Hallituksen kokousterveiset 6/2026

SFL:n hallituksen kokousterveiset julkaistaan aina hallituksen kokouksen jälkeen.

Kokousterveisillä viestitään hallituksen toiminnasta

SFL:n hallituksen kokousterveiset julkaistaan aina hallituksen kokouksen jälkeen. Kokouksessa läpikäytävät asiat käsitellään ja kirjataan pöytäkirjaan hallitusjäsenten vastuualueista nousevien teemojen alle. Vastuualueet ovat: talous- ja hallintoasiat, koulutus- ja junioritoiminta, seurakehittäminen ja inklusiivisuus, kumppanuudet ja myynti, kumppanuusviestintä ja -markkinointi, kilpailutoiminta sekä tekniikka.

Hallitus kokoontuu pääsääntöisesti, kesätaukoa lukuun ottamatta, jokaisen kuukauden viimeisenä torstaina etäyhteydellä. Päätöksiä tehdään kokousten lisäksi myös hallituksen ja työntekijöiden yhteisellä keskustelufoorumilla.

Terveiset hallituksen kokouksesta 6/2026

Hallitus kokoontui etäyhteydellä to 25.6.

Talous-, hallinto ja henkilöstöasiat
Kokouksessa käytiin läpi ensimmäisen vuosipuoliskon kilpailunkäsittelykulutuottoa ja ennustetta koko vuoden tuotosta. Tehtiin hallituksen oman esityksen pohjalta päätös toiminnanjohtajan tehtävään liittyen. Hallitus päätti myös tiedottajan tehtävän vakinaistamisesta. Lisätietoja: Päivityksiä liiton henkilöstössä – Suomen frisbeegolfliitto
 
Huippu-urheilu ja media
Nuoriso- ja koulutuskoordinaattori Leo Piiroselle myönnettiin henkilökohtainen nimenkirjoitusoikeus valmennusrahastosopimusten allekirjoittamiseen. Keskusteltiin kumppanuusasioista ja liiton saamasta alustavasta yhteistyöehdotuksesta.
 
Lapsi- ja nuorisotoiminta, kouluyhteistyö
Keskusteltiin uudistuneeseen ajokorttilakiin liittyvästä ikäpoikkeuslupauudistuksesta, jonka mukaan tavoitteellisen urheiluharrastamisen takia haettavaa ikäpoikkeuslupahakemusta voivat puoltaa jatkossa vain lajiliitot. SFL tarvitsee uudistuksen myötä linjauksen siitä, millä kriteereillä liitto voi puoltaa ikäpoikkeuslupahakemuksia. Linjauksen työstämistä päätettiin jatkaa foorumilla ja päätettiin kysyä joistakin lajiliitoista niiden tekemistä linjauksista.
 
Tekniikka
Käytiin läpi Olympiakomitean hyvän hallinnon palaveriin liittyviä asioita.
 
Hallitus kokoontuu seuraavan kerran to 27.8.