Amateur Series -kisoissa jaettiin SM-paikkoja

Joensuussa ja Tuusulassa oli jaossa paikkoja amatöörien ja junioreiden SM-kilpailuihin

Lykynlampi Joensuu 22.-23.5.

Lykynlammen rata ja Joensuun sää tarjosivat roppakaupalla haasteita pelaajille. Esimerkiksi 376 m pitkällä par 5 -väylällä nähtiin kolmen kierroksen aikana vain yksi birdie ja sen teki Juniorit-15 -luokan Juuso Timonen.

Lauantai oli kokonaisuudessaan niin sateinen ja tuulinen, että kierrosten aikataulut venyivät liki neljää tuntia ja siksi B-lohkon toinen ja kolmas kierros päädyttiin siirtämään sunnuntaille. Näin ollen myös sunnuntain kierrokset heitettiin yhteislähdöillä.

Sunnuntaina A-lohkon kolmas kierros ja B-lohkon toinen kierros saatiin heitettyä tyynessä ja poutaisessa säässä. B-lohkon kolmannelle kierrokselle alkoi taas tuulla ja sataa vettä, joten helpolla ei SM-paikat irronneet.

MA1-luokassa Juho Auvisen ja Joonas Lintusen kakkossijan sudden death (muistopalkinnosta) ratkesi neljännellä väylällä Joonaksen voittoon. Tämän luokan loppuratkaisut ovat tulossa nähtäville videomuodossa lähiaikoina.

Juniorit-18 -luokassa Kasperi Pakarisen (-11) ja Eemi Pantsarin (-7) kokonaistulokset olivat ylivoimaisesti kisan parhaat.

Kuva: Miika Voutilainen / SFL

SM-paikat lunastaneet:

MA1:
1. Samu Kesonen 194 (Joen Liitokiekko)
2. Joonas Lintunen 200 (Joen Liitokiekko)
2. Juho Auvinen 200 (Deep In The Forest)
4. Anssi Korhonen 201 (Joen Liitokiekko)
4. Juuso Nenonen 201 (Deep In The Forest)
6. Miika Sikiö 202 (Joen Liitokiekko)
6. Joaquin Rodriguez 202 (Joen Liitokiekko)
6. Matias Väliahdet 202 (Joen Liitokiekko)
6. Pasi Harjula 202 (Joen Liitokiekko).

FA1:
1. Maria Pääkkönen 228 (Joen Liitokiekko)
2. Riikka Rautiainen 234 (Joen Liitokiekko)
3. Anna-Kaisa Savinainen 237 (Deep In The Forest).

MA40:
1. Niclas Nieminen 206 (Vuorelan Veikot)
2. Raine Lappalainen 208 (NFS)
3. Teemu Pietarinen 210 (Joen Liitokiekko)

MA50:
1. Antero Saarelainen 215 (Vuorelan Veikot)
2. Jouni Salminen 218 (Deep In The Forest)
3. Janne Toivanen 219 (Linnan Mando)

FA40:
1. Heidi Könssi 255 (Saarijärven Frisbaajat)
2. Heini Lindroos 264 (Joen Liitokiekko)
3. Mira Hujanen 268 (Oulun Frisbeeseura).

Junior ≤ 18.:
1. Kasperi Pakarinen 181 (Deep In The Forest)
2. Eemi Pantsari 185 (Joen Liitokiekko)
3. Tuukka Lappi 196 (PiPa)
4. Aaro Huttunen 198 (Vuorelan Veikot)
4. Veeti Saastamoinen 198 (Deep In The Forest).

Junior ≤ 15:
1. Juuso Timonen 197 (Nätkin Annukat)
2. Konsta Tonteri 206 (Jyväskylän Liitokiekkoilijat)
3. Jimi Västinen 210 (Jyväskylän Liitokiekkoilijat)
4. Oiva Nupponen 213 (Deep In The Forest)
5. Oiva Päivänsalo 215 (Veikkola Disc Golf)

Junior Girls ≤ 18.:
1. Sinne Talvensola 249 (Jyväskylän Liitokiekkoilijat)
2. Sonja Laine 260 (Jyväskylän Liitokiekkoilijat).

Kuva: Miika Voutilainen / SFL

 

Ford DiscGolfPark, Tuusula 22.-23.5.

Tuusulassa pelattiin täydellä fieldillä lauantaina kaksi kierrosta yhteislähdöllä ja yksi kierros sunnuntaina väliaikalähdöillä. Kilpailu oli tiukkaa joka luokassa ja ratkaisut nähtiin vasta viimeisillä väylillä. Myös SM-paikkoja saatiin jännittää aivan loppuun asti.

Kilpailujen parhaasta tuloksesta vastasi 15-vuotiaissa junioreissa pelannut Onni Ruusunen, jonka yhteistulos -9 antaa liki 1000 PDGA-rating-keskiarvon. Paras yksittäinen kierros puolestaan meni Joonas Mäkelälle: viimeisen kierroksen 1026on 15-vuotiaissa hurja kierrosrating.

SM-paikat lunastaneet:

MA1:
Teemu Honkanen Frisbeegolf Club Hyrylä
Otto Harainen Disc Golf Hyvinkää
Aaro Tuomela Nummelan Frisbeeseura
Pertti Altti ReTee
Joni Luumi Frisbeegolf Club Hyrylä
Tatu Lehtinen Puskasoturit

FA1:
Vilma Kivimäki Sipoon Disctroyers
Tiina Korve Frisbeegolf Club Hyrylä
Millis Sommarberg Puskasoturit

MA40:
Ari-Matti Kosonen Mustavaris
Jani Löija SFG Salo
Jouni Matero Disc Golf Hyvinkää

FA40:
Saija Anttila ReTee
Riikka Salmén Team Hippo
Sinikka Bäck Lokit

MA50:
Jani Heiskanen KarTe Discgolf
Ilkka Leimu Disc Golf Hyvinkää
Rainer Dahlqvist Veikkola Disc Golf  Club

MJ18:
Aaro Huttunen Disc Golf Hyvinkää
Teemu Talikainen Frisbeegolf Club Hyrylä
Onni Arminen Lempäälän Kisa DG
Juho Pylkkänen Disc Golf Hyvinkää
Juuso Heikkinen Valkeakoski Disc Golf
Santtu Aatola JFG

FJ18:
Emilia Kallio Harjavallan DiscGolf 
Essi Hölsö 7k Turku
Nelli Forsberg  Lokit

MJ15:
Onni Ruusunen Harjavallan DiscGolf
Joonas Mäkelä Harjavallan DiscGolf
Eetu Tuominen Lempäälän Kisa DG
Mickel Back LoFro
Anton Tarjanne Puskasoturit
Lauri Kanto LFC

Edit: korjattu junioriluokkien paikansaajat 26.5.