SFL Masters Tour päättyy Kippikselle – Ennakkokatsaus 36/2025

SFL Masters Tour huipentuu Kippikselle

Syyskuu on saapunut ja kotimaan kiertuekauden viimeinen kuukausi on käynnistynyt. Viikolla 36 on luvassa SFL Masters Tourin päätöskilpailu Kippiksellä, Heinolassa. Kausi jatkuu suomalaisten huippupelaajien osalta myös Yhdysvalloissa.

SFL Masters Tour päättyy Kippikselle

SFL Masters Tourin finaali käydään Heinolassa, Kippiksellä 6.-7. syyskuuta. Kiertueen matka tähän saakka on ollut hurja, peräti 17 kilpailua joista on saanut kiertuepisteitä. Ensimmäiset Masters Tourin pisteet jaettiin jo maaliskuun alussa Mijas Stadium Openissa, Espanjassa. Suomessa ensimmäinen osakilpailu käytiin huhtikuun puolivälissä Meilahdessa. Vastaavasti viimeisin osakilpailu käytiin viime viikonloppuna Pikkaralassa, Oulussa.

Marko Kantolan, Riku Niemisen sekä Puskasotureiden järjestämä kiertue huipentuu Kippiksellä pelattavaan finaaliin. Yhteistyökumppaneina ovat Fuzzy Eagle, Powergrip ja Innova.

Mukana on 164 pelaajaa kamppailemassa vielä viimeisen kerran kiertuepisteistä ja finaalin voitosta. Viimeisen kilpailun pistekerroin on 1,5x, joten voitosta on tarjolla 150p. Aiempien osakilpailujen voitosta on saanut tasan 100p. Kiertuepisteisiin lasketaan neljä parasta osakilpailua. 

Voiko Laikkoa voittaa?

SFL Masters Tourin kiertueen tilanne MP40-luokan osalta on hyvin tiukka. Mika Laikolla (Friba-Tikat) on täydet 400p ennen finaalia. Tilanne ei kuitenkaan ole vielä täysin menetetty, sillä suurin haastaja ei ole kovinkaan kaukana.

Hiljattain mastereiden EM-kultaa voittanut Joni Luumi (Frisbeegolfclub Hyrylä) on kiertueen toisella sijalla pistein 387p. Luumilla on kolme voittoa, joten finaalin voitto nostaisi hänet 450p lukemaan. Kiertueen voitto MP40-luokan osalta tullaan ratkomaan näiden kahden pelaajan kesken.

Kiertueen podiumpaikoista kamppailtaessa kolmannen ja neljännen sijan erottaa vain yksi piste. Jani Saukko (Rovaniemen Rolffarit) lähtee finaaliin 368 pisteellä ja Heikki Saunanen (Ähtärin urheilijat) 367 pisteellä. Eikä viidentenä oleva Jani Parkkonen (Puskasoturit) ole mahdottoman kaukana 358 pisteellä. 

Könssi, Kaikkonen ja Hämäläinen kärjessä ennen finaalia

FP40-luokassa Heidi Könssi (Saarijärven frisbaajat) pitää kiertueen kärkeä 385 pisteellä ennen finaalia. Könssiltä löytyy kolme voittoa, joten finaalin voiton myötä pistesaldo nousisi täyteen 450p merkkipaaluun. Riina Rintamäki (Puskasoturit) on toisena 370 pisteellä, mutta ei osallistu kiertueen finaaliin. Kolmatta sijaa pitää Maiju Ahonen (Frisbeegolf Club Keinukallio) 360 pisteellä. Könssi ja Ahonen nähdään Kippiksen pelikentillä ratkomassa kiertueen voittoa.

Kirsi Kaikkonen (IIF Discgolf) on FP50-luokan kärjessä täyden 400 pisteen potilla. Kaikkonen on voittanut huimat viisi osakilpailua tällä kaudella, täysi pistepotti täyttyi jo kiertueen puolessa välissä. Tuija Jaako (Oulun frisbeeseura) on toisena 375 pisteen turvin, mutta ei osallistu finaaliin. Kolmantena 370 pisteen turvin oleva Riitta Savolainen (Frisbeegolfseura Kouvolan Lentävät Lautaset) osallistuu finaaliin. 

Koko kauden kestänyt Marko Hämäläisen (Hämeenlinnan Discaajat) ja Ville Piipon (Team Hippo) kamppailu MP50-luokassa saadaan päätökseen Kippiksen finaalissa. Viimeisin kohtaaminen on vienyt kaksikon aina Saksaan saakka, kun Salzgitterissä ratkottiin EM-mitaleja. Tuolloin Hämäläinen vei pidemmän korren ottaen hopeaa, Piippo pronssia. 

Luokan tilanne on todella tiukka. Hämäläinen 393 pistettä, Piippo 380 pistettä sekä Erkka Leivo (Rauman Frisbee) kolmantena 373 pistettä. Kaikilla kärkikolmikon pelaajilla on kaksi voittoa, joten finaalin sijoitukset tulevat olemaan isossa roolissa. 

Tiukkaa kamppailua muissa luokissa

Tuore MP60-luokan EM-pronssimitalisti Kari Vesala (Talin Tallaajat) ratkoo kiertueen voiton Hannu Oikarisen (Arctic Circle Disc Golf) kanssa. Vesalalla on täysi pistesaldo ennen finaali, Oikarisen ollessa 15 pistettä perässä 385 pisteen lukemassa. Oikarisella on kuitenkin alla kolme voittoa, joten finaalin voitto nostaisi hänet kiertueen maksimipistemäärään.

Sinikka Bäck (Lohjan Liitokiekkoilijat) ja Tanja Karnila (Wirmo DiscGolf Mynämäki) lähtevät tasatilanteesta FP60-luokan finaaliin. Molemmilta löytyy täysi pistesaldo, joten keskinäinen kohtaaminen Kippiksellä ratkaisee kiertueen voittajan. MP65-luokan puolella kiertueen voittajasta ei ole epäselvyyttä. Disc Golf Hyvinkään Harri Kivimäki on voittanut peräti yhdeksän osakilpailua tämän vuoden kiertueella. 

Anne Hannula (Wirmo DiscGolf Mynämäki) tulee ottamaan FP65-luokan kiertuemestaruuden, FP70-luokan voitto menee Tuire Leppäselle (Frisbeegolfseura Mandon Kiertäjät). MP70-luokassa mestaruus on vielä ratkomatta. Jari Hannula (Wirmo DiscGolf Mynämäki) lähtee finaaliin täysin pistein. Lähin haastaja, Per-Erik Maukkonen (Loviisan Frisbeegolf) on vain 15p päässä 385 pisteen potilla. Maukkosella on alla kolme voittoa, joten finaalin voitto varmistaisi mestaruuden. 

Kilpailun tuloksia pääsee seuraamaan helpoiten PDGA Liven kautta. Lisätietoja löytyy Disc Golf Metrixistä.

Kilpailukausi jatkuu Yhdysvalloissa

Kilpailukausi jatkuu huippuammattilaisten osalta Yhdysvalloissa. Vuorossa on DGPT Elite+ -kilpailu Discraft Great Lakes Open. Milfordissa, Michiganissa pelattavassa kilpailussa nähdään suomalaisväriä sekä avoimessa että naisten luokassa.

Suomalaisten huippupelaajien kausi jatkuu Yhdysvalloissa – Disc Golf Team Finland