki Savolaisen ja Björn Lindholmin kesken heidän jäätyä viisi heittoa kakkospaikasta.

Tulokset kokonaisuudessaan.