Väistyvä ja tuleva puheenjohtaja Liitopäivillä 2025. Kuva: SFL.
Haastattelimme vuodenvaihteessa SFL:n uutena puheenjohtajana aloittanutta Elina Heino-Lehtimäkeä. Heino-Lehtimäki valittiin SFL:n syyskokouksessa liiton puheenjohtajaksi kausille 2026-2027.
Mikä motivoi sinua hakemaan puheenjohtajaksi?
– Sain tosi paljon kannustusta ja tukea puheenjohtajaksi hakemiseen muiden seurojen edustajilta, se lämmitti mieltäni kovasti ja oli loppukädessä se isoin tekijä miksi ylipäänsä nopealla aikataululla hain puheenjohtajakilpailuun. Positiiviset kokemukset seuran puheenjohtajuudesta tukivat myös päätöstä hakea tehtävään.
– Minulla on myös halu vaikuttaa valtakunnallisella tasolla lajin kehittämiseen yleisesti: seurojen tukeminen ja piilossa olevan tiedon levittäminen laajemmalle yleisölle kaikkien hyödynnettäväksi on ehkä isoimpia tausta-ajatuksia puheenjohtajaksi hakemisen taustalla.
– Tykkään myös kovasti haastaa itseäni, joten puheenjohtajaksi hakeminen oli ehkä sopiva askel tässä kohtaa.
Mihin teemoihin pyrit keskittymään puheenjohtajakaudellasi?
– Seuratoiminnan tukemiseen ja juuri sen piilossa olevan, yksittäisillä ihmisillä olevan tiedon levittämiseen ja käyttöön saamiseen isommalle joukolle seuratoimijoita. Toivon myös, että laji jatkaisi tasaista kasvua ja saisi nauttia kasvavasta tunnettavuudesta suomalaisten keskuudessa, ja ehkä vahvistaisi vielä paikkaansa uskottavien kilpailullisten lajien joukossa.
Mitkä asiat ovat puheenjohtajana lähellä sydäntäsi?
– Olen itse päässyt vasta sisälle kurssitoimintaan ja sen järjestämiseen seurani kautta ja näen siinä suurta potentiaalia. Haaveilen toisaalta myös siitä, että meillä olisi aktiivisia harrasteryhmiä kaikenlaisille kohderyhmille koko Suomessa, ja että pääsisimme eroon yksinäisyyden haasteista, jotka vaikuttavat lähes meihin kaikkiin.
– Olen nähnyt oman työni kautta, kuinka lasten liikuntakyky huononee vuosi vuodelta. Haluaisin ehdottomasti nähdä lisää junioritoimintaa sekä muuta seuratoimintaa, joka tukee ja kannustaa lapsia ja nuoria liikkumaan sekä jatkamaan liikkumista myös myöhemmin elämässä. On myös tärkeää, että kannustetaan kaiken ikäisiä uudelleen aktivoitumaan ja liikkumaan itselleen mukavalla tavalla.
– Pidän matalan kynnyksen kilpailuiden järjestämisestä, joten olisi mahtavaa jos pystyttäisiin tukemaan uusia kilpailuiden järjestäjiä, ja järjestämisestä kiinnostuneita mahdollisimman paljon.
Millaisena näet lajin tulevaisuuden Suomessa?
– Vähän tekisi mieli sanoa, että toivon lajin harrastajien määrän kasvavan, mutta realistisesti ajateltuna olen hyvin iloinen tästä valtavasta harrastajamäärästä mikä meillä nyt jo on. Haaveilen siitä, että yhä useampi entistä matalammalla kynnyksellä liittyisi seuroihin, koska seurat ovat lajin sydän. Suurin osa tapahtumista, radoista ja kilpailuista järjestetään seurojen toimesta, ja seuroja ei ole ilman ihmisiä. Mielelläni näkisin myös sen, että yhä useammin frisbeegolf olisi lasten ja nuorten päälaji eikä kakkosharrastus jota harrastetaan toisen lajin ohella, ja että se olisi mahdollista mahdollisimman monelle.
Millaisena näet liiton roolin lajin parissa ja lajin kehittämisessä?
– Minusta tuntuu, että mitä paremmin liitto pystyy tukemaan seuroja sitä paremmin myös laji yleisesti voi. Liitto on täällä seuroja varten ja seurojen aktiiveja, tekijöitä varten. Toki liitolla on tärkeä rooli myös maajoukkuetoiminnassa, jota täytyy ylläpitää ja tukea. Liitto on isolta osin lajin kehittymisen mahdollistaja. Toivoisinkin, että moni näkisi sen, kuinka paljon lajiliittomme pystyy vaikuttamaan frisbeegolfin kehittymiseen myös kansainvälisesti.
Terveisesi lajitoimijoille, kuten jäsenseuroille ja pelaajille?
– Mitä ikinä teettekin seuranne tai frisbeegolfin eteen, olkaa sinnikkäitä, olkaa ahkeria ja jatkakaa kehitystä seuroissanne. Älkää jääkö yksin vaan tuokaa asianne ja ajatuksenne rohkeasti liitolle tiedoksi, jotta voimme auttaa. Muistakaa olla armollisia itsellenne ja toisillenne.
Millaisen perinnön edellinen puheenjohtaja Laura Heikkilä sinulle jätti?
– On suuri kunnia jatkaa Lauran jalanjäljissä liiton puheenjohtajana, ja haluankin isosti kiittää häntä kaikesta saamastani tuesta, kannustuksesta ja tsemppaamisesta. Mielessäni pyörii pari vuotta sitten Petri Anttiroikon kanssa käymäni keskustelu kun astuin Tampereen frisbeenseuran puheenjohtajaksi ensimmäiselle puheenjohtajakaudelleni. Olin vähän kauhuissani siitä, kuinka suuret saappaat Petri minulle seuran puheenjohtajana jätti. Hän sai minut ymmärtämään, että ei minun niitä samoja saappaita tarvitse laittaa jalkaan vaan voin iloisesti astella suutarille ja tehdä saappaista juuri sopivan kokoiset. Tästä ajatuksesta yritän edelleen pitää kiinni. Toivon myös, että moni muu ymmärtäisi saman ja uskaltautuisi ehkä ensimmäistä kertaa vastuutehtäviin, vaikkapa seuran hallitukseen tai kilpailutoimintaan.