Päivityksiä liiton henkilöstössä

SFL:n hallitus teki viime viikon kokouksessa henkilöstöön liittyviä päätöksiä. 

Tapani Aulu on toiminut toiminnanjohtajan sijaisena toukokuun loppupuolelta saakka, entisen toiminnanjohtajan Anniina Ihamäen siirryttyä toisiin työtehtäviin kesäkuun alussa. SFL:n hallitus päätti nimittää Aulun liiton toiminnanjohtajan tehtävään toistaiseksi voimassa olevalla työsopimuksella. Päätös tarkoittaa sitä, että liiton hallitus ei valmistele vakituisen toiminnanjohtajan rekrytointia ensi syksylle.

Toiminnanjohtajan yhteystiedot ovat samat kuin ennen (toiminnanjohtaja@frisbeegolfliitto.fi , 050 596 0310).

SFL:n hallitus päätti myös vakinaistaa tiedottajan tehtävän ja lisätä viikoittaista työtuntimäärää. Tiedottajan tehtävä säilyy kuitenkin edelleen osa-aikaisena. Tiedottajan yhteystiedot ovat samat kuin ennen (thomas.tuovinen@frisbeegolfliitto.fi, 050 321 5459).