Ammattilaiskiertuekausi käynnistyy perinteisesti Las Vegas Challengen merkeissä

Frisbeegolfin ammattilaiskiertue käynnistelee moottoreitaan muutaman kuukauden talvilevon jäljiltä ja tuleva kevät sisältää lukuisia huippukilpailuja, joissa on mukana myös kosolti suomalaispelaajia. Yhdysvaltojen radoilla nähdään monia tuttuja suomalaisnimiä, mutta myös uusia rapakon taakse lähtijöitä saadaan listaan.

Joona Heinänen piipahti ensimmäistä kertaa Yhdysvalloissa pelaamassa kolmen kilpailun verran kevättalvella 2020. Seuraava visiitti odotti aikansa ja seuraava koitos oli viime syksynä pelattu USDGC, jossa hän oli mukavasti 19. sijalla. Tänä keväänä Heinänen lähtee ensimmäistä kertaa pitemmälle kiertueelle Yhdysvaltoihin.

”Tämän vuoden pitempi reissu ei ole todellakaan ollut pitkään suunnitelmissa, vaan sen mahdollisti Innovan kanssa aloitettu yhteistyö. Nyt on käytettävä tilaisuus hyödyksi, kun tällainen matka on mahdollista toteuttaa”, Heinänen kertoo.

”USDGC-reissusta jäi vähän ristiriitaiset tunnelmat todella huonon ensimmäisen kierroksen vuoksi, mutta siitä eteenpäin kilpailu meni todella hyvin ja teinkin uskomattoman nousun top 20-sijoille. Voisi sanoa, että kilpailu jätti hyvin nälkää, mutta todisti myös, että kykenen pelaamaan maailman huipputasolla”.

Heinänen teki viime kaudella Suomessa erittäin hyvää tulosta. Hän voitti Prodigy Disc Pro Tourin osakilpailun Heinolassa ja nappasi toisen sijan Tampereen ja Kuopion osakilpailuista. Onnistumisia tuli myös ulkomailla, kun hän oli kolmas Sula Openissa Norjassa ja neljäs Estonian Openissa Virossa.

Joona Heinänen Heinolan Pro Tourilla 2022. Kuva: Toni Laitiala

”Kaiken kaikkiaan viime kausi meni todella hyvin, vaikka muutamat tärkeät kilpailut kärsivät erittäin tahmeasta startista. Mutta hyviä sijoituksia tuli useampia ja oman pelini taso nousi jokaisella osa-alueella”, Heinänen tuumaa.

”Kisat ovat Yhdysvalloissa niin paljon kovempitasoisia, että suoria tavoitteita en ole asettanut. Tarkoituksena olisi saada hyviä sijoituksia sekä nostaa edelleen oman pelin tasoa”.

Puttipeli kuntoon ja kohti huippusijoituksia

Eveliina Salonen pelasi viime vuonna pitkällä, helmikuusta lokakuuhun kestäneellä kisakaudella yhteensä 14 kilpailua Yhdysvalloissa. Samankaltaista pakettia on hahmoteltu myös vuoden 2023 varalle.

“Pelaan noin 20 kisaa tällä kaudella. Pääosin Yhdysvalloissa ja Euroopassa sitten SM- ja EM-kisat, European Open ja Sula Open. Aikalailla samat kisat kuin viime vuonna, vain muutama uusi”.

Salonen voitti viime vuonna Suomen mestaruuden ja oli European Openissa hienosti toinen. Yhdysvalloissakin tuli muutamia mainioita sijoituksia, kuten Des Moines Challengen toinen sija, mutta kokonaisuus ei ollut paras mahdollinen. Puttaaminen tuotti Saloselle ajoittain huomattaviakin vaikeuksia, mikä vei lopputuloksista parhaan terän.

“Viime kaudella heittäminen toimi erinomaisesti, mutta puttigriinillä oli suuria vaikeuksia, minkä takia en pärjännyt kuten olisin halunnut. Muutama ihan hyvä kisa, mutta nälkää jäi paljon”, Salonen toteaa.

Eveliina Salonen Turun SM-kilpailuissa 2022. Kuva: Petri Anttiroiko

“On selvää, että puttipeli on se, mikä on estänyt isoimmat saavutukset, joten sitä nyt pikkuhiljaa kuntoon. Olisi myös kiva pärjätä kauden tärkeimmissä kilpailuissa (SM-, EM- ja MM-kisat + majorit) sekä saada top3-sijotuksia DGPT:llä. Yritetään nyt ensin saada vähän luottoa tuohon puttaamiseen”.

Talviaika sisälsi lajiharjoittelua, mutta myös irtiottoa frisbeegolfarin arjesta.

“Jonkun verran tuli hallissa treenattua heittoa ja puttia. Salitreenit menivät hyvin. Pelasin myös erittäin paljon padelia ja sulkapalloa ja off season sisälsi myös paljon padel-kilpailuja. Lisäksi oli erittäin tärkeää päästä viettämään aikaa perheen, läheisten ja kavereiden kanssa”.


Livetulokset ja -lähetykset


Katso alta kilpailut, ja niiden toistaiseksi vahvistetut (23.2.2023 tilanne) suomalaisosallistujat helmikuusta toukokuun loppuun asti:

Las Vegas Challenge (23.-26.2.2023)

Väinö Mäkelä, Rasmus Saukkoriipi, Eveliina Salonen, Henna Blomroos

Waco Annual Charity Open (10.-12.3.2022)

Mäkelä, Salonen, Blomroos

The Open at Austin (17.-19.3.2022)

Mäkelä, Salonen, Blomroos, Niklas Anttila, Joona Heinänen, Tuomas Hyytiäinen

Texas State Disc Golf Championship (24.-26.3.2022)

Mäkelä, Salonen, Blomroos, Anttila, Heinänen, Hyytiäinen

Dynamic Discs Music City Open (7.-9.4.2022)

Mäkelä, Salonen, Blomroos, Anttila, Heinänen, Hyytiäinen, Heidi Laine, Silva Saarinen

Innova Blue Ridge Championship (14.-16.4.2022)

Mäkelä, Anttila, Heinänen, Hyytiäinen, Laine, Saarinen, Sonja Laine

PDGA Champions Cup (20.-23.4.2022)

Mäkelä, Salonen, Blomroos, Anttila, Heinänen, Hyytiäinen, Laine

Jonesboro Open (28.-30.4.2022)

Mäkelä, Salonen, Blomroos, Anttila, Heinänen, Hyytiäinen, Laine, Saarinen

OTB Open (12.-14.5.2022)

Mäkelä, Anttila, Heinänen, Hyytiäinen

Beaver State Fling (19.-21.5.2022)

Mäkelä, Anttila, Heinänen, Hyytiäinen

Cascade Challenge (26.-28.5.2022)

Mäkelä, Anttila, Heinänen, Hyytiäinen


Teksti: Markus Viljanen