Masters tour päättyi Tampereella

Toukokuussa alkanut Masterstour päättyi kuluneena viikonloppuna Tampereen Epilässä.

Viidestä osakilpailusta koostuva Fribastore Masters Tour -kiertue alkoi toukokuussa Vihdissä. Kesäkuussa kiertue kävi Jyväskylässä, elokuussa 13-14.8. kiertue jatkui Riutassa Riihimäellä ja syyskuun alussa masterit pelasivat Lahden Mukkulassa. Kiertueella pelataan 12 ikäluokassa, ja osakilpailuvoittojen lisäksi kisataan myös kiertuemestaruuksista. Kiertue päättyi Tampereen osakilpailuun Epilässä 15.-16.10.

Osakilpailun voittajissa tuttuja nimiä

Pro master 40+ -luokassa (MP40) voiton vei Epilän osakilpailussa Mika Laikko (Friba-Tikat) 98 heitollaan. Jani Parkkonen (Talin Tallaajat) sijoittui 100 heitollaan toiseksi. Kolmannen sijan jakoivat Kimmo Lehtonen (Frisbeegolfseura Muki) ja Timo Katajanheimo (Talin Tallaajat) 103 heitolla. Pro masters women 40+ -luokan voiton vei luokan ainoana osallistujana Riitta Savolainen (Frisbeegolfseura Kouvolan Lentävät Lautaset) 127 heitollaan.

Pro master 50+ -luokan voiton vie totutusti Nummelan frisbeeseuran Ari Penttala 104 heitollaan. Toiseksi sijoittui Sauli Kuortti (Luvian Veto) 111 heitollaan ja kolmanneksi Tommi Nyberg (Talin Tallaajat) 113 heitolla. Naisten vastaavassa, pro master women 50+ -luokassa, voittajaksi heitti Talin Tallaajien Kristiina Sylman 129 heitollaan. Toinen kyseiseen luokkaan osallistuneista oli Piitu Hollemo (Team Hippo), hän sijoittui toiseksi 142 heitollaan.

Pro master 55+ -luokassa voittajaksi selvisi puolestaan Kari Vesala (Talin Tallaajat) 120 heitolla. Janne Sandholm (Padasjoen frisbeegolf) sijoittui toiseksi 122 heitolla. Juha Nieminen (V- ja U-seura Korven Korvenpojat) heitti 127 heittoa ja sijoittui näin kolmanneksi. 

Pro master 60+ -luokan voitti Epilässä Harri Kivimäki (Disc Golf Hyvinkää) 121 heitolla. Toiseksi ylsi Raimo Määttä (Frisbeegolf Club Keinukallio) 131 heitolla. Naisten vastaavassa luokassa voiton vei Lahja Määttä (Frisbeegolf Club Keinukallio) 153 heitolla. Luokassa ei ollut muita osallistujia. 

Pro master 65+ -luokan voitti Markku Kuparinen (Nummelan frisbeeseura) 123 heitolla. Toinen luokassa pelannut oli Jussi Varho (Nousten Frisbeegolf), joka sijoittui näin toiseksi 144 heitolla. 

Pro master 70+ -luokassa mittelön voitti Nokian frisbeeseuran Markku Tohni 119 heitolla. Per-Erik Maukkkonen (Loviisan frisbeegolf) sijoittui toiseksi 127 heitolla. Kolmanneksi tuli Jukka Toikka (Nummelan frisbeeseura) 140 heitolla. 

Parkkonen ja Rajala 40+ -luokkien kokonaisvoittoon

Talin Tallaajien Jani Parkkonen voitti masters tourin kokonaiskilpailun tuloksellaan 366. Toiseksi sijoittui Janne Hirsimäki tuloksellaan 359 ja kolmanneksi Marko Hämäläinen (Hämeenlinnan Discaajat) tuloksellaan 325,8. 

Järvenpään frisbeegolfia edustava Nina Rajala voitti ylivoimaisesti naisten 40+ -luokan kokonaistuloksellaan 400. Riitta Savolainen (Frisbeegolfseura Kouvolan Lentävät Lautaset) sijoittui toiseksi 260 pisteellä. Jenni Anttila (Team Hippo) vei kolmannen sijan 200 pisteellään. 

Penttala ja Sylman 50+ -luokkien kokonaisvoittoon

50+ -luokan kokonaisvoiton vei Ari Penttala (Nummelan frisbeeseura) tuloksellaan 370,5.  Jouni Leskinen (Nummelan frisbeeseura) sijoittui toiseksi tuloksellaan 306. Mikke Haaranen (Wirmo DiscGolf Mynämäki) sijoittui kolmanneksi tuloksellaan 278. Naisten vastaavan luokan voitti Kristiina Sylman (Talin Tallaajat) tuloksellaan 400. Kirsi Kaikkonen (Lohjan Liitokiekkoilijat) sijoittui toiseksi tuloksella 160 ja kolmanneksi Piitu Hollemo (Team Hippo) tuloksella 60. 

Vesala ja Taronen 55+ -luokkien voittajat

55+ -luokan kokonaisvoitto meni Kari Vesalalle (Talin Tallaajat) tuloksella 360. Janne Sandholm (Padasjoen frisbeegolf) vei toisen sijan tuloksella 320. Jyrki Simolin (Frisbeegolfseura 7k) sijoittui kolmanneksi tuloksella 145. Nina Taronen (Riihimäen Frisbeegolf) vei vastaavan naisten luokan ainoana osallistujana voiton tuloksella 100. 

Määtät dominoivat 60+ -luokkia

60+ -luokan kokonaisvoittoon ylsi Raimo Määttä (Frisbeegolf Club Keinukallio) tuloksellaan 220. Juha Pohjalainen (Talin Tallaajat) ja Harri Kivimäki (Disc Golf Hyvinkää) jakoivat toisen sijan tuloksellaan 200. Lahja Määttä vei naisten vastaavan luokan kokonaisvoiton tuloksellaan 400. Toiseksi tuli Talvikki Aalto (Puskasoturit) tuloksella 60. 

Kuparinen 65+ -luokan voittoon, Tohni 70+ -luokan voittaja

Markku Kuparinen (Nummelan frisbeeseura) vei 65 + -luokan kokonaisvoiton tuloksellaan 400. Jussi Varho (Nousten Frisbeegolf) sijoittui toiseksi 240 pisteellään. Björn Lindholm oli kolmas tuloksella 60. 

70+ -luokan kokonaisvoittoon ylsi Markku Tohni (Nokian frisbeeseura) 400 pisteellään. Jauri Haarla sijoittui 180 pisteellään toiseksi. Per-Erik Maukkonen (Loviisan frisbeegolf) sijoittui kolmanneksi 160 pisteellään. 

Lopputulokset löydät täältä: Fribastore Masters Tour (discgolfmetrix.com)