Ensimmäinen EM-kisojen kilpailupäivä käytiin hyvin vaihtelevassa säässä. Aamulla oli tyynempää ja kuivempaa, keskipäivällä koettiin muutamia sadekuuroja ja paikoitellen tuuli voimistui lähes myrskylukemiin. Iltaa kohti sää muuttui taas jopa aurinkoiseksi.
Kierrosajat venyivät joillakin todella pitkiksi (~4,5 tuntia), sillä muutamat väylät ruuhkautuivat odotetusti todella pahoin muun liikeenteen vuoksi.
Kisan tulostaso asettui heti korkealle, kun ensimmäisenä kierroksensa päättänyt Simon Lizotte (Saksa) kirjasi tuloskorttiin 54, joka on 12 alle parin. Tämä on myös uusi rataennätys; edellisenä viikonloppuna samalla radalla oli pelattu kisat paikallisvoimin, ja silloin paras tulos oli ollut 59. Simonin hurja tulos säilyikin kärjessä päivän loppuun saakka.
Jaetulla toisella sijalla tuloksessa -8 on hienosti kolme suomalaista (Juho Parviainen, Arttu Sikanen ja Erno Väyrynen) yhdessä Ruotsin Tobias Östlingin kanssa.
Naisten luokassa Ruotsin kaksi Angelica Franz ja Ragna Bygde ovat ottaneet pienen kaulan muihin kilpasisariin. Suomen Anna Elo starttaa toiseen päivän sijalta 9, 12 heitto kärkeä perässä.
Seniorit-40 -luokassa Sveitsin Stephan Muller johtaa kolmen heiton turvin Suomen Kari Vesalaa.
Seniorit-50 -luokkaa vie Englannin oma poika, Derek Robins. Parhaana suomalaisena häntä yrittää kiusata Marko Timonen, viisi heittoa perässä.
Seniorit-60 -luokassa on tiukka kisa, jossa kolmen kärki on kahden heiton sisällä. Tällä hetkellä paras heistä on hienosti Suomen Markku Tohni.
Myös junioreissa kärjessä nähdään suomalaisväriä, joskin tällä hetkellä vielä jaetulla ykkössijalla, SM-kisoissa avoimessa luokassa hienosti menestynyt Lassi Hakulinen kirjautti korttiin tuloksen -6. Neljä heittoa perässä neljäntenä on Leevi Liitti.
Tänä vuonna EM-kisojen yksi keskeinen teema on myös maiden välinen kokonaiskilpailu: kunkin luokan 20 parasta kerää pisteitä omalle maalleen. Suomalaisittain tilanne näyttää hyvältä. Peli on kuitenkin vielä pahasti kesken, ja Colchesterin lukuisat ”myrkkybyltsit” saattavat vielä aiheuttaa harmaita hiuksia yhdelle jos toiselle pelaajille.
Päivän muu ohjelma -osiossa oli pituusheiton ensimmäinen karsintakisa huomista finaalia varten. Mukana finaalissa nähdään suomalaisista ainakin Juho Parviainen ja Kari Vesala, joka heitti epävirallisen Seniorit-45 -luokan suomenennätyksen, 179 metriä. Tuloksen ennätyskelpoisuutta tarkistetaan vielä. Karsinnan parhaasta tuloksesta, 180 metriä, vastasi Simon Lizotte.