Junioriakatemian 2020 valinnat

Suomen frisbeegolfliiton Junioriakatemian valinnat kaudelle 2020-2021 on nyt tehty. Hakemuksen Akatemiaan jätti yhteensä 132 innokasta nuorta.

Akatemiaan valittiin yhteensä kolmetoista nuorta urheilijaa. Hakemuksia saapui ympäri Suomen ja määrällisesti yli odotusten.

“Olemme liitossa todella tyytyväisiä akatemian saamasta huomiosta nuorten keskuudessa sekä heidän kiinnostuksestaan valmennusta kohtaan”, liiton nuoriso- ja koulutuskoordinaattori Leo Piironen toteaa.

Kriteerit

Valinnat akatemiaan tehtiin hakulomakkeella esitettyihin tietoihin sekä hakijan aikaisempaan kisamenestykseen pohjautuen. Lisäksi valintaprosessissa arvioitiin hakijoiden motivaatiota ja kykyä sitoutua akatemian leirityksiin sekä leiritysten väliseen ohjelmaan.

Toiminta

Osana akatemian toimintaa tullaan järjestämään kolme leiritystä, joista ensimmäinen toteutetaan 4.-6.12.2020 Tampereella, Varalan Urheiluopistolla. Leiritysten lisäksi akatemian toimintaan kuuluvat leirien väliset harjoitusohjelmat ja harjoitteet.

Akatemiaan valitut urheilijat

Joni Hiisvirta
Timi Huisman
Pekka Hyvönen
Teemu Lampainen
Elias Luukkonen
Anni Mäkelä
Joonas Mäkelä
Kasperi Pakarinen
Samuli Rantanen
Eetu Salomäki
Justus Sjövall
Sinna Talvensola
Ossi Valkeajärvi