Valtakunnallista lasten Harrastusviikkoa vietetään tänä vuonna 6.-12.9. Harrastusviikko liittyy Harrastamisen Suomen malliin.
Idea harrastusviikosta lähti alun perin nuorten toiveesta saada paikkakunnan harrastusmahdollisuudet omalle koululle tai sen lähistöön kokeiltavaksi. Viikon aikana oppilaille tarjotaan mahdollisuuksia kokeilla taiteen, kulttuurin, tieteen, liikunnan ja muiden alojen harrastustoimintaa.
Koulut ja kunnat toteuttavat Harrastusviikon itsenäisesti. Harrastusviikon ideoinnissa voidaan hyödyntää valtakunnallista koululaiskyselyä ja koulut voivat suunnitella viikolle omaa ohjelmaa oppilaiden kanssa.
Harrastusviikko starttasi kansainvälisenä Olympiapäivänä 6.9. Tänä vuonna Harrastusviikolla voidaan toteuttaa myös harrastamisen teemapäiviä. Olympiakomitea kannustaa kouluja ja paikallisia urheiluseuroja yhteistyöhön ja oman Olympiapäivän järjestämiseen, Tokion Olympialaisten ja tulevien Pekingin talviolympialaiskisojen hengessä.
Harrastusviikon omilla verkkosivuilla on mahdollisuus tutustua erilaisiin harrastuksiin ympäri vuoden, myös frisbeegolfiin.