Terveiset Liitopäiviltä 2023

SFL:n Liitopäiville kokoonnuttiin kymmenennen kerran kuluneena viikonloppuna.

SFL:n Liitopäivät järjestettiin Liikuntakeskus Pajulahdessa kuluneena viikonloppuna 28.-29.10. Jäsenseurojen ja aktiivien vuosittainen kokoontuminen oli liiton 25-vuotisessa historiassa kymmenes. Paikalla oli liiton työntekijöiden ja hallituslaisten lisäksi nelisenkymmentä osanottajaa eri puolilta Suomea. Kaukaisimmat osanottajat edustivat Pohjois-Pohjanmaalla, Keski-Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla sijaitsevia jäsenseuroja.

Liitopäivät avattiin lauantaina perinteiseen tapaan frisbeegolfkisalla, Liitopäivä openin parikisalla. Kisa käytiin Pajulahden 18-väyläisellä, etenkin aloittelijalle sopivalla radalla. Pienessä pakkassäässä käytyä kisaa edelsi yhteinen alkulämmittely. Kisan tunnelmiin voi palata Tuomo Rikmanin kokoamalla videolla.

Ryhmäkuva, takana järveä.

Liitopäivä Openin osallistujat. Kuva: SFL.

Liitopäivien varsinainen ohjelmaosuus alkoi osanottajien esittelykierroksella, jossa seurojen edustajat saivat tilaisuuden kertoa seurassaan kuluneena vuonna eniten keskustelua herättäneestä aihepiiristä. Esittelykierroksen jälkeen ohjelma jatkui liiton toiminnanjohtaja Anniina Ihamäen ja liiton puheenjohtaja Laura Heikkilän katsauksella SFL:n toimintaan kuluneena vuonna.

Iltapäivällä kuultiin myös liiton yhteistyökumppanin nonamen terveiset Ilari Lassisen kertomana. Päiväkahvin ja Pajulahti-leivoksen nauttimista edelsi pieni yllätysnumero, Tonni- ja ysisatakerhon julkaisu. Kahvitauon jälkeen saatiin ajankohtaista tietoa liikunnan aluejärjestöjen monipuolisista palveluista seuroille Päijät-Hämeen Liikuntaa ja Urheilua edustaneelta Jaakko Rädyltä. Ohjelma jatkui puheenvuoron jälkeen vielä liiton katsauksella.

Ryhmätöiden aiheet liittyivät tällä kertaa puiden suojelemiseen ja eroosion ehkäisyyn frisbeegolfradoilla, uusien jäsenten houkuttelemiseen seuroihin, trophy only -kisojen järjestämiseen, seurojen alueelliseen yhteistyöhön sekä oppaaseen, joka on suunnattu frisbeegolfia harrastavien huoltajille.

Liitopäivien yhteinen illanvietto alkoi Olympia-kabinetissa liiton 25-vuotisen historiaan liittyvällä leikkimielisellä tietovisailulla. Visailun jälkeen halukkaat nauttivat rantasaunojen löylyistä ja kastautumisesta Iso-Kukkanen -järvessä.

Penkkirivejä isossa huoneessa, alhaalla ryhmä seisomassa valkokankaan edessä.

Ohjelmaosuudet pidettiin Pajulahden auditoriossa. Kuva: SFL/Tuomo Rikman.

Sunnuntaina ohjelma jatkui aamupalan jälkeen ryhmätöiden purkamisella. Liitopäiväosallistujista osa nähtiin aamun aikana reippailemassa aamuvirkkujen frisbeegolfkisassa. Ryhmätyöesittelyiden päätteeksi jutusteltiin päiväkahvien merkeissä. Liitopäivät päättyivät sääntömääräiseen syyskokoukseen. Syyskokouksen päätöksistä uutisoidaan lähipäivien aikana. 

Liitto kerää edellisvuosien tapaan Liitopäivistä palautetta kyselyllä, jonka linkki lähetetään osallistuneille sähköpostitse. 

Suomen frisbeegolfliitto kiittää kaikkia Liitopäiville 2023 osallistuneita antoisista keskusteluista ja aktiivisesta osallistumisesta!