Mastereiden SM-kilpailuissa luvassa jännittävä päätöspäivä

Nelipäiväiset frisbeegolfin mastereiden SM-kilpailut jatkuivat tänään lauantaina Oulussa, Pikkaralan frisbeegolfkeskuksessa. "Moving Day" toi nimensä mukaisesti mukanaan muutoksia tuloslistolle useissa eri luokissa. Kussakin kilpailuluokassa pelattiin lauantaina yksi kierros väliaikalähdöin.

Laikko teki nousua – Määttä jatkaa FP40-luokan kärjessä

MP40-luokassa kilpailu kärkisijoista kiihtyi. Päivän parhaasta kierrostuloksesta 56 heittoa (-9) vastasi Mika Laikko (Friba-Tikat), joka nousi samalla kuudennelta sijalta jaetulle kärkipaikalle. Laikon kanssa ykkössijaa jakaa kahden päivän jälkeen kilpailua johtanut Sami Mäkipörhölä (Jätkän Kiekko). Kumpikin on kolmen kierroksen jälkeen lukemissa 181 heittoa (-14). Puolustava mestari Heikki Saunanen (Ähtärin Urheilijat) on neljän heiton päässä kolmantena.

FP40-luokan kärkikolmikko säilytti lauantain kierroksella asemansa. Ensimmäiseltä kierrokselta saakka kilpailua johtanut Hannele Määttä (BSC Disc Golf Team) on kolmen kierroksen jälkeen yhteistuloksessa 216 heittoa (+21). Määttä suuntaa finaalikierrokselle 11 heiton etumatkan turvin. Puolustava mestari Nina Rajala (Järvenpään Frisbeegolf) on kilpailussa toisena ja Annemari Lumppio (Nummelan frisbeeseura) kolmantena.

Piippo nousi MP50-luokan johtoon – Kaikkosen ja Sylmanin kärkitaistelu jatkui tiiviinä

MP50-luokassa ”Moving Dayn” parasta vauhtia piti Ville Piippo (Team Hippo), joka siirtyi kilpailussa jaetulta kolmossijalta kärkeen. Piipon yhteistulos ennen päätöspäivää on 193 heittoa (-2). Toisena on Jani Ketonen (Fribahullut) 197 heitolla (+2) ja kolmantena Marko Rauha (Frisbeegolfseura 7k) 199 heitolla (+4). Jännitystä päätöspäivälle kuitenkin riittää, sillä sijoilta 4-6 on vain muutaman heiton matka podiumille.

FP50-luokassa puolustavan mestarin Kirsi Kaikkosen (Lohjan Liitokiekkoilijat) ja Kristiina Sylmanin (Talin Tallaajat) välinen mittelö SM-kullasta jatkui tasaisena. Lauantaina kumpikin pelasi 70 heiton kierroksen (+12). Kolmen kierroksen jälkeen kaksikko on tasatuloksessa lukemin 206 heittoa (+32), joten mestaruustaiston ratkaisut jäävät finaalikierrokselle. Kolmantena kilpailussa jatkaa Piitu Hollemo (Team Hippo).

Koivunen MP60-luokan kärjessä – FP60-luokassa tasaista

MP60-luokassa järjestys kärkikolmikossa säilyi muuttumattomana. Olavi Koivunen (Ahonkylä Seura) johtaa kilpailua yhteistuloksella 174 heittoa (0). Risto Moisanen (BSC Discgolf Team) on kuitenkin vain yhden heiton päässä toisena, ja puolustava mestari Juha Pohjalainen (Talin Tallaajat) kahden heiton päässä kolmantena.

FP60-luokan tilanne jatkui aiempien päivien tapaan hyvin tiiviinä. Ennen finaalikierrosta kilpailun jaetulla johtopaikalla ovat Tuire Leppänen (Frisbeegolfseura Mandon Kiertäjät) ja Tuula Alatalo-Hussein (HaU Disc Golf Club Haapavesi) lukemin 233 heittoa (+59). Haastajat ovat kuitenkin aivan kintereillä: Lahja Määttä (Frisbeegolf Club Keinukallio) yhden heiton ja Maija-Liisa Parviainen (Oulun frisbeeseura) kolmen heiton päässä kärjestä.

Jokinen jatkaa MP70-luokan johdossa

Ensimmäiseltä kierrokselta asti MP70-luokan kärjessä ollut Esko Jokinen (Vuorelan Veikot) jatkoi vakuuttavaa menoaan. Jokisen yhteistulos kolmen päivän jälkeen on 179 heittoa (+5). Johtomarginaali toisena olevaan Markku Tohniin (Nokian frisbeeseura) on 13 heittoa. Per-Erik Maukkonen (Loviisan frisbeegolf) pelasi toistaiseksi parhaan kierroksensa Pikkaralassa ja jatkaa kolmospaikalla.


Kilpailuiden finaalikierros pelataan sunnuntaina väliaikalähdöin noin klo 8.30-16.45. Lähtöjärjestys luokittain: MP40 (bottom 32), MP70, MP60, MP50, FP60, FP50, FP40 ja MP40 (top 20).

Linkit ja lisätietoja: